Tutkimus: Monet päästövähennyksiin tähtäävät politiikat eivät tuota tulosta – Parhaisiin tuloksiin päästään vero- ja hintakannusteilla

Erilaisten poliittisten toimien sekoitus yhdistettynä vero- ja hintakannusteisiin johtaa suurimpiin päästövähennyksiin, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Esimerkiksi pelkkä polttomoottoriautojen kieltäminen ei riitä.

Monet viime vuosikymmenien aikana toteutetut poliittiset toimet, joilla yritetään vähentää hiilidioksidipäästöjä, eivät ole toimineet kovin hyvin, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkijat analysoivat 1 500:aa ilmastopoliittista toimenpidettä, jotka oli toteutettu 41 maassa vuosina 1998–2022 eri sektoreilla. Tutkittuja toimenpiteitä olivat esimerkiksi rakennusten energiakoodit, ilmastoystävällisten tuotteiden hankintatuet ja hiiliverot. 

He onnistuivat löytämään vain 63 menestystarinaa, jotka olivat johtaneet merkittäviin, keskimäärin 19 prosentin päästövähennyksiin.

”Tulokset osoittavat, että suurempi määrä politiikkoja ei välttämättä tarkoita parempia tuloksia. Tärkeämpää on sen sijaan oikeiden toimenpiteiden sekoitus. Esimerkiksi tuet tai sääntely yksinään ovat riittämättömiä. Vain yhdistettynä hintapohjaisiin instrumentteihin, kuten hiili- ja energiaveroihin, ne voivat johtaa merkittäviin päästövähennyksiin”, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja, saksalaisten ilmastotutkimuslaitosten PIK:n ja MCC:n tutkija Nicolas Koch tiedotteessa.

Esimerkiksi hiilivoimaloiden tai polttomoottoriautojen kieltäminen ei yksinään johda suuriin päästövähennyksiin, tutkimuksessa kerrotaan.

Esimerkiksi Kiinan päästökauppajärjestelmä onnistui vähentämään merkittävästi päästöjä muutaman vuoden jälkeen, kun se yhdistettiin fossiilisten polttoaineiden tuen vähentämiseen ja energiatehokkuuteen suuntautuviin taloudellisiin kannusteisiin.

Iso-Britannia taas saavutti merkittäviä päästövähennyksiä asettamalla hiilelle minimihinnan, tukemalla uusiutuvaa energiaa ja luomalla hiilestä luopumissuunnitelman. Yhdysvallat puolestaan on onnistunut vähentämään liikennesektorin päästöjä vähäpäästöisten ajoneuvojen verokannusteiden ja tuen sekä hiilitehokkuusstandardien avulla. 

Tutkimus julkaistiin Science-lehdessä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!