1. Työskentelet kansainvälisen Unicefin tiedottajana ja olet käynyt lokakuun 2023 jälkeen seitsemän kertaa Gazassa, viimeksi tammikuussa. Miten humanitaarinen tilanne alueella on muuttunut tänä aikana? 

Kuuden ensimmäisen matkani aikana se paheni joka kerta. Oli yhä enemmän hirveitä pommituksia ja pakolaisuutta, yhä vähemmän palveluita, yhä vähemmän ravintoa. Kun palestiinalaisilta kysyi, miten he voivat, he sanoivat elämänsä olevan vain selviytymistä. 

Turhauttavaa on, että me varoitimme tästä. Sanoimme, että pommitukset ovat umpimähkäisiä – ja yhtäkkiä 20 000 lasta oli kuollut. Varoitimme, että ruoka-apua rajoitetaan – ja sitten tuli nälänhätä. En sano tätä siksi, että haluaisin todistaa meidän olleen oikeassa vaan siksi, että maailma ei kuunnellut. Kaikelle, mitä tapahtui, löytyi aina oikeutus: poliittinen, strateginen, moraalinen.  

2. Avustustyöntekijät eivät yleensä halua vertailla humanitaarisia kriisejä keskenään. Voiko Gazaa kuitenkin kuvailla jotenkin poikkeukselliseksi? 

En ole koskaan nähnyt mitään sellaista kuin Gaza. Kerron esimerkin siitä, mitä näin viiden minuutin aikana, ja se olisi voinut toistua minä tahansa päivänä. 

Viime vuoden syyskuussa olin telttasairaalalla ja juttelin viidelle lapselle, joita oli ammuttu droonilla. Hiljattain oli ollut ilmaisku, ja näin äidin, joka huusi apua verta vuotavalle lapselleen. Oli myös pikkutyttö, joka oli vedetty pois raunioista. Hän oli kunnossa, mutta hänen äitinsä ja siskonsa olivat kuolleet ilmaiskussa. Teho-osastolla näin noin viisivuotiaan tytön, joka kuoli silmiemme edessä. Sellaista Gazan sairaaloissa on. 

3. Millainen tilanne Gazassa on nyt?  

Asiat paranivat tulitauon alkamisen jälkeen mutta eivät kunnolliselle tasolle. Tammikuun jälkeen tilanne on taas vaikeutunut, koska talvi on ollut pitkä. Tuontirajoituksia on edelleen aina vesijärjestelmien korjausvälineistä kontteihin, joissa perheet voisivat asua. Koleran uhka on suurempi kuin koskaan. Viimeisin horror show ovat rotat.  

Nälänhätää ei enää ole, mutta ruuansaantia kontrolloidaan yhä. En tiedä mitään toista maata, joka sanelisi, kuinka paljon ruokaa tietty väestönosa saa. Olemme normalisoineet sen, eikä se ole normaalia.  

4. Toukokuussa vierailit Länsirannalla. Millainen tilanne siellä on? 

Länsirannasta on tulossa yhä väkivaltaisempi, ja se on erittäin huolestuttavaa. Viime vuoden alun jälkeen on kuollut lapsi keskimäärin kerran viikossa. Siirtokuntalaiset ja Israelin armeija hyökkäävät lapsia, koteja ja kouluja vastaan. Vesilähteitä tuhotaan ja niihin heitetään sementtiä. Oliivipuita kaadetaan. Usein sanotaan, että tilanne on monimutkainen, mutta monella tapaa se ei ole lainkaan monimutkainen. Kyse ei ole yksittäistapauksista vaan kaavasta. Tämä tapahtuu ilman rangaistusta. 

Sodan oikeussäännöt ovat nyt historiallisen paineen alla, enkä usko, että ihmiset täysin ymmärtävät sitä. Gazassa on ollut hyökkäyksiä terveydenhuollon työntekijöitä ja sairaaloita vastaan, Libanonissa tapettiin sata terveydenhuollon työntekijää kuudessa viikossa. Rankaisemattomuus ei ole vain järjestelmän epäonnistumista, vaan siitä on itsessään tullut järjestelmä. Sen pitäisi huolestuttaa kaikkia, koska kun sodan oikeussäännöt muuttuvat tai ne hylätään, kukaan ei ole turvassa missään. 

