Risto Isomäki, 64
Tieteiskirjailija, joka aloitti aktivistina jo 1970-luvulla Luontoliitossa

”Ilmastonmuutosongelman voisi ratkaista lyhyessä ajassa”

”Minulla on pitkä aktivistin ura. Opiskeluaikana minusta tuli pitkäksi aikaa kolmas maailma -aktivisti, nykyään puhutaan globaalista etelästä. Noin 40 vuotta sitten tai vähän myöhemmin aloin tehdä töitä globaalin etelän ympäristökysymysten parissa. Polttopuupula, ilmastonmuutos ja viljelysmaiden suolaantuminen vaikuttivat jo silloin. Hiilen varastoinnista puihin, maaperään ja sittemmin myös mereen tuli minulle tärkein projekti.

Ympäristöaktivismin kautta on saavutettu useita suuria voittoja. Esimerkiksi suojeltu maapinta-ala on kasvanut maailmassa 70 vuodessa karkeasti noin sadasta miljoonasta hehtaarista noin kahteen miljardiin hehtaariin.

Ympäristöjärjestöjen suuret kampanjat pelastivat 1980-luvulla Amazonin sademetsät. Silloin saatiin yhtä aikaa vahvistettua alkuperäiskansojen maanomistusoikeutta ja Brasilian köyhän valtaväestön elinmahdollisuuksia. Molemmat paransivat sademetsien asemaa. Nyt pitäisi saada sellainen konsensus, että metsän ei saa antaa tuhoutua, vaikka vallassa olisi kuka. Viimeksi sademetsää suojeleva presidentti Luiz Inácio Lula da Silva voitti vaalit mutta vain täpärästi.

Ympäristöjärjestöt puhuvat liikaa, että metsän tuhoaminen on huono alkuperäiskansoille. Suurta yleisöä eivät kiinnosta alkuperäiskansat. Pitäisi korostaa, että metsät suojelevat meitä kaikkia.

On olemassa tekniset ratkaisut melkein kaikkiin ilmastonmuutoksen kysymyksiin. Teoriassa ongelman voisi ratkaista lyhyessä ajassa. Miksi näin ei tapahdu? Oma näkemykseni on, että maailmassa on ollut pitkään vallalla uusliberalistinen ajattelu, joka antaa markkinoiden päättää, mitä tapahtuu.

Kaupallisten toimijoiden ei oikeastaan edes kuulu olla kiinnostuneita kuin vain toimista, jotka kasvattavat niiden voittoja. Tämän seurauksena ongelmaa yritetään tällä hetkellä ratkaista keinoilla, jotka ovat niin kalliita, ettei valtaosalla ihmisistä ole niihin varaa.

Suuri osa nuorista aktivisteista on kanssani eri linjoilla metsien suojelusta.

Olen Suomessa vähän oudossa tilanteessa. Suuri osa nuorista aktivisteista on kanssani eri linjoilla metsien suojelusta. Minusta meillä on kaksi uutta ongelmaa, joiden takia metsät täällä eivät enää pysty sitomaan tarpeeksi hiiltä. Yksi ongelma ovat kirjanpainajat ja vastaavat kaarnakuoriaiset. Ne ovat olleet aiemmin marginaalinen ongelma. Nyt ne pystyvät lisääntymään paikoin kaksi kertaa kesässä. Kolme kertaa nostaisi niiden määrän todella suureksi. Ne pystyisivät tappamaan jokaisen havupuun miljoonien hehtaarien alueelta. Tämä on edessä Suomessa pian.

Toinen ongelma on, että pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsäpalot ovat muuttumassa hallitsemattomiksi. Näin ei ole vielä Suomessa, koska meillä ilmankosteus on lisääntynyt. Jos kesällä tuulee pitkään rutikuivaa ilmaa Siperiasta, ongelma saapuu myös meille.

Minusta on vaarallista laskea metsän hiilinielujen varaan, koska niiden sisältämä hiili on kohta ilmassa kuitenkin. Kuoriaiset ja metsäpalot tuhoavat metsät. Voi olla järkevää käyttää talousmetsien puuta korvaamaan mahdollisimman paljon öljypohjaisia muoveja ja vaatekuituja. On illuusio, että pystyisimme säilyttämään hiilivaraston Etelä-Suomen mänty- ja kuusimetsissä. Tältä voisi suojautua sillä, että istuttaisimme enemmän sekametsiä ja lehtipuuvaltaisia metsiä, jollaisia meidän metsämme ovat alun perin olleet.

