Väki väheni rajusti Kuuban yliopistoissa

Nuoria ohjataan maatalouden ja tekniikan ammatteihin, joiden toivotaan edistävän talouskasvua.

Kuuba. Kuuban yliopistoihin otettiin viime lukuvuonna 26 prosenttia aiempaa vähemmän opiskelijoita. Tieteiden sijasta nuoria ohjataan nyt maatalouden ja tekniikan ammatteihin, joiden toivotaan edistävän talouskasvua.

Kuuban yliopistoissa oli viime talvena yli 122 000 opiskelijaa vähemmän kuin edellisenä lukuvuonna, maan tilastovirasto kertoo. Vielä 2007-2008 korkeakouluihin ilmoittautui 744 000 opiskelijaa, mutta määrä on sen jälkeen vähentynyt alle puoleen. Saarivaltiossa on reilut 11 miljoonaa asukasta.

Takavuosina kasvatus-, lääke- ja yhteiskuntatieteitä opiskelemaan otettiin runsaasti väkeä, mutta jatkossa suurimpia ovat tekniset ja maatalousalat. Humanististen tieteiden opiskelijapaikkoja on leikattu yli 40 prosenttia.

Tavoitteena on vahvistaa kuubalaisten teknistä osaamista ja saada maan talous jaloilleen. Teknisen alan opiskelijoita oli pari vuotta sitten vain parituhatta, mutta määrä on nostettu 60 000:een ja kasvaa edelleen.

Vähentääkseen maan riippuvuutta tuotiruoasta hallitus yrittää saada kansalaiset kiinnostumaan aiemmin väheksytyistä maatalousammateista.

Yliopistoon tänä keväänä pyrkinyt Adrianet Acosta päätti viime hetkellä hakea opiskelemaan agronomiaa ja läpäisi kokeen. ”Maa tarvitsee sitä, ja haluan valmistua alalle, joka tarjoaa töitä”, hän kertoo. IPS

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!