Helsingin Musiikkitalon aulassa komeilee kiiltävänmusta flyygeli, jonka kannesta voi peilata kasvonsa. Tampereen yliopiston globaalihistorian apulaisprofessori Rinna Kullaa asettuu mielellään kuvattavaksi juuri sen äärelle, sillä klassinen musiikki ja Radion sinfoniaorkesterin konsertit ovat hänelle tärkeä rentoutumiskeino.

Globaalihistorioitsija tarvitsee vastapainoa arkeensa, sillä maailma on nyt sellaisella mallilla, että mitä tahansa voi tapahtua.

Kullaa tekee tutkimus- ja opetustyötä, mutta lisäksi häntä työllistävät toimittajat. He haluavat jatkuvasti kuulla, miten hän tulkitsee maailmanpolitiikan viimeisimpiä käänteitä, kuten Ukrainan sodan lopettamiseen tähtääviä neuvotteluja ja siihen liittyvää valtapeliä, joka muuttuu päivä päivältä yhä kummallisemmaksi.

Kansainvälisissä huippuyliopistoissa opiskellut ja opettanut Kullaa on erikoistunut Ukrainan ja Venäjän historiaan ja ulkopolitiikkaan, EU:n ulkopolitiikkaan ja Välimeren alueeseen – muun muassa. Siksi hän on kysytty vieras A-studiossa – mutta on hänet nähty Elämäni biisissäkin.

Ehkä tämän takia piti käydä ne huippuyliopistot.

Voisi kuvitella, että nyt eletään maailmanpolitiikan tutkijan näkökulmasta kiinnostavaa aikaa, mutta se ei suoraan sanottuna ole ensimmäinen asia, joka Kullaalle tulee mieleen. Todellisuudessa tilanne on lähinnä raskas, hän sanoo.

”Tämä on ollut kriisi, joka ikään kuin rullaa koko ajan eteenpäin. Ei minulla eikä kenelläkään ukrainalaisellakaan ole konkreettista kuvaa siitä, miltä huominen sodan jälkeen näyttää. Juuri nyt on keskityttävä Ukrainan selviytymiseen.”

Samaan aikaan hän on pohtinut, että juuri tämä maailmanaika on silti yksi syy siihen, miksi hän on ammattinsa valinnut.

”Ajattelin sitä heti silloin, kun sota alkoi. Että ehkä tämän takia piti käydä ne huippuyliopistot.”

Helsingin Vuosaaressa lapsuutensa viettäneellä Kullaalla ei ollut perheessä tai suvussa akateemisia esikuvia. Jokin kuitenkin veti häntä maailmalle ja tutkijanuralle. Vuonna 1996 hän pääsi Kööpenhaminaan IB-lukioon. Suunnitelma oli selvä: sieltä pitäisi päästä opiskelemaan johonkin huippuyliopistoon, Yhdysvaltoihin tai Englantiin.

”Halusin olla parhaista paras. Kyse ei ollut siitä, että olisin halunnut jonkun tittelin, vaan ajattelin, että parhaassa yliopistossa on paras opetus ja silloin opin ja tiedän enemmän. Se oli hyvin naiivi ajatusprosessi.”

Hakeminen amerikkalaisiin huippuyliopistoihin ei ollut aivan yksinkertaista. Kullaa kertoo, kuinka ystävät auttoivat häntä hankkimaan oikeanlaisia kirjoja ja hakeutumaan Göteborgiin SAT-kokeeseen, jolla yliopistoihin pyrittiin.

”Kaikki ihmiset ympärilläni tukivat unelmiani hulluillakin tavoilla. He ajattelivat, että olen fiksu ja että olin ansainnut päästä kokeilemaan, pärjäänkö siellä.”

Läheisten roolia Kullaa korostaakin moneen kertaan haastattelun aikana. Hänellä on kyllä lahjoja ja paljon on kyse tuuristakin, mutta hän on menestynyt niin hyvin myös siksi, että hän on saanut aina tukea – perheeltä, ystäviltä ja opettajilta.

Kullaa pääsi opiskelemaan New Yorkiin Columbian yliopistoon. Se on yksi kahdeksasta yhdysvaltalaisesta Ivy League -yliopistosta, ja sinne pääsevät vain harvat ja valitut.

Kaikki ihmiset ympärilläni tukivat unelmiani hulluillakin tavoilla. 

Hän valitsi pääaineekseen valtio-opin – miksi, siitä hän ei ole varma.

”Olin kuulemma jo Kööpenhaminassa sanonut, että musta tulee historian professori. Valtio-oppi ehkä kuulosti jotenkin fiksummalta kuin historia. Tosin yliopistossa opetussuunnitelma oli laaja. Opiskelin esimerkiksi matematiikkaa, orgaanista kemiaa ja taidehistoriaa.”