5. Mikä tätä rankaisemattomuutta ajaa? Ruokkiiko se itse itseään? 

Kyllä. Rankaisemattomuutta ajaa rankaisemattomuus. Siksi sellaisten maiden kuin Suomi, jolla on maine sodan oikeussääntöihin uskovana maana, pitää astua esiin. Nyt eletään mielenkiintoista aikaa. Sodan oikeussäännöt luotiin toisen maailmansodan jälkeen. Palaammeko sitä edeltäneisiin tuhansiin vuosiin? Vai varmistavatko valtiot, että sääntöjä noudatetaan tulevinakin vuosikymmeninä? 

6. Lapsiin kohdistuneet rikkomukset ovat yleistyneet konfliktialueilla. Mistä olet eniten huolissasi? 

Tilanne on ylipäätään pahentunut. Yksi viidestä lapsesta elää konfliktin keskellä, mikä on pahempaa kuin vuosikymmeniin. Merkittävä trendi on myös räjähtävien aseiden, kuten droonien, käyttö asuinalueilla ja iskujen umpimähkäisyys. 

7. Yhdysvallat ja muut rikkaat maat ovat leikanneet avustustyön rahoitusta. Miten se vaikuttaa Unicefin toimintaan? 

Paljon, sillä mandaattimme on laaja. 20–25 prosenttia henkilökunnasta on menettänyt työnsä. Teemme kaiken inhimillisesti mahdollisen tavoittaaksemme kaikki haavoittuvimmat, mutta olisi hölmöä sanoa, ettei lapsia jäisi ilman apua näiden rahoitusleikkausten takia. 

Sodan oikeussääntöjen hylkääminen ja humanitaarisen avun romahdus ovat oikeastaan saman moraalisen taantuman kaksi eri puolta. Kyse ei ole isoista summista. Ihmiset kuvittelevat hallitustensa antavan paljon enemmän apua kuin ne oikeasti antavat. Kyse on enemmän siitä, että näytämme luopuneen empatiasta muita kohtaan. 

8. Mitä toivot Suomen kaltaisilta mailta? 

Suomen rooli EU:ssa on iso, ja EU on vaikutusvaltaisin toimija esimerkiksi Israelin kanssa käytävän kaupan suhteen. Israelin ja EU:n kauppasopimus edellyttää tiettyjen ihmisoikeusstandardien noudattamista. Ne on murskattu. Ei voi vain puhua ihmisoikeuksista, vaan ihmisten pitää nähdä niiden myös toteutuvan.

Kyse ei ole vain siitä, mitä Suomen hallitus tekee vaan mitä sen nähdään tekevän. Nuoret suomalaiset ovat nähneet maailman reagoivan Ukrainassa – ja valtavaa tekopyhyyttä sen jälkeen. He näkevät, että säännöt, joiden piti suojella siviilejä ja lapsia, perustuvat siihen, missä nämä asuvat. Näille sukupolville opetetaan, että oikeudenmukaisuus on vapaaehtoista ja että myötätunnosta voi neuvotella. Ne ovat kauheita oppeja nuorille. 

9. Entä tavallisilta ihmisiltä? 

Toivon, että tavalliset ihmiset tuntisivat hieman enemmän kiitollisuutta asioista, joita heillä on. Ei niin, etteikö kriisejä tapahtuisi Suomessa tai vaikkapa minun kotimaassani Australiassa asuville ihmisille. Kyse on siitä, että teillä on sosiaalisia turvaverkkoja. Toivon siis, että tavalliset ihmiset asettuisivat välillä muiden saappaisiin. 

10. Miten estät itseäsi kyynistymästä tai turtumasta? 

On mahdotonta turtua, koska käyn näissä paikoissa edelleen. Olen yhä turhautuneempi, kun näen rankaisemattomuutta ja puhun sellaisten ihmisten kanssa, jotka löytävät syyn oikeuttaa nämä asiat tai vain kääntyvät pois.   

Toisaalta kerran näin Gazassa 200–300 lasta juoksemassa luokkahuoneisiin. He kaikki näyttivät pukeutuneen erivärisiin vaatteisiin. Se oli kuin sateenkaari. Näen tällaisiakin asioita, ja se on todella inspiroivaa.