• 11.8.2026

    YK:n seuraava pääsihteeri on monella tapaa poikkeuksellinen: ehkä nainen, pitkästä aikaa globaalista etelästä – ja ennennäkemättömän haasteen edessä

    Suljettujen ovien takana käydään parhaillaan keskustelua siitä, kenestä tulee YK:n seuraava pääsihteeri. Paljon riippuu suurvalloista, joista etenkin Yhdysvaltain kannalla on paljon merkitystä.

  • 10.8.2026

    Villa Karo tarjoaa Afrikkaa aloittelijoille

    Afrikkaan liittyy yhä hämmästyttävän paljon ennakkoluuloja, kulttuurikeskus Villa Karon toiminnanjohtaja Julia Ojanen sanoo.

  • 7.8.2026

    Afgaaninaisen katse: Miehet kapinoivat hiljaa naisten oikeuksien puolesta – ”Ainoa asia, jonka voin jättää tyttärelleni, on koulutus” 

    Moni ihmettelee, miksi Afganistanin miehet eivät protestoi, kun naisten oikeuksia poljetaan. Todellisuudessa moni kapinoi kulisseissa esimerkiksi auttamalla tyttäriään kouluttautumaan.

  • 6.8.2026

    Karut työttömyysluvut kertovat, miksi marokkolaisnuoret haluavat Eurooppaan

    Kolmannes marokkolaisnuorista on ILO:n arvion mukaan sekä työpaikan että koulutuksen ulkopuolella. Käytännössä monen työssäkäyvänkin työolot ovat niin huonot, ettei kunnollisesta elintasosta voida puhua, sanoo tutkija Kari Paasonen.

  • 5.8.2026

    Mitä jää kertomatta maista, joissa sana ei ole vapaa?

    Toimittaja Esa Salmisen on vaikea löytää haastateltavia matkustaessaan autoritaarisissa maissa, ”mustissa aukoissa”. Lehdistönvapauden puuttumisella on vaikutuksia myös näkemyksiimme maailmasta, hän muistuttaa esseessään.

  • 4.8.2026

    Perustulo ei poista kodittomuutta mutta helpottaa elämää 

    Yhdysvaltalainen järjestö selvitti, miten kuukausittainen vakaa tulo vaikuttaa kodittomien tilanteeseen. Yleinen käsitys kodittomien rahankäytöstä osoittautui vääräksi.

  • 3.8.2026

    Kyseenalainen luontoelämys – Turistit uivat Filippiineillä valashaiden seassa

    Filippiineillä valashai on ylpeydenaihe, joka löytyy jopa maan sadan peson setelistä. Samalla yhdestä maan tunnetuimmista matkailukohteista on tullut paikka, jossa uhanalaisia valashaita houkutellaan päivittäin ruoalla turistien nähtäväksi

  • 26.6.2026

    ”Ympäristöystävällisen” tuotteen pitää ensi syksystä alkaen olla oikeasti ympäristöystävällinen

    EU:n viherpesudirektiivi kieltää epämääräiset ympäristöväitteet ja yritysten itse keksimät sertifikaatit. Direktiivi tulee voimaan Suomessa syyskuussa.

  • 26.6.2026

    Kuuban terveydenhuolto on romahduspisteessä – Lääkkeitä etsitään nyt kaduilta, Telegramista ja WhatsAppista

    Kuuban julkinen terveydenhuolto on ollut maan ylpeydenaihe vallankumouksen alkuvuosista asti. Nyt hoito on heikentynyt, lääkkeiden tuotanto ja tuonti ovat kutistuneet lähes olemattomiin ja polttoainepula vaikeuttaa sekä hoitoa että lääkkeiden jakelua.

  • 25.6.2026

    Afgaaninaisen katse: Taliban pidättää yhä useammin naisia pukeutumisrikkeiden takia – ”Olen edelleen sitä mieltä, että en tehnyt mitään väärää”

    Taliban on alkanut valvoa naisten pukeutumissääntöjä Heratissa yhä tiukemmin. Naisia pidätetään peittävistä vaatteista huolimatta. Osa heistä uskaltautui kuitenkin protestoimaan.