• 4.10.2013

    YK-kokous lupasi torjua homo- ja transfobiaa

    Historiallisessa ministeritason kokouksessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet nostettiin ensimmäistä kertaa pääteemaksi.

  • 4.10.2013

    Amnesty huolissaan Irakin jatkuvista teloituksista

    Järjestön mukaan teloitusjonossa on kymmeniä epäreiluissa oikeudenkäynneissä ja mahdollisesti kiduttamalla hankittujen tunnustusten perusteella tuomittuja.

  • 4.10.2013

    Pelastakaa Lapset: Talouskasvu ei riitä köyhyyden poistamiseksi

    Järjestön tutkimuksen mukaan köyhyyden poistaminen maailmasta on mahdollista vain vähentämällä eriarvoisuutta ja kehittämällä hallintoa.

  • 4.10.2013

    Porkkanoita ilmastonmuutoksen torjuntaan

    Nyt tutkitaan, miten lämpenemisen suitsinta hyödyttää taloutta, terveyttä ja ympäristöä.

  • 3.10.2013

    Suomesta vietiin miljoonilla aseita Bahrainiin arabikevään kynnyksellä

    Bahraihiin vietiin muun muassa tarkkuuskiväärejä, niiden patruunoita sekä optiikkaa, paljastaa SaferGloben raportti.

  • 3.10.2013

    Suomalaisjärjestöt: Siirtolaisuus on voimavara

    Siirtolaiset eivät ole taakka, sanoo kahdeksan suomalaisjärjestöä.

  • 3.10.2013

    Venäläistutkijat vahvistavat osan Pussy Riot -vangin syytöksistä

    Vangeilla on teetetty ylitöitä, ja osa vangeista on peloissaan, kertovat Nadežda Tolokonnikovan vankilassa vierailleet asiantuntijat.

  • 3.10.2013

    Islamismi juurtuu Keniaan

    Vaikutteet tulevat ulkomailta, mutta kasvupohjana ovat vanhat kaunat ja nuorisotyöttömyys.

  • 3.10.2013

    Tanskalaisministeri suututti afrikkalaiset järjestöt

    "Joillakin on melko romanttinen usko siihen, että perinteiset kulttuurit ovat sinänsä arvokkaita", sanoo Tanskan kehitysministeri. Afrikkalaiset eivät ministerin puheita hyväksynyt.

  • 3.10.2013

    Sambialaisnainen keksi suojuksen ympärileikatuille

    Kansallisen teknologia- ja bisneskeskusen edustajan mukaan keksinnöllä on hyvät mahdollisuudet päästä kansainvälisille markkinoille.