Sissi Mattos vastaa puhelimeen Italiasta, Cervignano del Friulin kunnasta läheltä Slovenian rajaa. Perhe on pysähtynyt pyörämatkallaan leikkipuistoon tauolle ja suojaan helteeltä. 

Mattosin nelihenkinen perhe on lähtenyt liikkeelle tandempyörillään kesäkuun lopussa Ranskasta, polkenut sieltä Sveitsin halki Italiaan ja aikoo sen jälkeen suunnata Slovenian kautta Balkanille, sieltä Keski-Aasiaan ja mahdollisesti Kiinaan asti.  

Jossakin vaiheessa he palaavat ehkä takaisin Eurooppaan ja matkustavat laivalla Mattosin miehen kotimaahan Brasiliaan. Matkaan on varattu vuosi – tai enemmän. Se selviää myöhemmin. 

Samalla Mattos kirjoittaa Maailman Kuvalehdelle juttusarjaa ihmisistä, joihin hän matkallaan törmää, sekä heille tärkeistä esineistä. 

Haastatteluhetkellä, elokuun puolivälissä, Mattosien päiväohjelma on jo rutinoitunut. 

Yöt vietetään pääosin teltassa. Aamulla Mattos ja hänen miehensä Rodrigo purkavat perheen teltan ja pakkaavat kaikki tavarat kahden tandempyörän selkään. 

”Siinä menee yllättävän kauan, helposti pari tuntia, kun lapset leikkivät samalla.” 

Yhdeksän maissa aloitetaan matkanteko. 6,5-vuotias Eros ja 5-vuotias Aura saavat osallistua polkemiseen – tai vaikka piirrellä kyydissä istuessaan, jos polkeminen ei huvita. 

Aamupäivällä pidetään yksi lyhyempi lepotauko sekä pidempi lounastauko. Sen aikana tehdään usein myös koulutehtäviä, joita Espanjassa koulunkäynnin aloittaneilla lapsilla jo on. Siksi Eros-poikakin osaa jo tavailla paikkakuntien nimiä tienviitoista. 

Iltapäivällä poljetaan lisää ja ryhdytään sitten etsimään yöpaikkaa. Kovin tarkkaa aikataulua ei ole. 

”Emme yleensä tiedä aamulla, minne päädymme. Menemme lasten rytmillä, sillä jos he eivät jaksa istua, kenelläkään ei ole enää kivaa.” 

Viiden maissa iltapäivällä perhe on yleensä jo paikoillaan. Sitten tehdään ruokaa ja vanhemmat tekevät töitä, jos se on mahdollista. Lapset pääsevät leikkimään.  

Perhe yöpyy pääosin teltassa paikallisten ihmisten pihoilla.  He kyselevät majapaikkaa spontaanisti paikallisilta tai käyttävät esimerkiksi pyöräilijöille tarkoitettua Warm Showers -sovellusta. 

Pyykkejä pestään siellä, missä se on mahdollista: pesuloissa, juomavesipisteillä, ihmisten kodeissa. 

Matkan edetessä ja säiden kylmentyessä tarkoituksena on myös vuokrata tilapäisiä majapaikkoja, jotta työntekoon voisi keskittyä paremmin. Sissi muun muassa työstää dokumenttielokuvaa sekä kirjoittaa ja Rodrigo työskentelee lasten äänisatujen parissa.  

Mattos ihastui polkupyöräilyyn jo kymmenisen vuotta sitten, jolloin hän vietti kolme vuotta pyöräilemällä pääosin yksin Latinalaisessa Amerikassa. Samalla matkalla hän tutustui nykyiseen puolisoonsa. 

Pyöräilyssä häntä viehättää muihin kulttuureihin ja ihmisten arkeen tutustuminen.  

”Siinä jotenkin on ihmisen tasolla, voi pysähtyä milloin vain ja havainnoida aivan eri tavalla ympäristöä kuin autolla tai bussilla liikkuessaan. On myös ihan eri asia saapua ihmisten pihoihin pyörillä kuin autolla. Pyörä on passi ihmisten sydämeen, kuten yksi puolalainen pyöräilijä joskus sanoi.” 

Haastatteluhetkellä perhe on polkenut Ranskasta Italiaan ja on seuraavaksi ylittämässä rajaa Sloveniaan. Pari yötä aiemmin he ovat yöpyneet 91-vuotiaan naisen pihalla. Tämä oli iloinen saadessaan seuraa ja päästessään esittelemään lapsille kotieläimiä. 

