Keskellä ruuhkaista kaupungin keskustaa kauppiaiden huudot sekoittuvat keskenään. Läheisistä ravintoloista leijuu tuoksuja pieneen kauppaan. Se näyttää hyvin yksinkertaiselta: muutama ruosteinen hylly. Seinällä roikkuu tyhjiä juomatölkkejä tuomassa lisäväriä. Tilassa on pieni pöytä, joka on peitetty kuluneella kankaalla. Nurkassa istuva nuori nainen on valinnut sen huolella. 

Useimmat ohikulkijat eivät kiinnitä kauppaan mitään huomiota. Kun he näkevät, että kauppa on siisti, he ostavat jonkun pikkutavaran eivätkä huomaa nuorta naista.

Shabnam on 26-vuotias. Hän joutui ottamaan vastuuta kaupanpidosta jo kymmenenvuotiaana ja on aina pukeutunut pojaksi. 

”Minulla ei ole koskaan ollut lapsuutta. Kun muut lapset leikkivät kaduilla ja pihoilla, minä menin avaamaan kaupan. Kymmenvuotiaasta saakka aloin olla osapäiväisesti isäni apuna kaupassa. Samalla isä auttoi minua koulutehtävissä. Nyt isäni on vanha ja osittain halvaantunut, ja minä olen perheeni ainoa perheessä, joka tuo tuloja. Suurin toiveeni on, että minun työni helpottaa pikkuveljeni elämää”, Shabnam kertoo. 

Kaikki naapuruston ihmiset kuvailevat Shabnamia hyvätapaiseksi pojaksi.  

Kaupungin hallinnon verojenkeruuryhmä kerää veroja päivittäin. He käyvät myös Shabnamin kaupassa ja vaativat osuuttaan, olipa kaupassa ollut myyntiä tai ei. Toisinaan he myös antavat ohjeita. 

”Maksapa verosi, poika. Kasvata bisnestä tai mene kadulle myymään tavaroitasi”, verojen kerääjä neuvoo. 

Sitten he tiedustelevat, kenen kauppa oikein on. Shabnam kertoo, että se on hänen isänsä, mutta isä on halvaantunut ja joutuu siksi pysymään kotona. 

”Vuokraa kauppatilasi pois ja maksa verot saamastasi kaupasta. Jokaisen kaupan täytyy maksaa veroja”, häntä neuvotaan lisää.  

Mieheksi pukeutumista pidetään uskonnon vastaisena ja moraalisesti epäsopivana. 

Shabnam joutuu kertomaan, että hän on tienannut vain 75 Afganistanin dollaria. Se on arvoltaan alle euron. Veronkerääjän mielestä päivätuoton pitäisi olla enemmän. He neuvovat laajentamaan valikoimaa, myymään tuotteita kadulla. 

Kaksi kaupan naapuruston ihmistä, jotka ovat kaupanpitäjän hyviä ystäviä, kertovat, että jos nuorta naista ei olisi, koko perhe olisi nälässä.  

Mieheksi pukeutuminen on Shabnamin jokapäiväinen salaisuus. Useimmat eivät tunnista häntä kadulla. Edes lähimmät sukulaiset eivät käy ehdottelemassa avioliittoa ja aviomiesehdokkaita. Mieheksi pukeutumista pidetään uskonnon vastaisena ja moraalisesti epäsopivana. 

Jos Taliban saisi tietää, että kauppaa hoitaa nainen, perhe olisi vaarassa.

Joka aamu, kun Shabnam avaa kaupan oven, hän on hyvin peloissaan. 

”En ole saanut aloittaa yhtään päivää ilman pelkoa. Kun Talibanin miehiä kävelee kaupan ohi, sydämeni alkaa pamppailla. Ajattelen, että ehkä tämä on viimeinen päiväni”, hän kertoo. 

Pelko varjostaa Shabnamin elämän jokaista hetkeä, mutta vaihtoehtoja ei ole. Jos hän ei avaa kauppaa ja saa jotain myydyksi, perheellä ei ole ruokaa. He odottavat joka ilta ateriaansa siihen saakka, kun Shabnam pääse ostoksineen kotiin. 

Myös Shabnamin äiti pyrkii hankkimaan ansioita. Hän oli aikeissa ruveta pyykkäriksi, mutta Shabnamin mielestä se ei ollut äidille sopivaa työtä. Nyt äiti ompelee peittoja ja patjan päällisiä ja saa siitä tuloja. 

Jos en saa sataa Afganistanin dollaria kasaan, meillä ei ole varaa ostaa leipää.

Perheeseen kuuluu myös kaksi siskoa ja pikkuveli.

”Monena iltana menemme nälkäisinä nukkumaan. Jos en saa sataa Afganistanin dollaria kasaan, meillä ei ole varaa ostaa leipää. Pikkuveli itkee itsensä uneen, mutta isommat sisarukset koettavat olla urheita.” 

Hankalasta tilanteesta huolimatta Shabnam jaksaa unelmoida. Hän haluaisi muuttaa kaupan, jossa nyt myydään tölkkijuomia ja ranskalaisia, paikaksi, josta saa paikallista herkkua, bolania. Siinä on tuoreen paikallisen leivän sisään on kääritty perunaa, pinaattia, kurpitsaa ja sipulia. 

Haave ei ole suuri, mutta se on Shabnamille kaukainen. Häneltä puuttuu pääomaa, tarvittavia välineitä ja mahdollisuus taata kauppatilojen turvallisuus. 

Kaupan naapurusto seuraa tiiviisti Shabnamin elämää. He kertovat, että ovat nähneet nuoren naisen itkevän hyllyjen välissä. He ymmärtävät hänen väsymyksensä ja ymmärtävät senkin, että muita vaihtoehtoja ei ole. 

Shabnamille kauppa ei ole vain työpaikka. Se on turvapaikka, jossa hän tuntee olevansa elossa. Jokainen tyhjentynyt juomatölkki, jonka hän ripustaa somisteeksi kauppaansa, tuottaa iloa. 

”Menestykseni salaisuus on tämä pieni vilppi. Kaikki luulevat, että olen 16-vuotias poika. Joudun kuitenkin joka päivä pelkäämään näitä veronkerääjiä. Jonain päivänä he kyllästyvät siihen, että eivät saa osuuttaan”, Shabnam murehtii. 

Hän ei kuitenkaan aio antaa periksi vaan uskoo vaikeasta tilanteesta huolimatta siihen, että hänen toinenkin haaveensa voisi toteutua. Hän haluaisi opiskella oikeustiedettä. 

YK:mukaan neljä viidesosaa Afganistanin naisista on menettänyt työpaikkansa Talibanin valtaantulon jälkeen. Sen vuoksi monet perheet elävät köyhyydessä, koska naisten tuloja ei ole. Hiljaista vastarintaa, kuten tämän nuoren naisen yritys pitää kauppa pystyssä mieheksi pukeutuneena, kuitenkin on.