10.1.2014
Avoimet ovet Favelan laidalla
Brasilialaiset Vivian ja Luiz Alberto Py muuttivat kotinsa hostelliksi alueella, jonka lähikulmilla vielä hetki sitten paukkuivat aseet.
10.1.2014
Brasilialaiset Vivian ja Luiz Alberto Py muuttivat kotinsa hostelliksi alueella, jonka lähikulmilla vielä hetki sitten paukkuivat aseet.
9.1.2014
Prostituutio ei ole Argentiinassa laitonta, mutta paritus ja bordellin pito on.
10.12.2013
Paola Suhosen suunnittelemaa pienmallistoa valmistavat perulaisen osuuskunnan naiset saadakseen lisätuloja perheelle.
19.11.2013
Kuusi vuotta sitten argentiinalainen ketjutehdas uhattiin sulkea, mutta työntekijät eivät antaneet periksi. Nyt yli satavuotias tehdas on 16 henkeä työllistävä elävä yhteisö.
6.11.2013
Brasiliassa humalainen mies ansaitsi seikkailullaan aukeaman palstatilaa täkäläisestä sanomalehdestä.
5.11.2013
Maailmanpankin mukaan päästökauppa on maailman nopeimmin kasvava markkina.
5.2.2013
Perun ja Bolivian ihmeruoka kvinoalle on kysyntää maailmanmarkkinoilla.
12.9.2012
Taustalla yhteiskunnan ilmapiiri ja kasvava kilpailuhenkisyys.
3.9.2010
Perun Amazonilla luontoa suojellaan paikallisväestöjen kustannuksella ja öljy-yhtiöiden ehdoilla.
3.9.2010
Köyhyyden vähentämisen uusi viisasten kivi on köyhille suunnatut tulonsiirrot. Sen faneihin kuuluu myös Maailmanpankki.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.