• 4.2.2015

    Muslimikoomikot pilkkaavat Isistä

    Monet arabi- ja muslimikoomikot käyttävät satiiria aseenaan Isistä vastaan maissa kuten Irak, joissa järjestö on aktiivinen.

  • 4.2.2015

    Maamiinat suojelevat persianleopardeja

    Persianleopardi on neljällä tassullaan yleensä liian kevyt räjäyttämään maamiinoja, joiden aktivoimiseen tarvitaan yli 80 kilon paino.

  • 13.1.2015

    Kiinalainen kakkalähetys

    Kiinalla on iso imago-ongelma, Mari Manninen sanoo – eikä tarkoita tiibetiläisten kohtelua ja toisinajattelijoita.

  • 8.1.2015

    Kuukauden kuva 1/2015

    Vuosi sitten supertaifuuni tuhosi lähes koko Taclobanin kaupungin Filippiineillä. 3-vuotiaan Benjaminin perhe asuu yhä entisen kotinsa raunioihin kyhätyssä väliaikaissuojassa. Ranta on jälleenrakennuskiellossa, mutta pakon edessä siellä asuu paljon ihmisiä. Joulukuussa voimakas taifuuni Hagupit ohitti rannan vähin vahingoin, mutta uusia luonnonmullistuksia pelätään.

  • 8.1.2015

    Silmäleikkaukset sokeuttivat Intiassa

    Potilaille maksuttomia leikkauksia tehtailtiin tilapäisellä klinikalla pohjoisintialaisessa Punjabin osavaltiossa.

  • 8.1.2015

    Kiina lopettaa teloitettujen elinsiirrot

    Toistaiseksi suurimmalla osalla uuden munuaisen, keuhkot tai sydämen saaneista kiinalaisista on yhä kiittäminen uudesta elämästään teloitettua vankia.

  • 7.1.2015

    Afganistan uuden edessä

    Afganistan pelkää, että apu lähtee auttajien mukana. Nato-operaation kutistuminen hiljentää taloudellista toimintaa.

  • 7.1.2015

    Kohtalokasta jumalanpilkkaa Pakistanissa

    Vuonna 2011 Pakistanin tuomioistuimissa käsiteltiin vain yksi jumalanpilkkasyyte, tänä vuonna tuomioita on annettu yli sata.

  • 17.12.2014

    Pois pulasta!

    Ellene Sana saa päivittäin viestejä ulkomailla työskenteleviltä filippiiniläisiltä. Naiset pyytävät apua etenkin palkkakiistoihin ja kokemaansa väkivaltaan.

  • 17.12.2014

    Kuurona Gazassa

    Kuurojen yhteisö Aftaluna opettaa monenikäisiä gazalaisia kuuroja. Samalla se tekee arvokasta asennekasvatusta.