Joka aamu Dar es Salaamissa 25-vuotias Maliki Shiguta aloittaa työnsä kantaen suurta säkkiä. Hän kulkee työpäivänsä aikana kujien ja torien läpi, joista hän kerää sitä, minkä monet heittävät pois: muovipulloja.
Shiguta on yksi tuhansista epävirallisista jätteenkerääjistä, jotka auttavat hallitsemaan kasvavaa kaupunkijätteen määrää Tansanian suurimmassa kaupungissa. Vaikka jätteenkerääjät usein unohdetaan, heidän työnsä elättää perheitä ja auttaa vähentämään muovisaastetta kaupunkialueilla.
Nopea kaupungistuminen, kertakäyttömuovien käyttö ja aliresursoidut jätehuoltojärjestelmät tekevät Dar es Salaamista Tansanian muovisaasteen keskipisteen. Dar es Salaamin lisäksi epäviralliset jätteenkerääjät toimivat kaupungeissa ympäri maata paikaten ylikuormittuneita kunnallisia palveluita.
Viiden miljoonan asukkaan kaupunki tuottaa noin 5 300 tonnia jätettä päivittäin, mutta vain 28 prosenttia siitä kerätään asianmukaisesti. Muovit muodostavat noin 13–16 prosenttia kaupungin kokonaisjätteestä. Arviolta 70:tä prosenttia muovijätteestä ei käsitellä asianmukaisten kanavien kautta.
”Äitini luulee, että työskentelen tehtaassa”, Shiguta sanoo ja pyyhkii hikeä otsaltaan.
”Hän ei tiedä, että teen tätä. En halua hänen olevan huolissaan.”
Vaikka muovikassit kiellettiin maassa vuonna 2019, kertakäyttömuovit, kuten kääreet ja pullot, päätyvät edelleen kaduille ja vesistöihin. Jätteet ovat vaaraksi infrastruktuurille ja aiheuttavat ympäristöhaittoja.
YK:n ympäristöohjelman (UNEP) mukaan maailmanlaajuisesti muovia tuotetaan vuosittain yli 400 miljoonaa tonnia. Muovista suurinta osaa käytetään kerran ja heitetään sitten pois. Maissa, joissa on rajallinen infrastruktuuri, kuten Tansaniassa, ympäristövaikutukset ovat erityisen vakavia.
Shigutan kaltaisille työntekijöille muovisaaste on myös selviytymiskeino.
”Tulin Geitasta, yli 1 000 kilometrin päästä. Kotona ei ollut töitä. Veljeni on vielä koulussa, ja äitini on riippuvainen minusta”, hän selittää.
Hyvänä päivänä Shiguta ansaitsee 6 000–8 000 Tansanian šillinkiä, TZS, (noin 1,96–2,62 euroa). Se riittää päivittäisten tarpeiden tyydyttämiseen ja välillä myös perheen elättämiseen, mutta ei säästämiseen.
Tansanian kierrätyssektori toimii suurelta osin virallisen talouden ulkopuolella. Epäviralliset kerääjät, kuten Shiguta, muodostavat löyhästi järjestäytyneen arvoketjun pohjan. Useimmat jätteenkerääjät työskentelevät ilman työsopimuksia, oikeusturvaa tai pääsyä julkisiin palveluihin.
Fredrick Laurian johtaa pientä kierrätyspistettä Mbezi Louisissa, työväenluokan kaupunginosassa. Hän ostaa muovia yli kahdeltakymmeneltä kerääjältä päivittäin ja maksaa muovista tällä hetkellä noin 400 TZS (0,13 euroa) kilolta.
”Kiinteää hintaa ei ole. Tehtaat päättävät hinnoista. Kun hinnat laskevat, kerääjät häviävät”, hän sanoo.
Laurianin kaltaiset välikädet työskentelevät haavoittuvassa asemassa olevien kerääjien ja epävakaiden markkinoiden välillä. Koska valvontaa on vähän, kummallakaan osapuolella ei ole laillista suojaa.