Heti ensimmäisenä opiskeluvuonnaan Kullaa kiinnostui Neuvostoliiton historiasta. Kuuluisan Ukrainan-tuntijan Mark von Hagenin vetämällä kurssilla hän perehtyi myös Ukrainaan ja sen merkitykseen Neuvostoliitolle ja Venäjälle.

Opiskelu oli rankkaa.

”Huippuyliopistossa on tosi vaikea pärjätä, jos on helsinkiläinen kouluttamattomien vanhempien lapsi, joka on itse opetellut kaiken. Oletus on, että opit paljon. Vapaita aikatauluja ei ole. Ei ole epätavallista lukea koko yö ennen tenttiä.”

Opintoihin toki mahtui muutakin kuin pänttäämistä. Keväällä 2000 Kullaa matkusti Serbiaan, jossa oli käynnissä opiskelijavallankumous. Hän halusi tutkia kandidaatintutkielmassaan maan demokratisoitumisprosessia.

”Olin luvannut yliopiston mentoreille, että en mene mukaan mielenosoituksiin enkä opiskelijaliikkeeseen. Se ei mennyt ihan niin: 48 tunnin kuluttua saapumisestani olin jo mukana mielenosoituksessa. Minut nähtiin tv:ssä, ja siitä tuli sanomista”, Kullaa nauraa.

Hän halusi keskittyä juuri Serbiaan, koska sitä ei juuri tutkittu – ei, vaikka Serbian rooli Jugoslavian hajoamissodissa oli keskeinen.

Totta kai tavoilla ja kulttuureilla on eroja, mutta se on tosi eri asia kuin ajatella, että nämä tavat johtavat sotaan tai rauhaan.

Yhdysvaltalaisessa mediassa ja yliopistoissa näytettiin jopa ajattelevan, että sodat johtuivat alueella asuvien kansojen perustavanlaatuisista eroista, kuten siitä, että serbit, kroaatit ja bosnialaiset edustivat pääosin eri uskontokuntia.

Teoria pohjaa 1990-luvun lopulla julkaistuun Samuel Huntingtonin teokseen Clash of Civilizations. Paljon kritiikkiä saanut teos väittää, että konfliktien perimmäiset syyt liittyvät kansakuntien välisiin uskonnollisiin ja kulttuurisiin eroihin.

Kullaan mielestä se oli hämmentävää. Hän oli tutustunut Jugoslaviasta paenneisiin opiskelijoihin jo Tanskassa eikä osannut arvottaa heitä taustan perusteella.

”Onhan se nyt tosi outo ajatus. Totta kai tavoilla ja kulttuureilla on eroja, mutta se on tosi eri asia kuin ajatella, että nämä tavat johtavat sotaan tai rauhaan. Ei se nyt niin mene. Tai ainakin halusin testata, meneekö se niin.”

25 vuotta myöhemmin Kullaa ajattelee yhä, että konfliktien juurisyyt ovat yhteiskunnallisissa ja poliittisissa olosuhteissa, eivät ihmisten ominaisuuksissa.

Yhdysvaltain-vuosiensa aikana Kullaa oppi myös paljon muuta. Yksi keskeisistä kokemuksista oli harjoittelu YK:n päämajassa Kypros-asioiden neuvonantajana. Siellä hän näki ja koki paljon sellaista, mitä oppikirjat eivät tarjonneet.

Eräänä syyskuisena perjantaiaamupäivänä vuonna 2000 poikkeuksellisen paljon arabiedustajia oli saapunut yleiskokoukseen jo aamupäivällä, vaikka tavallisesti edustajat saapuivat paikalle myöhässä. Syy selvisi Kullaalle pian: palestiinalaisten toinen intifada eli kansannousu oli alkanut.

Kullaa oppi YK:ssa myös, miten diplomatia toimii.

”Ensimmäisten kuukausien aikana pääsihteeri [Kofi Annan] sanoi, että tuolla on Israelin lähettiläs, heilutetaan hänelle kättä. Minä sanoin, että hänhän on asioista ihan eri mieltä kuin me. Pääsihteeri sanoi, että siksi me olemme hänelle kohteliaita ja otamme kontaktia.”

Valmistuttuaan Columbian yliopistosta valtiotieteen kandidaatiksi Kullaa siirtyi toiseen huippuyliopistoon, Oxfordiin. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 2008 Yhdysvalloissa, Marylandin yliopistossa. Sen jälkeen hän on tehnyt menestyksekästä tutkijanuraa ja opettanut yliopistoissa ympäri maailman.

Opiskelu ja työnteko ulkomailla, kaukana läheisistä, on vaatinut uhrauksia, mutta juuri nyt Kullaa kokee uhrausten olleen sen arvoista. Häntä ja muita maailmanpolitiikan ja historian asiantuntijoita tarvitaan, sillä sota jyllää Euroopassa, suurvaltasuhteet rakoilevat ja koko monenkeskiseen sopimiseen perustuva järjestys tuntuu murtuvan Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan järjestellessä maailmanpolitiikan pelilautaa uusiksi.

