Naiset kiinnostuvat vain hyvännäköisistä miehistä. 

Yhteiskunnassa pitäisi palata takaisin niihin aikoihin, kun miehet vielä pystyivät kontrolloimaan naisia. 

Naisvihamieliset joukkomurhat ovat oikeutettu kosto. 

Muun muassa tämäntyyppisiin uskomuksiin Helsingin yliopiston tutkija Emilia Lounela törmäsi tutkiessaan verkon incel-foorumeita. 

Vaikka väitteet ovat absurdeja, hänen mielestään inceleiksi tunnustautuvien miesten ajattelua pitäisi pyrkiä ymmärtämään paremmin kuin julkisessa keskustelussa tällä hetkellä tehdään.  

Hän ei pidä siitä, että incel-termiä heitellään herkästi eräänlaisena haukkumasanana, joka määrittelee heidät ”luuserinaisvihaajiksi”.   

”Se on aika helppoa naljailua. Silloin hämärtyy, mistä ilmiössä on kyse ja mitä sille voisi tehdä.” 

Inceleillä viitataan miehiin, jotka elävät omien sanojensa mukaan ”vastentahtoisessa selibaatissa” (involuntary celibacy). He syyttävät seksi- tai parisuhteensa puutteesta naisia ja saavat tukea ajatuksilleen verkkofoorumeilta. 

Lounela ei muista, milloin hän itse kuuli inceleistä ensimmäisen kerran, mutta kun hän vuonna 2021 päätti ryhtyä työstämään poliittisen historian väitöskirjaa aiheesta, tutkimusta oli vielä vähän.  

Monilla on taustallaan koulukiusaamista tai mielenterveysongelmia. Osa on autismin kirjolla.

Nyt tilanne on toinen. Tieteellistä tutkimusta tulee jatkuvasti lisää – Lounela itse väitteli huhtikuussa – ja valtavirrankin mediakeskustelussa incel alkaa olla yleistermi.  

Hänen mukaansa tutkimus on lisääntynyt etenkin viime vuosina tapahtuneiden joukkosurmien takia. Hän tutki muun muassa verkkokeskusteluja, joita käytiin vuonna 2021 sen jälkeen, kun incel-foorumeilla pyörinyt nuori mies tappoi Iso-Britannian Plymouthissa viisi ihmistä. 

Väkivallanteot kiinnostivat myös Lounelaa, mutta vielä enemmän häntä kiinnosti se, mistä incelien ajattelu oikein kumpuaa.  

”Minkä takia miehet haluavat viettää aikaa yhteisöissä, jotka ovat näin toivottomia, uhriuteen ja huonommuuteen perustuvia ja joissa jatkuvasti vellotaan omassa huonoudessa?” 

Täsmällistä vastausta Lounelan kysymykseen ei ole. Oikeastaan väitöstutkimuksen tärkein tulos on se, että incelit ovat keskenään hyvin erilaisia. Osa on verkkofoorumeilla hyvinkin aktiivisia, osa vain lukee muiden viestejä. Jotkut hyväksyvät väkivallan, jotkut eivät.  

Lounela tutki väitöskirjaansa varten yhdeksää englanninkielistä incel-foorumia. Lisäksi hän haastatteli kuutta entistä tai nykyistä incel-miestä. Suurin osa oli suomalaisia. 

Inceleitä yhdistää jonkintasoinen naisviha, ja vielä tärkeämpänä syvä, jaettu kokemus siitä, että he ovat uhreja.  

Incelit kokevat, että he ovat saaneet ne kaikkein huonoimmat kortit eikä siitä suosta voi koskaan nousta.

Monilla on taustallaan koulukiusaamista tai mielenterveysongelmia. Osa on autismin kirjolla. Moni on pettynyt siihen, ettei ole saanut naisilta toivomaansa huomiota ja kokee tulleensa kohdelluksi väärin.  

Samanlaisia kokemuksia on tietysti monilla ihmisillä, eikä heistä kaikista tule inceleitä, Lounela huomauttaa.  

”Yhteisöihin päädytään eri tavoin. Tuskin he haluavat tarkoituksella omaksua tosi naisvihamielistä maailmankuvaa, mutta nämä yhteisöt tarjoavat vastauksia tavalla, joista ei heidän kokemuksensa mukaan puhuta muualla suoraan.” 

Incelien foorumeilta saama vastaus on seuraavanlainen: Oikeanlaista mieheyttä on muodostaa parisuhde tai hankkia seksiä. Jos näin ei käy, mies on epäonnistunut. Syypäitä tilanteeseen ovat naiset, ja siksi heitä on oikeutettua vihata. 

Naiset valitsevat incelien mielestä miehen ainoastaan ulkonäön perusteella. Incel-miehet eivät täytä perinteisellä tavalla komean miehen, ”Chadin”, mittaa, ja siksi he eivät voi koskaan saadakaan suhdetta. 

”Kyllähän esimerkiksi ulkonäöllä on merkitystä ihmisen elämässä, mutta ei vain miesten kohdalla. Incelit kokevat, että he ovat saaneet ne kaikkein huonoimmat kortit eikä siitä suosta voi koskaan nousta, koska se on ainoa asia, joka määrittää arvon pariutumisessa”, Lounela selittää. 

