Tutkijat: Ilmastonmuutos tappaa kimalaisia

Kimalaiset eivät muiden lajien tavoin muuta pohjoisemmille alueille, vaan niiden elinalueet supistuvat.

Ilmastonmuutos on aiheuttanut kimalaislajien nopean vähenemisen, sanovat Ottawan yliopiston tutkijat.

Science-lehdessä tällä viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan alue, jolla kimalaiset elävät, on pienentynyt jopa 300 kilometriä Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Kyseessä on tutkijoiden mukaan kattavin tutkimus siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pölyttäjiin.

”Pölyttäjät ovat elintärkeitä ruokaturvan ja taloutemme kannalta, ja laajat ilmastonmuutoksen aiheuttamat menetykset pienentävät molempia”, muistuttaa tutkimusta johtanut Ottawan yliopiston professori Jeremy Kerr.

Monien muiden lajien, kuten perhosten, on havaittu muuttavan pohjoisemmille alueille, kun niiden oma elinympäristö lämpenee. Yli 110 vuoden ajalta tietoja analysoineiden tutkijoiden mukaan kimalaisten kohdalla näin ei kuitenkaan tapahdu – niiden elinalue pienenee.

”Näiden menetysten laajuus ja tahti on ennennäkemätön. Tarvitsemme uusia strategioita, jotta voidaan auttaa näitä lajeja selviämään ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, ehkä auttamalla niitä siirtymään pohjoisille alueille”, Kerr sanoo.

Hänen mukaansa on myös ryhdyttävä toimimaan ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!