Suomi perustelee puolustusyhteistyötään Israelin kanssa asehankinnoilla – eli turvallisuudella. Läheinen yhteistyö kansanmurhasta syytetyn valtion kanssa sisältää kuitenkin sekä ulkopoliittisia että puolustukseen liittyviä riskejä, sanovat Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta ja Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Bruno Jäntti.
Yle paljasti elokuun lopussa, että Suomi on solminut Israelin kanssa vuonna 2024 puolustusmateriaaliyhteistyöhön liittyvän yhteisymmärryspöytäkirjan, joka ulottuu kymmenen vuoden päähän. Etenkin pöytäkirjan pitkä aikajänne on herättänyt kritiikkiä, samoin Suomen puolustusyhteistyö kansanmurhasta syytetyn Israelin kanssa voi kääntyä itseään vastaan: Israel oli jo aloittanut Gazan tuhoamisen Hamasin hyökkäyksen jälkeen siinä vaiheessa, kun pöytäkirja allekirjoitettiin
”Vaikka kuinka pyrittäisiin sanoittamaan sitä niin, että nämä ovat puhtaasti puolustushankintoja, niin perustelut eivät maailmalle välttämättä mene läpi. Kyse on siitä, että tehdään merkittävää puolustusyhteistyötä sellaisen maan kanssa, jota tällä hetkellä syytetään kansainvälisen oikeuden rikkomisesta ja kansanmurhasta. Eihän se hyvältä näytä”, Mustasilta toteaa.
Suomi korostaa usein ulkopolitiikassaan kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää. Mustasilta kuitenkin näkee, että vaikka Suomi onkin pieni tekijä, tekemällä yhteistyötä kansainvälistä oikeutta rikkovan valtion kanssa se osallistuu järjestelmän heikentämiseen. Ja jos sillä, miten Suomen kumppani suhtautuu siviileihin ja kansainväliseen oikeuteen, ei ole mitään väliä, maailmasta tulee myös meille itsellemme turvattomampi, hän huomauttaa.
“Se tulee puremaan meitä takaisin peppuun.”
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on perustellut pöytäkirjaa asehankinnoilla: Suomi tilasi Israelilta Daavidin linko -ohjuspuolustusjärjestelmän vuonna 2023, ja yhteistyötä tarvitaan vielä pitkään esimerkiksi varaosien takia.
Mustasilta sanoo ymmärtävänsä, että jo tehdyistä päätöksistä on vaikea sanoutua irti ja että ulkopoliittinen johto tekee päätöksiä vaikeassa maailmanajassa.
Toisaalta hän kritisoi sitä, että Suomi linjaa pitkälle tulevaisuuteen yhteistyötä Israelin kanssa sen sijaan, että se pyrkisi riippuvuudesta eroon.
”Olen pohtinut, onko tehty riskiarviota siitä, miten maailma muuttuu ja millaista sisäistä kehitystä Israelissa tapahtuu vaikkapa seuraavien kymmenen vuoden aikana, jota pöytäkirja koskee. Missä vaiheessa punainen linja tulisi eteen, jos koettaisiin, että riskit riippuvuudesta ovat meille liian suuret?”
Riskejä näkee myös Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Bruno Jäntti, joka on aiemmin tutkinut EU:n Israel-politiikkaa Harvardin yliopistossa.
”Jos EU-tason pakotteet toteutuvat tai avainvaltioiden – kuten Saksan – linja muuttuu, Suomen asehankinnat voivat vaarantua. Lisäksi Suomen tulevat hallitukset saattavat katkaista Israel-asekaupan.”
Hänen mielestään on naiivia ajatella, että asekauppaa voisi harjoittaa huoletta huolimatta siitä, että mielipideilmasto muuttuu.
Mustasilta muistuttaa myös, että Suomen riippuvuus Israelista voi myös antaa sille kiristysruuvin Suomen suuntaan Lähi-idän kysymysten suhteen.
”Se voi aiheuttaa inhottavia tilanteita, jos tilanne menee pahemmaksi Gazassa tai siirtokunnissa, vaikka onkin vaikea kuvitella, miten se voisi mennä vielä hirveämmäksi.”
Suomen viiden miljoonan euron vuotuisella tuella voitaisiin pyörittää esimerkiksi yli 6 000 palestiinalaislapsen koulunkäyntiä lukuvuoden ajan.
Samaan aikaan, kun Suomen ja Israelin välit tiivistyvät, suhde Suomen perinteisesti tukemaan palestiinalaishallintoon vaikuttaa heikkenevän. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) ilmoitti elokuun lopussa lopettavansa ensi vuoden alusta Suomen tuen UNRWA:lle eli palestiinalaispakolaisia auttavalle YK-järjestölle ja ohjaavansa rahat muille toimijoille.
