Kun sain selville, että kaksi lastani oli laitettu päiväkodissa ”suomi toisena kielenä” (S2) -kerhoihin ilman, että minulta kysyttiin mitään, tunsin lähes ylitsepääsemätöntä lannistusta. Joku jossakin oli katsonut minua ja lapsiani ja päättänyt – faktoista, laista ja todellisesta kielitaidosta huolimatta – että suomea äidinkielenään puhuvat kaksikieliset lapseni kuuluvat S2-opetukseen.
Tällainen toiseuttaminen ja rodullistaminen alkaa jo varhaiskasvatuksessa, josta ilmiö seuraa peruskouluun.
Suomen koulujärjestelmää on pitkään pidetty kansallisena ylpeyden aiheena. Parissakymmenessä vuodessa Suomen Pisa-sijoitus on kuitenkin pudonnut kärjestä keskivaiheille, ja lasku jatkuu edelleen. Etenkin oppilaiden lukutaito sekä äidinkielen ja matematiikan taidot ovat heikentyneet jyrkästi.
Älylaitteiden yleistyminen on heikentänyt lasten ja nuorten keskittymiskykyä ja vähentänyt perheiden yhteistä lukemista – millä on tutkitusti suora vaikutus lukutaidon heikkenemiseen. Samalla koulutusleikkaukset, kasvaneet luokkakoot sekä aliresursointi ja opettajien alipalkkaus tekevät haastavasta tilanteesta entistä haastavamman.
Nämä rakenteelliset ongelmat heijastuvat myös siihen, miten opiskelua ja oppilaiden kielitaitoa arvioidaan ja tuetaan kouluissa. S2-opetus näyttää paperilla erinomaiselta ratkaisulta kielellisen yhdenvertaisuuden tukemiseen, mutta käytännössä se voi kääntyä itseään vastaan.
S2-opetus on valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden mukaan tarkoitettu oppilaille, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame tai joilla on muuten monikielinen tausta. S2-opetukseen päätyvät siis sellaiset oppilaat, joiden kielitaidon puute estää heitä osallistumasta tavalliseen äidinkielen opetukseen.
Opetushallituksen ohjeiden mukaan S2-opetukseen osallistumisen tulisi perustua oppilaan suomen taidon tasoon, ei väestötietojärjestelmässä olevaan äidinkieleen, etniseen taustaan, synnyinmaahan, kansalaisuuteen tai ulkomaalaiselta vaikuttavaan nimeen.
Käytännössä kuitenkin juuri nämä tekijät usein tuntuvat määrittävän sen, laitetaanko oppilas S2-opetukseen.
Julkisuudessa esimerkiksi jalkapallotuomari Mohammad Al-Emara sekä koomikot Fathi Ahmed ja Hanad ”Dosdela” Hassan ovat kertoneet, että heidät laitettiin S2-opetukseen koulussa perusteetta.
Tällainen käytäntö ei ole valitettavasti jäänyt menneisyyteen. Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuoden 2019 selvityksen mukaan suomea äidinkielenään puhuvia tai hyvin osaavia oppilaita oli sijoitettu S2-opetukseen ilman perusteita. Selvityksessä nousi myös esiin, että etenkin afrikkalaistaustaisia tyttöjä ohjataan jo varhain tiettyihin ammatteihin – usein hoiva-alalle – riippumatta heidän kyvyistään, toiveistaan tai kielitaidostaan.
Se, miten oppilaita tuetaan ja heidän kykyihinsä uskotaan, riippuu pitkälti yksittäisten opettajien ja koulujen asenteista sekä lasten ja huoltajien omasta aktiivisuudesta ja halusta vaatia parempaa, sanoo helsinkiläinen koulunkäynninohjaaja Basam Elfadl.
Hänellä on omakohtaista kokemusta aiheesta. Hänet siirrettiin lukiossa S2-opetukseen, koska hän omien sanojensa mukaan kirjoitti surkean esseen. Samassa ryhmässä oli oppilaita, jotka olivat asuneet Suomessa vasta vuoden.
”Tajusin, ettei siinä ollut mitään järkeä. Osasin suomea, ja tehtävät olivat niin helppoja, etten oppinut mitään.”
Hän vaati päästä takaisin S1-opetukseen – ja onnistui.
Joillekin myöhäisessä iässä Suomeen saapuneille S2 voi olla ihan sopiva vaihtoehto. Nykyisessä työssään koulunkäynninohjaajana Elfadl pitää kuitenkin silmällä oppilaita, joiden hän uskoisi pärjäävän hyvin S1-opetuksessa. Hänen mukaansa erityisesti valmistavilta luokilta siirtyvät oppilaat jäävät usein välitilaan, koska heidän potentiaaliaan ei tunnisteta.
Miten lopulta määritellään, kenen suomen kielen taito on puutteellista?
Virallisesti S2-opetuksen tavoitteena on, että oppilas siirtyy S1-opetukseen, kun hän on saavuttanut riittävän kielitaidon. Käytännössä näin käy vain harvoin. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) seuraa tällä hetkellä pitkittäisarviointitutkimuksessaan noin 8 000:ta oppilasta eri puolilta Suomea koko peruskoulun ajan. Vuonna 2024 arvioitiin kuudesluokkalaisten taitoja. Raportin mukaan lähes joka neljäs S2-oppilas ylsi äidinkielen ja kirjallisuuden taidoissa kansalliselle keskitasolle.
Tutkimuksen johtava arviointiasiantuntija Annette Ukkola pitää haasteena sitä, että kielitaidon arviointi on pitkälti opettajakohtaista. Monissa kouluissa S2-opetuksesta vastaavat opettajat eivät ole saaneet siihen erillistä koulutusta. Ukkola toivookin, että opettajan pedagogiset opinnot antaisivat jokaiselle valmiudet opettaa S2-oppimäärää.
S2-opetus syntyi tukemaan oppilaita ja avaamaan heille tietä suomalaiseen yhteiskuntaan. Nyky-Suomi on kuitenkin hyvin erilainen kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, ja asioiden on muututtava sen mukaisesti.
Miten lopulta määritellään, kenen suomen kielen taito on puutteellista – ja ketä palvelee opetuksen eriyttäminen, kun jopa suomea äidinkielenään puhuvien lasten kielitaito on heikentynyt?
Tämänhetkinen järjestelmä ei aina tarjoa oppilaille yhdenvertaisia valmiuksia tai mahdollisuuksia. Tämä ristiriita paljastaa, kuinka kaukana myytti laadukkaasta suomalaisesta koulutuksesta voi olla todellisuudesta.
Kirjoittaja on freelance-toimittaja.