Siksi Kullaa on kiireinen. Hän kokee velvollisuudekseen suostua haastatteluihin, jos se vain muiden velvollisuuksien ohella on mahdollista.

”Ajattelen, että minun pitää olla koko Suomen median käytettävissä enkä saa suosia yhtä tai toista.”

Kullaalle maailmanpolitiikan viimeaikaiset kehityskulut eivät ole tulleet yllätyksenä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vain vahvisti hänen käsitystään maan historiasta. Yllätyksenä eivät ole tulleet myöskään vuoden 2026 alun hurjat käänteet: Yhdysvaltain hyökkäys Venezuelaan ja vaatimukset Grönlannista.

”Ei ole yhteensattuma, että Trumpin huomio kiinnittyy juuri näihin maihin. Se on loogista jatkumoa”, Kullaa sanoo. Hän muistuttaa, että Trumpin ensimmäisellä kaudella ensimmäinen ulkoministeri oli energiapomo Rex Tillerson. Seuraava ulkoministeri Mike Pompeo puolestaan sanoi jo vuonna 2019, että arktinen alue kuuluu suurvaltapoliittisten linjausten alle. Syynä olivat Kiinan lisääntyneet pyrkimykset
Jäämerellä.

”Öljy ja energiantuotanto olivat etusijalla Trumpin ulkopoliittisessa ajattelussa jo aivan alusta alkaen.”

Kun Elämäni biisin jälkeen olin menossa metroon, joukko päiväkoti-ikäisiä huusi, että ’Rinna hei, mikä on sun biisi’ ja naureskeli päälle.

Mediassa usein näkyvänä asiantuntijana Kullaalla on valtaa vaikuttaa myös suuren yleisön mielipiteisiin ja maailmankuvaan. Itse hän ei asiaa kovin paljon ajattele.

”Ajattelen enemmän sitä, että minun pitää pohtia asioita tasapainoisesti ja olla mahdollisimman oikeassa. Ihmiset ovat yleensä fiksuja, ja heillä on kapasiteettia ymmärtää asioita. Ja koska on niin, yritän yleensä asettaa asiat mittasuhteisiin ja havainnollistaa niitä.”

Tv-studiossa Kullaa on rauhallinen ja analyyttinen. Hän ei pelkää haastaa muiden keskustelijoiden mielipiteitä mutta ei myöskään tuo omia näkemyksiään kovin kärkkäästi esiin.

Silti hän ei ole myöskään sitä mieltä, että tutkijan pitää olla täysin puolueeton. Hänelle ei tuota vaikeuksia sanoa, että hän on sodassa Ukrainan eikä Venäjän puolella. Maalitusta Kullaa ei ole kokenut. Yleensä palaute on positiivista. Niistä mieleenpainuvimman hän sai viime syksynä.

”Kun Elämäni biisin jälkeen olin menossa metroon, joukko päiväkoti-ikäisiä huusi, että ’Rinna hei, mikä on sun biisi’ ja naureskeli päälle. Se oli parasta ikinä!”

En halua mitään järkeviä Ikea-tuoleja.

Viime aikoina on tapahtunut toki jotakin sellaistakin, mitä Kullaa ei ymmärrä kaikesta osaamisestaan huolimatta. Se liittyy etenkin Venäjän toimintaan. Hänen mukaansa Venäjän lähestymistapa kansainvälisiin neuvotteluihin on historiallisesti ollut se, että se toimii hitaasti mutta ottaa kuitenkin askeleita eteenpäin. Nyt niin ei tapahdu.

”Olen yllättynyt myös siitä, että Venäjä on tässä sodassa menettänyt enemmän ihmisiä kuin Yhdysvallat toisessa maailmansodassa eikä sillä ole mitään merkitystä Putinin kannatuksen ja ilmapiirin kannalta. Siinä on jotain, mitä en ymmärrä.”

Hän kertoo kyynisinä päivinä jopa pohtivansa, oliko Venäjän historian opiskelussa lopulta mitään järkeä. Eihän hän pysty arvioimaan, milloin rauha oikein tulee.

Kyynisyys on kuitenkin harvinaista. Rankkoina hetkinä tutkijalla on omat selviytymiskeinonsa: klassisen musiikin lisäksi hän tukeutuu läheisiin, yrittää liikkua paljon ja rentoutuu taiteen parissa. Takavuosina asuessaan Pariisissa hän saattoi lähteä rauhoittumaan Louvreen.

”Kotonakin kaiken pitää olla aina kaunista. En halua mitään järkeviä Ikea-tuoleja.”

Hän haaveilee myös tulevaisuudesta sodan jälkeen. Olisi hienoa osata paremmin esimerkiksi ukrainaa tai ranskaa. Ja asua vuosi Välimerellä ilman, että tarvitsisi matkustaa minnekään.

”Muut toiveeni ovat oikeastaan jo täyttyneet.”