Monet incelit kokevat Lounelan mukaan aitoa kaipuuta parisuhteeseen ja kumppanuuteen. Siihen yhdistyy kuitenkin voimakas käsitys siitä, että seksi ja parisuhde määrittävät miehisen statuksen.

Heidän maailmankuvansa on loppujen lopuksi vain oire toisesta, paljon laajemmasta ilmiöstä – konservatiivisista ja kapeista sukupuolirooleista, jotka läpäisevät koko yhteiskunnan.   

Incelien maailmankuva on ristiriitainen ja ehdoton. Naisia vihataan mutta samalla heitä myös halutaan. Naisia syytetään pinnallisuudesta ja ulkonäkökeskeisyydestä, mutta samalla incelit kritisoivat naisten ulkonäköä itse. Naisten ominaisuuksia perustellaan pseudotieteellisellä datalla ja samalla haikaillaan kuviteltuun menneisyyteen, jolloin naiset vielä olivat miesten vallassa ja verkkofoorumeilla sai puhua, mitä halusi. 

Keskustelussa ajaudutaan usein äärimmäisyyksiin. Lounelan tutkimuksessa osa incel-miehistä piti Plymouthin ampujan toimia oikeutettuina. 

On kuitenkin vaikea tietää, kuinka moni incel on väkivaltafantasioissaan tosissaan. Verkon keskustelukulttuuri on usein tarkoituksella ”överiä”, Lounela muistuttaa. 

”Tutkijat, ulkopuoliset lukijat eivätkä incelit oikeastaan itsekään tiedä, kuka on tosissaan ja kuka ei, eikä sitä voi pelkän verkkokeskustelun perusteella arvioida. Mutta ei sitä voi ohittaa silläkään, että kukaan ei varmaan tarkoita tällä mitään.” 

Lounela kritisoi sitä, että julkisessa keskustelussa incelit nähdään usein täysin poikkeuksellisena ja uutena ilmiönä. Hänen mielestään heidän maailmankuvansa on loppujen lopuksi vain oire toisesta, paljon laajemmasta ilmiöstä – konservatiivisista ja kapeista sukupuolirooleista, jotka läpäisevät koko yhteiskunnan. 

”Esimerkiksi se inceleille keskeinen ajatus, että seksin harrastaminen on miehistä statusta lisäävä asia. Tai se, että miesten kuuluu olla aloitteellisia ja ottaa tilanne haltuun, jos haluaa parisuhdetta tai seksiä.” 

Nämä ovat myös valtavirrassa esiintyviä ajatuksia, vaikka sitä ei usein tullakaan ajatelleeksi. 

”Koska naisvihamieliset ja seksistiset käsitykset ovat niin valtavirtaa, niille on jo olemassa hedelmällinen maaperä. Jos incelien naisviha olisi jotain täysin erillistä muusta kulttuuristamme, monelle osallistujalle olisi varmasti vaikeampi omaksua incelien ajatusmaailmaa”, hän muistuttaa. 

Kun incel-yhteisön kaninkoloon on kerran sukeltanut, sieltä on vaikea päästä pois, vaikka moni incel-mies kokeekin sen lisäävän omaa pahaa oloaan.  

Onko riskinä toisaalta se, että incelien ajatusmaailma leviää valtavirtaan ja kärjistää sitä? Varsinkin, kun incelit ovat vain yksi osa manosfääriä, tasa-arvon vastaista verkkosisältöä, joka muutenkin leviää kulovalkean tavoin? 

Tavallaan niin on jo tapahtunut. Lounela kertoo, että incelien käyttämä looksmaxxing-termiä, jolla viitataan ulkonäön paranteluun, on jo lähtenyt leviämään muuallakin somessa. Se kertoo myös miesten ja poikien kokemien ulkonäköpaineiden laajuudesta.  

Kun incel-yhteisön kaninkoloon on kerran sukeltanut, sieltä on vaikea päästä pois, vaikka moni incel-mies kokeekin sen lisäävän omaa pahaa oloaan.  

Lounela on miettinyt paljon sitä, miten inceleihin oikeastaan pitäisi suhtautua. Hän on päätynyt ”kriittiseen empatiaan”: incelien ajattelua voi yrittää ymmärtää ja heidän uhrikokemuksensa voi yrittää hahmottaa asiana, joka on heille itselleen totta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että heidän ajatuksiaan voisi oikeuttaa, sillä ne ovat aidosti haitallisia muille ihmisille. 

Hän toivoo, että ilmiötä ehkäistäisiin avoimella keskustelulla. Yhteiskunnassa pitäisi käydä keskustelua aiheista, jotka mietityttävät poikia ja miehiä: maskuliinisuudesta, ulkonäöstä, kelpaamattomuuden tunteista – ylipäätään siitä, millaista on olla mies tai poika. 

”Mitä enemmän pystymme tuottamaan sellaisia tiloja, joissa voisi puhua myös noloiksi ja häpeällisiksi koetuista asioista avoimesti eikä tarvitsisi esittää, että on tosi cool ja miehekäs, sitä vähemmän olisi myös tarvetta mennä keskustelemaan näistä asioista incel-foorumeille ja hakea helppoja vastauksia manosfääristä.” 

Valmiita vastauksia ei saa antaa. Ihmisille pitää antaa tilaa ajatella itse, hän sanoo. 

Emilia Lounelan väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa 25.4.2026.