Joku voi kerätä 10 kiloa jätettä työpäivän aikana ja saa sitten kuulla, että se painaa neljä.
Helmikuun loppupuolella Dar es Salaamissa pidettiin vuosittainen jätteenkerääjien konferenssi. Siellä Tansanian jätteenkerääjien verkoston (MTAWADA) varapuheenjohtaja Said Mohamed kuvaili yhtä alan haasteista: liian pieniä palkkioita virheellisten jätteenpunnitusten vuoksi.
”Esimerkiksi joku voi kerätä 10 kiloa jätettä työpäivän aikana ja saa sitten kuulla, että se painaa neljä”, hän sanoi.
Huoleen vastasi presidentin kanslian valtiosihteeri Kitila Mkumbo, joka on vastuussa suunnittelusta ja investoinneista. Hän lupasi, että kansallinen paino- ja mittavirasto aloittaisi tarkastukset estääkseen painon peukaloimisen.
Tapahtumassa hän myös tunnusti jätteenkerääjien yhteiskunnallisen panoksen: ”Työnne on välttämätöntä kaupunkiemme pitämiseksi puhtaina. Suojelette ympäristöä ja tuette sen tulevaisuutta.”
Lisäksi hän sanoi, että jätteenkerääjien on tarkoitus olla osa Tansanian Vision 2050 -ympäristöstrategiaa.
Konferenssin lausunnot heijastelevat valtion aiempia lupauksia. Vuonna 2019 maan silloinen ympäristöministeri January Makamba korosti, että on tärkeää virallistaa ala ja muuttaa ihmisten käsityksiä jätteenkerääjistä.
”Joka päivä näemme ihmisten keräävän roskia, ja joskus he näyttävät hulluilta, koska he kantavat pulloja tai kävelevät kauppojen lähellä. Mutta tämä on työtä, joka tuottaa tuloja, ja on tärkeää virallistaa se”, hän sanoi.
Silti, yli viisi vuotta myöhemmin, tilanne ei ole juuri muuttunut. Shigutan kaltaiset jätteenkerääjät jatkavat työskentelyään ilman tunnustusta ja kohtaavat stigmaa.
Swahilinkielistä termiä waokota makopo (suom. pullonkerääjät) käytetään edelleen laajalti, vaikka se sisältää negatiivisia mielleyhtymiä. Shiguta sanoo tuntevansa usein itsensä hylätyksi.
”Ihmiset ajattelevat, että teemme jotain väärin. On ollut jopa tapauksia, joissa meitä on syytetty epäoikeudenmukaisesti”, hän sanoo ja jatkaa. ”Se on vaikeaa, mutta meillä ei ole muita työllistymisvaihtoehtoja.”
Meistä tuntuu, että kukaan ei seiso rinnallamme.
Tansaniassa jotkut ovat esiintyneet jätteenkerääjinä epärehellisistä syistä, Shiguta sanoo. Hän huomauttaa, että näiden ihmisten toimet vaikuttavat kaikkien kerääjien maineeseen.
Monet kerääjistä jatkavat työtä syytöksistä huolimatta, pitkälti pakon sanelemana.
”Mitä tahansa tapahtuukin, jätämme sen Jumalan käsiin. Meistä tuntuu, että kukaan ei seiso rinnallamme.”
MTAWADA jatkaa jätteenkerääjien oikeuksien edistämistä. Kansainvälisenä työläisten juhlapäivänä, eli vappuna, ryhmä vaati, että sairasvakuutukset, turvavarusteet ja sosiaaliturvaohjelmat olisivat saavutettavampia kerääjille, ja että työn palkkioiden muodostuminen olisi oikeudenmukaisempaa.
Lausunnossa todetaan myös, että jätteiden punnitsemispaikoille tulisi tehdä säännöllisiä ja ilmoittamattomia tarkastuksia. Lisäksi ryhmä vaati, että jätteenkerääjien ihmisarvoa ja elämää suojellaan ja kunnioitetaan.
