• 4.5.2015

    Taide muuttuu Kiinan mukana

    Monet taiteilijat käyttävät moderneja välineitä, mutta lähtökohdat ovat kuitenkin perinteissä.

  • 30.4.2015

    Yli puolella maaseudun asukkaista ei terveyspalveluita

    ILO:n raportin mukaan tilanne asettaa ihmisiä hengenvaaraan.

  • 30.4.2015

    Tutkimus: Saasteet alentavat lasten syntymäpainoa

    Pekingin olympialaisten aikaan syntyi painavampia lapsia, koska saastemäärät olivat pienemmät.

  • 30.4.2015

    Naisasia etenee Latinalaisen Amerikan maaseudulla

    "Naiset ovat tärkeitä maaseudulle, koska he ovat miehiä rohkeampia."

  • 30.4.2015

    Syytön – ja yhä vangittu

    Mohamedou Ould Slahin on kokenut käsittämättömän julmaa kidutusta, mutta myös kauniita hetkiä Yhdysvaltain pahamaineisessa vankilassa.

  • 29.4.2015

    Kadonneiden meksikolaisopiskelijoiden omaiset haluavat läheisensä takaisin

    43 meksikolaista opiskelijaa katosi syyskuun 2014 lopulla huumeväkivallasta tunnetussa Guerreron osavaltiossa. Opiskelijoiden Suomessa vierailleet läheiset peräävät viranomaisilta vastuunkantoa.

  • 29.4.2015

    UN Women haluaa naismyönteisen talousmallin

    Naisen globaali euro on 76 senttiä. YK-järjestö haluaa vaihtoehtoisen talousmallin, joka hyödyttäisi myös naisia.

  • 29.4.2015

    Intia perui lähes 9 000 kansalaisjärjestön luvat

    Teollisuuden suurprojekteja suojeleva hallinto on viime aikoina ottanut tiukan linjan kansalaisjärjestöjä kohtaan.

  • 29.4.2015

    Rahapula estää miljoonien lasten pääsyn kouluun

    Johtavat kehitysavun antajamaat ovat Norjaa lukuun ottamatta supistaneet tukeaan koulutukselle viime vuosina.

  • 29.4.2015

    Itä-Afrikka hurmasi taiteilijan

    Akseli Gallen-Kallela vietti elämänsä onnellisimman ajan Afrikassa.