Iida Tukeva, 23

Tekstiiliartesaani ja aktivisti, toimii pääasiassa Elokapinassa

”On moraalisesti oikein toimia”

“Lyhyesti sanottuna: ympäristöaktivismista on hyötyä. Ympäristön puolesta on taisteltu vuosikymmenet, mutta tilanne on silti paha. Uskon, että se olisi vielä pahempi, jos ei olisi taisteltu. Aktivismi antaa toivoa. Jokaisella asteen kymmenyksellä ja jokaisella pelastetulla lajilla on merkitystä.

On moraalisesti oikein toimia. Voitot eivät koskaan ole niin suuria kuin niiden pitäisi olla. Toimintamme vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Yritämme vahvistaa tiedeyhteisön viestiä siitä, että meillä on hätätila. Ymmärrys lisääntyy pikku hiljaa.

Tiedosta ei ole puutetta. Puuttuu ymmärrys, että jos tieto ei käänny toiminnaksi, meitä kohtaavat pahat ympäristökatastrofit. Tämä on eksistentiaalinen kriisi. Ihmisten prioriteetit ovat aivan muualla kuin niiden pitäisi olla. Jos jostakin on taloudellista haittaa, ympäristövaikutukset jäävät kakkoseksi.

Olen ollut Elokapinassa reilut kolme vuotta. Olen ollut mukana esimerkiksi UPM:n ja Atrian tehdasblokeissa. Viime keväänä olin Elokapinan performanssissa. Eduskuntatalon portailla ‘pääministeri Orpo’ ja ‘valtiovarainministeri Purra’ pitivät puheen siitä, miksi ympäristötuho on kannattavaa liiketoimintaa. Paperimassasta tehty maapallo sytytettiin tuleen, ja ‘poliitikot’ taputtivat. ‘Ministerit’ lähtivät takaisin työpaikalleen eli eduskuntatalolle. Sinne ei tietenkään saa mennä, ja poliisit taluttivat ‘Orpon’ ja ‘Purran’ pois. Saimme siitä hienoa kuvaa.

Tempaus meni todella hyvin. Pääsimme kaikkiin suuriin medioihin. Tällaiset artivistiset aktiot (art+activism) saavat aina eri tavalla huomiota kuin perinteiset katublokit. Yleensä media keskittyy aktivistien ja poliisin yhteenottoon. Nyt keskityttiin siihen, mitä me halusimme sanoa.

Moni ajattelee, että tässä uhataan heitä.

Asun Kuopiossa, ja teemme sieltä paljon mielenosoitusmatkoja muun muassa tänne Helsinkiin. Eduskuntatalon portaat ovat tulleet tutuiksi. Aktivismi on enimmäkseen kirjoittamista ja muuta toimistotyötä. Yleisölle se näkyy vain harvoin tuollaisissa tempauksissa.

Tutkimuksissa on havaittu, että suora toiminta ja kansalaistottelemattomuus ovat paras tapa muuttaa asioita nopeasti. Siksi Elokapina on valinnut tällaisen keinon. Ympäristötuho kiihtyy ja perinteisiä vaikuttamisen tapoja on jo kokeiltu. Ne eivät ole vaikuttaneet. Sitä ei kuunnella, jos ihmiset ovat nätisti kylttien kanssa torilla. Pitää aiheuttaa häiriötä.

Nostaisin Elokapinan suurimmaksi tempaukseksi eduskunnan pylväiden maalaamisen. Sillä saavutettiin valtava mediahuomio ja keskustelu. Se puhutti viikkoja. Yhtäkkiä koko Suomi tiesi, mikä Neova on ja mitä se tekee (kaivaa turvetta). En ollut mukana tempauksessa, vain sen jälkimainingeissa.

Saamme paljon kurjaakin palautetta. Se meni aluksi ihon alle enemmän kuin nyt. Moni ajattelee, että tässä uhataan heitä. Kritiikki on äänekästä. Ymmärrän sen, mutta emme ole kaduilla tahallamme. Olemme pahoillamme, että aiheutamme häiriötä, mutta meidän täytyy. Me tiedämme, mitä on edessä, ja meillä on moraalinen velvollisuus varoittaa muitakin. Uskon, että useimmat jakavat huolemme.

Ajattelin ennen, että minä yksin kannan maailmantuskaa harteillani. Nyt kun ympärilläni on samalla tavalla ajatteleva yhteisö, se helpottaa ahdistusta.”

Meri Pukarinen, 40

Tutkimusohjelmien manageri, aktiivisesti mukana ilmastolain synnyttämisessä ja läpiviemisessä

”Ilmastolakia ei olisi ilman aktivismia”

“Olin mukana Polttava kysymys -kampanjassa alusta asti. Kampanja alkoi loppuvuodesta 2007. Yli seitsemän vuotta siinä meni, mutta nyt meillä on toimiva ilmastolaki ja hallituksen toimia valvova tieteellinen Ilmastopaneeli.

