Afrikkalaisia Israelista Ruandaan

Israelissa on yli 50 000 afrikkalaista turvapaikanhakijaa tai ilman oleskelulupaa olevaa afrikkalaista siirtolaista.

Ruanda. Israel ja Ruanda neuvottelevat mahdollisuudesta lähettää Israeliin saapuneita afrikkalaisia turvapaikanhakijoita Ruandaan. Tiedon vahvisti huhtikuun alussa Ruandan presidentti Paul Kagame, kertoo The East African -lehti. Vastineeksi Ruandan uskotaan saavan edullisia lainoja ja sopimuksia.

Israelissa on yli 50 000 afrikkalaista turvapaikanhakijaa tai ilman oleskelulupaa olevaa afrikkalaista siirtolaista. Heistä suuri osa saapui maahan muutamassa vuodessa ennen kesää 2013, jolloin Israel rakensi Egyptin vastaiselle rajalle aidan. Valtaosa tulijoista on eritrealaisia ja sudanilaisia.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat olleet huolissaan turvapaikanhakijoiden kohtelusta Israelissa. Myös paluun vapaaehtoisuus on kyseenalaistettu. Israelilaislehtien mukaan maasta lähtijöille on luvattu 3500 dollaria rahaa ja työlupa uuteen maahan. Huhtikuun alussa Israelin oikeuskansleri näytti hankkeelle vihreää valoa.

Aikaisemmin on huhuttu, että Israel neuvottelisi myös Ugandan kanssa afrikkalaisten turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta. Väitteitä ei kuitenkaan ole aikaisemmin vahvistettu viralliselta taholta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!