21.1.2013
Pro-tukipiste aloittaa seksityötä tekevien miesten tukihankkeen
Suomen miespuolisista seksityöläisistä tiedetään vähän ja heitä vähätellään, sanoo Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen.
21.1.2013
Suomen miespuolisista seksityöläisistä tiedetään vähän ja heitä vähätellään, sanoo Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen.
21.1.2013
Lukutaidottomille ja ilman koulutusta oleville kivenhakkaajille antaa toivoa paikallisen yhteisön ylläpitämä koulu.
21.1.2013
Nepalilainen Maya Paudel hakkaa kiviä murskaksi aamuvarhaisesta iltamyöhään. Työhön osallistuvat myös perheen lapset.
10.1.2013
Prostituutioon pakotetut naiset eivät enää ole ihmiskaupan tyypilllisimpiä uhreja, kertoo siirtolaisuusjärjestö IOM.
4.12.2012
Äärimmäisessä köyhyydessä elävät Kenian ogiekit haluavat osansa kotimetsiensä hakkuista tulevista voitoista.
4.12.2012
Argentiinalaiselle työvaatevalmistajalle on myönnetty yhteiskuntavastuullisuudesta kertova sertifikaatti.
5.11.2012
Kiinalaiset pienkauppiaat tunkeutuvat myös kaikkein köyhimpien paikallisten bisnekseen.
5.11.2012
Kansanedustajien itselleen säätämät kymmenien tuhansien palkkiot ovat herättäneet kenialaisissa närää.
29.10.2012
Moni intialaisnuori on hyväpalkkaisessa työssä, mutta vakituinen kokopäivätyö on vain harvalla.
16.10.2012
Kausityöläiset muuttuvat usein pysyviksi siirtolaisiksi.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.