Kampanja nojasi kansalaistoimintaan. Resurssimme olivat hyvin pienet. Kampanja on ollut itselleni ja monelle muulle mullistava kokemus. Näin, että voin vaikuttaa.

Olin kampanjassa töissä kaksi kertaa. Ensin vajaat kolme vuotta, kun kampanjaa käynnistettiin, sitten tauon jälkeen noin 1,5 vuotta. Olin aika nuori silloin, parikymppinen. Kampanjan aikaan olin juuri valmistunut humanistisesta ammattikorkeakoulusta yhteisöpedagogiksi. Sittemmin tein Lontoossa maisterintutkinnon ympäristöpolitiikasta ja sääntelystä.

Suunnittelimme kampanjan pienen ryhmän kesken. Siihen kuuluivat minä ja kaksi muuta aktiivia. Olimme Euroopan Maan ystävien kokouksessa muistaakseni Tšekissä. Isossa-Britanniassa oli ollut vastaava menestyksekäs kampanja, ja siitä saimme mallia.

Siihen aikaan puhuttiin ehkä vielä enemmän kuin nyt, että ihmisillä on ilmastonmuutoksen suhteen rooli vain kuluttajina. Oli paljon vinkkejä, miten voit kierrättää ja syödä kasvisruokaa. Minusta se oli raivostuttavaa.

Näin, että voin vaikuttaa.

Aluksi oli hirveän tärkeä selittää, mikä ilmastolaki on. Järjestimme tapahtumia, kiersimme kaduilla ja lähetimme kansanedustajille viestiä heidän omilta potentiaalisilta äänestäjiltään. Tapasimme paljon kansanedustajia.

Tärkeää oli, että kampanjan tavoite oli selkeä ja että meillä oli myös välitavoitteita. Ei riittänyt, että laissa olisi päästövähennystavoite vain vuodelle 2050, vaan sen piti koskea jokaista hallitusta. Emme ajatelleet, että joidenkin asioiden pitää olla valmiina vuonna 2050.

Saimme apua myös ulkopuolisilta. Esimerkiksi kansanedustajilta etenkin siitä, miten eduskuntatalon sisäinen vaikuttaminen toimii. Ilmastolakikampanja kirjoitti oman lakiesityksensä. Kun aloitimme, ainakaan minä en tiennyt, että hallitusohjelman ulkopuolelta ei voi saada noin isoa lakihanketta läpi. Saimme laista kirjauksen hallitusohjelmaan, mutta se vaati kolme tai neljä vuotta kampanjointia.

Perusdynamiikka ei ole hävinnyt minnekään: liian vähän, liian myöhään.

Se, että olen kävellyt eduskuntatalon portaita ties miten monta kertaa tapaamaan kansanedustajia, on mahdollista täällä Suomessa, mutta kansainvälisesti se on poikkeuksellista.

Ilmastolain kohdalla aktivismi oli olennaista. Eihän koko ideaa olisi ollut suomalaisessa keskustelussa ilman sitä. Nyt järjestöt ovat jopa haastaneet lain pohjalta valtioneuvoston oikeuteen, kahdesti. Vuoden 2022 kanne jäi käsittelemättä, koska korkeimman hallinto-oikeuden mukaan laki oli liian tuore. Vuoden 2024 järjestöjen valituksen KHO hylkäsi tammikuussa 2025, koska päätökset uusista ilmastotoimista ovat vielä kesken.

Vähän myöhemmin olin ulkomailla töissä ja käymässä täällä appivanhemmillani. Katsoin iltauutisia, joissa puhuttiin jostakin Ilmastopaneelin tutkimuksesta. Ajattelin, että vau, tämähän toimii, Ilmastopaneeli haastaa hallitusta! Ajattelin, että vitsit, kun olisin nähnyt tämän hetken kristallipallolla kampanjan aikana.

Nyt monet valtiot ja yrityselämän toimijat ovat heränneet ilmastonmuutokseen, mutta päästövähennystahti ei ole juuri missään riittävä. Aktivismia tarvitaan pitämään ilmastokriisiä ja myös luontokatoa esillä. Perusdynamiikka ei ole hävinnyt minnekään: liian vähän, liian myöhään. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät joka puolella jo, ja ajatus siitä, että jokaisella asteen kymmenyksellä on väliä, pitää tosi syvästi paikkansa.”