Finnwatch: Marimekko ja Fiskars parantaneet työoloja Thaimaassa

Joulukuussa 2013 annetun kritiikin jälkeen muun muassa työturvallisuutta on parannettu lasituotteita valmistavassa tehtaassa.

Marimekko ja Fiskars ovat parantaneet työoloja Thaimaassa sijaitsevassa tehtaassa, jossa valmistetaan niiden lasituotteita, kertoo Finnwatch.

Finnwatch julkisti joulukuussa 2013 raportin, jonka mukaan lasitehtaan työntekijät altistuivat vaarallisille kemikaaleille ja tekivät työtä huonolla palkalla. Työntekijöillä ei ollut riittäviä suojavarusteita, työympäristö oli kuuma eikä taukoja ollut riittävästi.

Eilen tiistaina julkaistun seurantaraportin (pdf) mukaan tilanne on kritiikin jälkeen parantunut. Tehtaan työturvallisuutta on parannettu muun muassa asentamalla palohälytysjärjestelmä ja ottamalla käyttöön suojavarusteita. Työntekijöille on myös järjestetty koulutusta ja annettu vuosilomat lain mukaisesti. Tehtaan työntekijäkomitea edustaa nyt paremmin myös siirtotyöntekijöitä.

Fiskars siirsi raportin jälkeen tehtaassa valmistettujen Kastehelmi-tuotteiden teon takaisin Suomeen mutta osallistui aktiivisesti tuotanto-olojen parantamiseen Thaimassa ennen siirtoa.

”Fiskarsin päätös tuoda tuotanto takaisin Suomeen osoittaa, että yritysvastuun edistäminen ei ole ristiriidassa kotimaisen teollisuuden kilpailukyvyn kanssa”, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Raportissa kiitellään myös Marimekkoa, joka vielä ensimmäisen raportin aikaan kieltäytyi antamasta Finnwatchille tietoja alihankkijoistaan. Nyt yritys on julkaissut tärkeimmät alihankkijansa verkkosivuillaan.

Silti parannettavaakin on, sanoo Vartiala.

”Osa tehtaan työntekijöistä saa edelleen vain minimipalkkaa. Seuraava kehitysaskel on elämiseen riittävän palkan laskeminen ja palkkatason asteittainen nostaminen. Suosittelemme Fiskarsille myös riippumatonta kolmannen osapuolen vastuullisuusvalvontaa.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!