5.2.2013
Kvinoa häviää tuottajamaiden ruokapöydistä
Perun ja Bolivian ihmeruoka kvinoalle on kysyntää maailmanmarkkinoilla.
5.2.2013
Perun ja Bolivian ihmeruoka kvinoalle on kysyntää maailmanmarkkinoilla.
5.2.2013
Sairaaloiden tulot romahtivat, kun lapsilta ja raskaana olevilta naisilta lopetettiin potilasmaksujen periminen.
30.1.2013
Kokalehtien perinteistä käyttöä ei enää tulkita laittomaksi huumeiden käytöksi. Vastavuoroisesti Bolivia sitoutuu kansainvälisiin huumesopimuksiin.
22.1.2013
Lääkeyhtiöiden antama hoito on moninkertaistunut vuosi sitten annetun lupauksen ansiosta.
2.1.2013
Indonesian terveysasemien tarjontaan kuuluu tulevaisuudessa yrttilääkitystä sekä akupunktiota ja -painelua.
2.1.2013
Ihmisten elinajanodote on pidentynyt merkittävästi viimeisten 20 vuoden aikana, kertoo tuore tutkimus.
19.12.2012
Potilaat joutuvat hankkimaan lääkkeet sairaaloihin ja monet lääkärit tienaavat vähemmän kuin tarjoilijat, kirjoittaa Cam McGrath.
4.12.2012
Balilaiset lukiolaiset ovat kehittäneet syyhyyn tehoavan, luonnonmukaisen voiteen.
4.12.2012
Brittitutkijat kertovat kehittäneensä testin, jonka avulla veren seerumista voidaan diagnisoida hi-virustartunta.
21.11.2012
Jos kehitysmaiden asukkaat saisivat perhesuunnittelupalveluita, säästyisi noin kolmen miljoonan vauvan henki, sanoo YK:n väestörahasto UNFPA.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.