Suomi jäädytti UNRWA:n tuen tilapäisesti vuonna 2024, kun Israel väitti sen työntekijöiden olleen mukana äärijärjestö Hamasin vuonna 2023 tekemissä iskuissa. Esimerkiksi YK:n selvityksissä merkittäviä ongelmia ei ole löytynyt.
UNRWA pidetään täysin korvaamattomana toimijana Palestiinalaisalueella, sillä se on toimittanut pakolaisille palveluita jo vuodesta 1949 asti ja koordinoi käytännössä kaikkea avustustoimintaa.
”Gazan tuhoamisen aikana UNRWA on ollut koko avustusoperaation selkäranka: pelkästään viime vuonna yli 2,1 miljoonaa ihmistä sai sen kautta ruoka-apua Gazassa”, Jäntti muistuttaa.
Suomen viiden miljoonan euron vuotuisella tuella voitaisiin pyörittää esimerkiksi yli 6 000 palestiinalaislapsen koulunkäyntiä lukuvuoden ajan, hän laskee.
Jäntin mielestä päätöstä järjestön rahoituksen lakkauttamisesta on mahdotonta ymmärtää irrallaan Suomen ja Israelin välisestä asekaupasta. Kyseessä on suora viesti.
”Viesti kuuluu näin: vallitsevassa tilanteessa vuonna 2026 Suomi valitsee Israelin hallituksen linjan tukemisen ja myötäilyn ja antaa aiempaakin vähemmän painoarvoa palestiinalaisen yhteiskunnan selviytymiselle.”
Hän pitää poliittisena viestinä myös Suomen pitkittynyttä vaikenemista EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen suhteen. Suomi on pantannut kantaansa sopimuksen jäädyttämiseen melkein vuoden.
”EU:n Israel-politiikka polkee paikallaan juuri siksi, että Suomen kaltaiset maat estävät unionin laajan painostuskeinovalikoiman käyttöönoton Israelia ja sen valtiollisia instituutioita vastaan.”
Mustasilta on varovainen yhdistämään Tavion UNRWA-päätöstä Suomen yhteistyöhön Israelin kanssa, sillä taustalla on todennäköisesti myös sisäpoliittisia tekijöitä.
Tuen lakkauttamista hän pitää joka tapauksessa lyhytnäköisenä.
”Jos ollaan huolissaan siitä, minne apu menee, niin tutkijana sanoisi, että kannattaisi kiinnittää eniten huomiota siihen, onko se koordinoitua ja yhtenäisesti kohdennettua parhaille toimijoille, jotka parhaiten tuntevat alueen.”
Hän myös pitää naiivina ajatusta siitä, etteivät konfliktialueella toimivat ryhmät liittyisi mitenkään humanitaarisen avun ketjuun.
”Aina siihen voi poliittisesti vedota, mutta niin voisi vedota missä tahansa. Esimerkiksi Afganistanissa apua saatiin monilla alueilla paikalle Taliban-varjohallinnon kautta jo kauan ennen Talibanin valtaannousua. Kaikki sen tiesivät, eikä siitä hirveästi puhuttu, mutta silloin poliittinen tuki avulle oli vahvempaa.”
Palestiinalaisen yhteiskunnan tekohengittämistä vähennetään, ja Suomi asettuu yhä selvemmin Israelin nykyhallituksen puolelle.
UNRWA-päätöstä voi pitää yllättävänä, sillä vielä viime vuoden joulukuussa Suomi äänesti YK:n yleiskokouksessa sen mandaatin uusimisen puolesta. Kesällä Suomi puolestaan painotti UNRWA:n rahoituskonferenssissa järjestön toimintaedellytysten säilyttämisen tärkeyttä.
Miksi Suomen politiikka on näin ristiriitaista?
Osittain se liittynee hallituksen sisäisiin erimielisyyksiin. Bruno Jäntti kuitenkin muistuttaa, että Suomen Israel–Palestiina-politiikka on ollut aiemminkin ristiriitaista. Suomi on tukenut palestiinalaishallintoa kehitysyhteistyövaroista mutta samalla tehnyt kauppaa siirtokuntien kanssa sekä myynyt Israeliin sotamateriaalia ja ostanut sitä. Israelin ylläpitämä miehitys ja siirtokunnat taas estävät palestiinalaisvaltion perustamisen.
Tällä hallituskaudella Suomen linja on kyllä muuttunut, mutta täsmällisempää on sanoa, että linjaa on yhtenäistetty ja ristiriitaisuutta kavennettu, hän sanoo.
”Palestiinalaisen yhteiskunnan tekohengittämistä vähennetään, ja Suomi asettuu yhä selvemmin Israelin nykyhallituksen puolelle – aina viimeisintä UNRWA-päätöstä myöten. Varmaa on, että Israel toivottaa tämän päätöksen lämpimästi tervetulleeksi.”