Perhe on yöpynyt myös Italiaan turvapaikanhakijoina saapuneiden kolumbialaisten luona. Nämä nukkuivat ensimmäistä yötään uudessa kodissaan. 

”Lapset juoksivat onnessaan tyhjää taloa ympäri salsan tahtiin.” 

Haluamme näyttää lapsille maailmaa, erilaisia tapoja elää, erilaisia normaaleja ja todellisuuksia, joissa ihmiset elävät.

Perheenä pyöräily on erilaista kuin yksin. Suurin ero on Mattosin mukaan se, että aikatauluja on lasten takia suunniteltava paremmin. Lisäksi nelihenkisen perheen on vaikeampi löytää yöpaikkaa kuin yksin matkustavan naisen.  

Vieraiden ihmisten luona yöpyminen on kuitenkin koko matkan ydin. Siten tutustuu kaikkein parhaiten muihin kulttuureihin, Mattos uskoo. Juuri sitä hän haluaa opettaa myös lapsilleen. 

”Haluamme näyttää lapsille maailmaa, erilaisia tapoja elää, erilaisia normaaleja ja todellisuuksia, joissa ihmiset elävät. Kataloniassa asuessamme tuntui, että arki on aika samanlaista kaikilla.” 

Nyt lapset ovat päässeet muun muassa keskustelemaan rasismista. 

”Toki siitä on puhuttu ennenkin, mutta on eri asia oppia asioista konkreettisesti, ihmisten omien tarinoiden kautta.” 

Jokainen päivä tuo tullessaan paljon yllätyksiä ja uusia asioita.  

”Toisaalta lapset oppivat myös tylsistymään pyörän edessä, kun koko ajan ei ole miljoonaa lelua ympärillä.” 

Italiassa ihmisiin tutustuminen small talkia syvällisemmin on ollut vaikeampaa kuin Mattos on toivonut. He ovat olleet yllättävän pelokkaita, eivätkä kaikki katso hyvällä lasten matkustamista. 

”Yllättävän moni säälittelee lapsia, joita kuljetamme ympäriinsä, ja kysyy, miten he pystyvät käymään koulua. Toki on myös niitä, jotka sanovat, että tämä on lapsille upeaa.” 

Muutamaa päivää myöhemmin Mattos lähettää viestin Sloveniasta. Siellä vieraisiin suhtaudutaan aivan eri tavalla, hän kertoo. 

”Joka ilta olemme kysyneet vain yhdeltä ihmiseltä, minne voisimme pystyttää telttamme. Kaikki ovat kutsuneet meidät heti sisään, olemme päässeet suihkuun ja vessaan ja meille on tuotu syötävää. Emme odota sitä, mutta se on ollut ihanaa.” 

Hän arvelee, että eroa selittää historia. Slovenia oli aikoinaan osa kommunistista Jugoslaviaa.  

”Paikalliset sanovat, että silloin yhdellä kotitaloudella ei millään voinut olla kaikkea ja siksi ihmiset auttoivat toisiaan. Auttamiseen on totuttu.” 

Minulle on tärkeää, etten tulkitse muita todellisuuksia omasta perspektiivistäni.

Mattos kirjoittaa matkaltaan Maailman Kuvalehdelle juttusarjaa, jossa hänen matkansa aikana kohtaamansa ihmiset kertovat jostakin heille tärkeästä esineestä. Ensimmäinen juttu ilmestyy syyskuussa

Ideana on kertoa yhden esineen kautta jotain laajempaa ihmisten elämästä. 

”Esineisiin latautuu niin paljon historiaa, muistoja ja merkityksiä. On mielenkiintoista tietää, miksi ihmiset niitä säilyttävät, mitä ne kertovat heidän elämästään, mikä niiden tausta on.” 

Ja kun ihminen kertoo esineestään itse, kertomus on aito. 

”Minulle on tärkeää, etten tulkitse muita todellisuuksia omasta perspektiivistäni. Kun ihminen kertoo esineestä itse, tulkinnanvaraa ei jää.” 

Esineiden merkitystä Mattos joutui myös miettimään pakatessaan omia tavaroitaan. Mitään epäkäytännöllistä ei voi ottaa mukaan. 

Paitsi ehkä kuitenkin jotain. Mattos kantaa aina mukanaan isänsä aurinkolaseja, sillä niillä on tunnearvoa. Aura-tytär taas halusi mukaan flamenco-korkokengät. 

”Mies kysyy välillä, miksi meillä on ne mukana, mutta Aura haluaa joskus laittaa ne jalkaan.”