1. Kritisoitte kirjassa yhden ­totuuden ympäristö­ajattelua, kuten sitä, että ongelmiin olisi olemassa vain yksi juurisyy. Miksi yksinkertaistaminen on vahingollista?

Yksinkertaistaminen on välttämätöntä, mutta se ei saa olla tyhmistävää ja paikoilleen jumittavaa. Ajattelu on toki helpompaa, jos katsoo maailmaa vain yhden teorian läpi. Ympäristökriisissä täytyy kuitenkin pitää mielessä monta totuutta yhtä aikaa ja suhteuttaa niitä toisiinsa.

2. Miten ympäristökriisi poikkeaa muista yhteiskunnallisista kriiseistä, jotka maailma on yrittänyt ratkaista?

Poliittinen mielikuvituksemme on tottunut tarkastelemaan oikeuksien, vapauksien ja tasa-arvon kaltaisia kysymyksiä, ja aineellisella maailmalla on ollut siinä vain sivurooli. Ympäristökriisi on ensimmäinen iso poliittinen kysymys, jossa aineellinen maailma vaikuttaa omalla painollaan koko ajan. Orjuuden vastaista kamppailua voitiin käydä satoja vuosia, ympäristökriisissä kamppailu muuttaa joka vuosi ­muotoaan.

3. Miten tulevaisuutta voi hahmottaa, kun historiastakaan ei voi ottaa oppia?

Kun ilmastonmuutos etenee, mahdolliset tulevaisuudet muuttuvat. Jos menetämme joitain olennaisia luonnon prosesseja, tulevaisuus on ankeampi. Olemme ikään kuin tiimalasissa, jossa menneisyys on iso painolasti ja tulevaisuus aukeaa kapeana edessä. Se muuttuu sitä kapeammaksi, mitä enemmän epäonnistumme.

4. Kirja käy läpi ympäristöajattelun harhaluuloja. Yksi niistä on ajatus väestönkasvusta ilmastokriisin juurisyynä. Miksi se ei pidä paikkaansa?

Kyse ei ole siitä, että väestö alkoi kasvaa ja tarvittiin lisää energiaa. Se meni päinvastoin: maailma, jossa väestö alkoi kasvaa, oli rakennettu fossiilisilla polttoaineilla. Mielikuva väestöräjähdyksestä on vuosikymmenten takaa. Maailma menee jo hiljalleen kohti sitä tulevaisuutta, jossa väestö alkaa vähentyä.

5. Kirjoitatte, että kerta­rysäyksen sijaan ympäristö­kriisiä pitäisi ratkoa toisiaan seuraavin askelin. Mitä se ­tarkoittaa?

Meidän täytyy miettiä, mitä pitää saada aikaan tänään, jotta kymmenen vuoden päästä voidaan tehdä seuraavia asioita. Täytyy rakentaa riittävästi sähkölinjoja, joihin voidaan tulevaisuudessa liittää tarpeeksi uusiutuvaa energiaa. Meidän ei myöskään kannata ottaa askeleita, jotka estävät seuraavia askeleita. Esimerkiksi datakeskukset voivat sitoa meidät kuluttamaan niin paljon sähköä, ettei sitä välttämättä riitä kiireellisempiin tarkoituksiin.

6. Alkaa olla selvää, ­että ­aineellista ­kuluttamista ­pitää vähentää. ­Pitääkö meidän palata sadan ­vuoden takaiseen niukkuuteen?

Pelkkä kulutuksen vähentäminen ei riitä, koska isossa osassa maailmaa yhteiskunta pyörii fossiilisilla polttoaineilla. Keskeisempää on muuttaa järjestelmää, jolla tarpeemme tyydytetään. Kaikki tarvitsevat lämpöä, mutta sen voi tuottaa eri tavoin. Jos vaikka koko Helsingin kaukolämmön saisi päästöttömäksi, asuminen ei muuttuisi, mutta päästöt vähenisivät valtavasti.

Toki myös vaurauteen perustuva ylikulutus on iso ongelma, ja siihenkin täytyy puuttua.

7. Kritisoitte kirjassa liiallista optimismia. Miksi?

Olennainen kysymys on, rakentuuko optimismi tai pessimismi ymmärrykselle siitä, missä nyt ollaan ja mitä tästä tilanteesta käsin on mahdollista tehdä. Naiivi optimismi tukeutuu vanhaan hokemaan, jonka mukaan ”toisenlainen maailma on mahdollinen”. Niin on, mutta kaikki toisenlaiset maailmat eivät ole. Maailmaa pitää seurata koko ajan ja päivittää ymmärrystä sen mukaan.

8. Eikö toiveikkuutta kuitenkin tarvita?

Ihmiset ovat erilaisia: jotkut motivoituvat toiveikkuudesta, toiset ahdistuksesta, toiset suuttumuksesta. Itse olen ihastunut toiveikas pessimismi -käsitteeseen. Se on sitä, että hyväksytään, miten huonossa tilanteessa ollaan, mutta ymmärretään, että aina voi tehdä tulevaisuudesta piirun verran paremman.

9. Mitä ajatuksia nuorten tulevaisuus­uskon hiipuminen sinussa herättää?

Nuorille ei saa antaa katteetonta toivoa vaan eväitä ymmärtää, että ihmisillä on mahdollisuuksia toimia. Henkilökohtaiset valinnat ovat tärkeitä, mutta isompi juttu on, liittoudummeko ja teemmekö isompia asioita kuin voisimme yksin tehdä. Muistutus kollektiivisen toiminnan mahdollisuudesta on ainoa mahdollinen lääke synkkyyttä vastaan.

10. BIOS-tutkimus­yksikkö täyttää ­tänä vuonna 10 ­vuotta. Onko suomalainen ympäristökeskustelu sinä aikana muuttunut?

Olemme saaneet tuotua keskusteluun kokonaisvaltaisen muutoksen ideaa ja suunnitelmallisen politiikan tarvetta. Silti Suomi kuuluu niihin valtioihin, jotka haluavat himmailla ympäristötoimissa, ja se on vahvistunut perussuomalaisten hallituskaudella. Myös hyökkäykset tiedettä vastaan ovat muuttuneet arkipäiväisemmiksi.