Artikkelikuva

Päästökaupalla on helppo huijata

Maailmanpankin mukaan päästökauppa on maailman nopeimmin kasvava markkina.

Peru. Kansainvälistä päästökauppaa, erityisesti erilaisia metsäprojekteja, on helppo käyttää huijauksen välineenä. Kaupattavat päästöoikeudet ovat näkymättömiä, vaikeasti ymmärrettäviä, eikä niitä valvota.

The Atlantic kertoo, miten australialainen kiinteistökauppias David Nilsson yritti juonitella itselleen päästökaupan avulla koskematonta Amazonian sademetsää myydäkseen sitä myöhemmin vaikkapa metsäyhtiöille. Hän pyrki tekemään englanninkielisiä sopimuksia luku- ja kirjoitustaidottomien alkuperäiskansojen edustajien kanssa. Aktivistit ja toimittajat pääsivät Nilssonin jäljille, eikä huijaus onnistunut.

Maailmanpankin mukaan päästökauppa on maailman nopeimmin kasvava markkina. Vuonna 2011 sen arvo oli 176 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

EU:n sisällä päästökauppa on lain sitomaa ja valvottua, mutta sen lisäksi on olemassa vapaaehtoisia päästömarkkinoita, joihin Perun metsäprojektikin kuuluu. Yritykset voivat ostaa päästöoikeuksia ympäristöprojekteilta ja saada osakseen ekologista mainetta. Tällaista kauppaa eivät lait säätele.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!