Kepa joutuu sulkemaan loputkin kehitysmaatoimistonsa leikkausten vuoksi

Ulkoministeriö on leikannut kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepan rahoitusta entisestään. Järjestö joutuu sulkemaan maatoimistonsa Tansaniassa ja Mosambikissa.

Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepa joutuu sulkemaan toimistonsa Mosambikissa ja Tansaniassa. Syynä ovat rahoitusleikkaukset, jotka ulkoministeriö kohdistaa maatoimistoihin, järjestö kertoi tänään verkkosivuillaan.

Toimistot ajetaan alas kesäkuun loppuun mennessä ja seitsemän ihmistä joutuu lähtemään.

Taustalla ovat ulkoministeriön helmikuussa tekemät ohjelmatukipäätökset. Ulkoministeriö myönsi 22 järjestölle nelivuotisen ohjelmatuen. Osa järjestöistä sai lisärahoitusta, mutta osalle tuli tuntuvia leikkauksia. Kepa saa tänä vuonna 3,2 miljoonaa euroa mutta vuonna 2021 enää 2,7 miljoonaa. Vielä vuodelle 2016 järjestölle myönnettiin 3,68 miljoonaa euroa.

Kepa on suomalaisten kehitysyhteistyötä ja globaalikasvatusta tekevien suomalaisten järjestöjen kattojärjestö, joka muun muassa antaa koulutusta ja neuvontaa sekä järjestää Maailma kylässä -festivaalia. Se on toiminut kehitysmaissa yli 30 vuotta.

Kehitysmaissa sijaitsevien maatoimistojen tarkoituksena on ollut vahvistaa paikallista demokratiaa, hyvää hallintoa ja kansalaisyhteiskuntaa.

”Työn loppuminen on monella tavalla valitettavaa ja surullista. Useat maatoimistojen työntekijät ovat olleet Kepan palveluksessa vuosia, jotkut jopa perustamisvuosista lähtien, ja heidän mukanaan organisaatiosta katoaa valtava määrä ymmärrystä kehitysmaiden todellisuudesta, haasteista, ratkaisuista ja parhaista työtavoista”, sanoo Kepan ohjelmajohtaja Outi Hannula tiedotteessa.

Edellisen kerran Kepa joutui sulkemaan maatoimistojaan vuonna 2015, jolloin Suomi leikkasi tuntuvasti kehitysyhteistyörahoitustaan. Tuolloin se sulki Nicaraguan ja Mekongin alueen maatoimistot ja lopetti muun muassa vapaaehtoisohjelma Etvon. Nyt lopetettavat maatoimistot ovat järjestön viimeiset.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!