11.9.2012
Kasvava rasismi on Euroopan vitsaus
Maahanmuuttovastaisten puolueiden suosion myötä rasistinen puhe on juurtunut osaksi EU-maiden politiikkaa.
11.9.2012
Maahanmuuttovastaisten puolueiden suosion myötä rasistinen puhe on juurtunut osaksi EU-maiden politiikkaa.
11.9.2012
Talouskriisin runtelema Eurooppa ei enää tarjoa turvaa maanosan ulkopuolisille. Päinvastoin: heitä ei enää haluta.
5.9.2012
Vilahduksia verkkokalvollani: trinidadilaiset juoksijat. He juoksevat rennosti askeltaen, muikeasti hymyillen.
4.9.2012
Nuoria ohjataan maatalouden ja tekniikan ammatteihin, joiden toivotaan edistävän talouskasvua.
4.9.2012
Ilkka Lehdonmäki pohtii, mikä saa aikuiset miehet laukomaan ihmisarvoa alentavaa tekstiä julkisuudessa.
4.9.2012
Isot kihot vievät naisten tekemät valtaukset käsistä.
4.9.2012
”He ovat hyvin nättejä tyttöjä. Pussy Riot ei ole hyvä bändi, mutta heillä on oikeus tehdä mitä haluavat”, sanoo Kissin basisti ja lauluntekijä Gene Simmons.
4.9.2012
Paikalliset sivarit auttavat syrjäseutujen alkuperäisasukkaita.
4.9.2012
Jos kaikki biopolttoainetta tuottavat pellot ja metsät otettaisiin ruoantuotantoon, montako ihmistä niiden sadolla ruokkisi? Vastaajana metsävastaava Sini Harkki Greenpeacesta.
4.9.2012
Oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin ja tämän isän kasvojen avulla myydään t-paitoja, postikortteja, tarroja ja sateenvarjoja.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.