Suomen tulee reagoida johdonmukaisesti kaikkien maiden tekemiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Rikkomuksia ei pidä sallia myöskään liittolaisilta eikä kumppaneilta.
Tätä mieltä on tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 73 prosenttia suomalaisista. Väitteen kanssa täysin samaa mieltä oli 37 prosenttia ja osittain samaa mieltä 36 prosenttia vastanneista.
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon teettämään kyselyyn osallistui noin tuhat yli 18-vuotiasta mannersuomalaista vastaajaa. Aineisto on painotettu iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan kohderyhmää edustavaksi.
”Tulkintamme mukaan kansalaiset toivovat Suomen rakentavan maailmaa, jossa oikeusvaltioperiaate toteutuu ja vallankäyttö perustuu lakiin – ei diilivetoiseen mielivaltaan ja kavereiden suosimiseen. Suomen tulisikin edistää ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta myös silloin, kun liittolaiset ja kumppanit eivät niitä noudata”, sanoo Fingon kansainvälisen politiikan asiantuntija Johannes Hautaviita tiedotteessa.
Nykyinen kumppanuus sitoo Suomea tiiviisti Israeliin vuosikymmeniksi eteenpäin.
Kyselyssä selvitettiin myös suomalaisten kantaa asekauppaan Israelin kanssa. Suomi on tilannut Israelilta ohjuspuolustusjärjestelmä Daavidin lingon.
Kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista lopettaisi asekaupan Israelin kanssa, kunnes maa on lopettanut Palestiinalaisalueen miehityksen.
Täysin samaa mieltä väitteen kanssa oli 34 prosenttia vastaajista, osittain samaa mieltä 18 prosenttia. Verraten suuri osuus, 13 prosenttia, ei osannut arvioida kantaansa.
Hautaviita toteaa, että mikäli Israeliin kohdistetaan kansainvälisiä talouspakotteita tulevina vuosina, Suomi joutuu hankalaan tilanteeseen.
”Olemme nähneet, miten Israel on kieltäytynyt toimittamasta Ukrainalle asejärjestelmiä puolustussodan tueksi, koska maa haluaa säilyttää hyvät välit Venäjään. Nykyinen kumppanuus sitoo Suomea tiiviisti Israeliin vuosikymmeniksi eteenpäin.”
Kysely tehtiin joulukuussa 2025 verkkopaneelitiedonkeruuna.
Tutkimuksen teettänyt Fingo on Maailman Kuvalehden kustantaja.