Jätettä eivät kerää pelkästään miehet, alalla on myös naisia. Yksi heistä on neljän lapsen äiti Jasmin Mongi. Päivisin Mongi myy vihanneksia, öisin hän kerää muovia ystävänsä kanssa. Mongi ja tämän ystävä varastoivat muovit, kunnes heillä on tarpeeksi myytäväksi.
”Jos myyn vain muutaman kilon, se ei auta paljoa”, hän sanoo. ”Mutta kun muovia on koossa suuri määrä, voin ostaa ruokaa ja maksaa kouluun liittyviä kuluja.”
Mongi työskentelee omassa naapurustossaan, jossa paikallisviranomaiset tunnistavat hänet ja hänen työnsä.
”Se pitää minut turvassa. Kaikki naiset eivät ole yhtä onnekkaita ja häirintätapauksia on edelleen.”
Hänen kokemuksensa korostaa sitä, että monet naiset kokevat epävirallisella ja alivalvotulla alalla lisähaasteita, kuten turvallisuusuhkia.
Muut globaalin etelän maat osoittavat, että muutos on mahdollinen. Intia, Etelä-Afrikka ja Kolumbia ovat luoneet jätehuolto-osuuskuntia julkisiin jätehuoltojärjestelmiin.
Vaikka jätteenkerääjät eivät juuri näy politiikassa tai tilastoissa, heidän panoksensa on mitattavissa. Arvion mukaan lähes neljä prosenttia maan muovijätteestä kierrätetään vuosittain epävirallisten jätteenkerääjien avulla. Se on noin 48 400 tonnia jätettä pois ympäristöstä vuosittain. Loput jätteestä haudataan, poltetaan tai päätyy vesistöihin.
Asiantuntijat sanovat, että alalle olisi pitänyt luoda käytännöt jo kauan sitten.
”Työ on arvokasta”, sanoo Elizabeth Buriani, ympäristöpolitiikan asiantuntija Kansallisesta ympäristönhallintaneuvostosta (NEMC).
”Meillä on käsissämme mahdollisuus – ei vain parantaa oikeudenmukaisuutta, vaan myös saada parempia ympäristötuloksia.”
Muut globaalin etelän maat osoittavat, että muutos on mahdollinen. Intia, Etelä-Afrikka ja Kolumbia ovat luoneet jätehuolto-osuuskuntia julkisiin jätehuoltojärjestelmiin. Nämä ovat tarjonneet työntekijöille esimerkiksi minimipalkkaa. Tansanian edistyminen on ollut hitaampaa.
Jotkut itäafrikkalaiset startup-yritykset ja kansalaisjärjestöt ovat alkaneet kehittää jätteenkerääjille koulutuksia ja suojavarusteita sekä edistämään työpalkkioita. Vuonna 2017 perustettu Afrikan kiertotalousallianssi (ACEA) tukee kerääjiä ruohonjuuritasolla.
Muutos tapahtuu kuitenkin hitaasti. Shiguta jatkaa työskentelyä, yksi pullo kerrallaan.
”Olen oppinut tunnistamaan hyvät muovit. Kirkkaat pullot ovat parhaita. Värilliset eivät myy yhtä hyvin”, hän kertoo.
Illalla Shiguta tuo keräämänsä muovin paikalliselle varastolle ja valmistautuu seuraavaan päivään.
”Haluan tehdä tulevaisuudessa jotain parempaa. Ehkä perustaa pienyrityksen. Haluan veljeni suorittavan koulun loppuun. En halua hänen tekevän tätä.”
Kun kaupungit miettivät kestäviä jätehuoltoratkaisuja, ei ole enää kysymystäkään siitä onko jätteenkerääjillä siinä roolia. Kysymys on se, saavatko kerääjät tulevaisuudessa ansaitsemaansa suojelua.
”Me osallistumme kaupungin siivoamiseen. Emme pyydä myötätuntoa, ainoastaan oikeudenmukaista kohtelua ja tunnustusta.”
Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden Tansanian kirjeenvaihtaja.