Ympäristörikollisuus aiempaa tuottoisampaa liiketoimintaa

Ympäristörikollisuus on yleistynyt aina salametsästyksestä valkokaulusrikollisuuteen, varoittavat YK ja Interpol.

Ympäristörikosten arvo on noussut ennätyslukemiin ja on peräti runsaan neljänneksen suurempi kuin vuonna 2014, kertovat YK:n ympäristöohjelma Unep ja kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol tuoreessa raportissaan (pdf).

Raportin mukaan ympäristörikollisuuden arvo vuonna 2015 oli 82–231 miljardia euroa. Se on maailman neljänneksi tuottoisinta rikollista liiketoimintaa heti huumeiden salakuljetuksen, väärentämisen ja ihmiskaupan jälkeen ja myös tuottoisampaa kuin esimerkiksi laiton pienaseiden kauppa, raportissa kerrotaan.

Ympäristörikollisuudella tarkoitetaan esimerkiksi laitonta villieläinkauppaa, metsäsektorin rikollisuutta, laitonta kaivostoimintaa ja mineraalikauppaa, laitonta kalastusta, vaarallisen jätteen salakuljetusta ja päästökauppahuijauksia. Tämäntyyppinen rikollisuus on raportin mukaan kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana ainakin 5–7 prosenttia vuodessa.

Esimerkiksi maailman elefanttipopulaatiosta yli neljännes on tapettu vuosikymmenessä. Myös niin sanottu valkokaulusrikollisuus on kasvanut: esimerkiksi pöytälaatikkoyrityksiä käytetään rahanpesuun laittomien hakkuiden peittämiseksi.

Ympäristörikollisuutta ruokkii raportin mukaan heikko lainsäädäntö ja turvallisuustoimijoiden huono rahoitus. Sen ehkäisyyn käytetään 10 000 kertaa vähemmän rahaa kuin sen vuoksi menetetään. Ilmiötä vastaan pitäisi käydä esimerkiksi paremman lainsäädännön sekä sanktioiden avulla. Veroparatiisitoimintaa pitäisi kitkeä ja niille, jotka ovat rikollisuusketjun alkupäässä, kuten salametsästäjille, pitäisi kehittää vaihtoehtoisia elinkeinoja, raportissa suositellaan.

Esimerkiksi laittoman villieläinkaupan suitsimiseen on jo perustettu uusi kansainvälinen YK-kampanja Wild for Life, jossa muun muassa jalkapalloilija Neymarin kaltaiset supertähdet levittävät sanaa ilmiöstä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!