”Ihmiset joutuvat hankkimaan toimeentulonsa hyvin eri tavalla kuin aiemmin. Lapsia näkyy enemmän kadulla kerjäämässä. Yöllisen ulkonaliikkumiskiellon takia kadut hiljenevät nopeasti, ja se vaikuttaa ihmisten liikkumiseen ja taloudellisiin mahdollisuuksiin. Yleinen turvallisuustilanne on heikentynyt, ja vaikea tilanne on lisännyt myös pikkurikollisuutta.”
Näin kuvailee Myanmarin muutosta Hannaleena Pölkki, joka työskenteli maan entisessä pääkaupungissa Yangonissa kehitysyhteistyön parissa viimeksi vuosina 2015–2019.
Tänä vuonna Pölkki aloitti työt Suomen Punaisen Ristin (SPR) maajohtajana ja kohtasi muuttuneen kaupungin. Konflikti ja humanitaarinen kriisi eivät näy kaduilla päivittäin, mutta se vaikuttaa ihmisten elämään, hän sanoo.
Yangonissa tilanne on hyvä verrattuna muuhun Myanmariin. Koko maassa lähes 22 miljoonaa ihmistä, 40 prosenttia väestöstä, tarvitsee jonkinlaista humanitaarista apua. Määrä on kasvanut useammalla miljoonalla viime vuodesta.
Taustalla on yli neljä vuotta kestänyt sisällissota, joka on ajanut maan talouden kaaokseen, romahduttanut peruspalvelut ja pakottanut miljoonat lähtemään kodeistaan.
Tilanne ei ole helposti ratkaistavissa, sillä pitkittyessään konflikti on vain mutkistunut.
Sisällissota alkoi pian sen jälkeen, kun Myanmarin sotilasjuntta kaappasi vallan uudelleen lyhyen demokratisoitumiskauden jälkeen helmikuussa 2021. Vallankaappauksen seurauksena vanhat etniset konfliktit aktivoituivat uudelleen, ja rinnalleen etniset ryhmät saivat junttaa vastustavia ”kansanarmeijoita” (People’s Defence Forces).
YK:n mukaan lähes 6 800 siviiliä on tapettu ja tuhansia pidätetty. Noin 3,5 miljoonaa ihmistä on jättänyt kotinsa.
Myanmar on kriisin myötä köyhtynyt nopeasti. Jopa 70 prosenttia valuutan arvosta on menetetty, keskiluokka on kutistunut ja lähes 80 prosenttia väestöstä painunut köyhyysrajan alle tai sen tuntumaan.
Kriisi on osunut ihan perustavanlaatuisiin tarpeisiin.
”Kriisi on osunut ihan perustavanlaatuisiin tarpeisiin, kuten vedensaantiin, toimeentuloon ja ruokaan. Terveydenhuollon saatavuus on selvästi vähentynyt. Ihmiset ovat joutuneet pakenemaan ja jättämään maatilansa konfliktin tai esimerkiksi miinojen takia, joten mahdollisuudet ansaita elanto ovat vähentyneet”, Pölkki sanoo.
SPR tekee yhteistyötä Punaisen Ristin liikkeen eri toimijoiden kanssa muun muassa yhteisöjen terveyspalveluita ja katastrofivalmiutta parantaakseen.
Työ on vaikeaa, sillä Myanmarissa monenlaiset kriisit kietoutuvat toisiinsa. Maassa on säännöllisesti luonnonkatastrofeja, viimeisimpänä maaliskuussa tapahtunut maanjäristys, jossa kuoli noin 4 000 ihmistä.
”Monet maanjäristyksen kokeneista olivat maan sisäisiä pakolaisia, jotka menettivät suojansa uudelleen. Osa oli kokenut viime vuoden suuret tulvat”, Pölkki kertoo.
Myanmar on uutisotsikoissa harvemmin kuin maailman muut suuret kriisimaat, joita tällä hetkellä riittää. Yksi seuraus siitä on, että humanitaarista apua ei ole riittävästi saatavilla.
YK on saanut tänä vuonna kasaan vain 12,3 prosenttia Myanmarin katastrofiapuun tarvitsemastaan summasta, mikäli erillistä maanjäristysvetoomusta ei lasketa mukaan.
Esimerkiksi Maailman ruokaohjelma on joutunut leikkaamaan apuaan Myanmarissa. Tilannetta pahentaa se, että Yhdysvaltain kehitysapuvirasto USAID on lakkautettu.
”USAID oli vahva rahoittaja terveyssektorilla, joka kipuili jo valmiiksi. Leikkaukset näkyvät sillä sektorilla erityisen selkeästi”, Pölkki sanoo.
Toisaalta apua olisi vaikea saada perille, vaikka sitä olisikin.
”Keskeinen syy humanitaarisen kriisin pahenemiseen on se, että armeija on systemaattisesti pyrkinyt estämään avun toimittamisen niille alueille, joita se ei kontrolloi”, sanoo Suomen Lähetysseuran johtava projektipäällikkö Johannes Vierula.
Tilanne on vaikea ympäri maata, mutta monien avustustoimijoiden ja ihmisoikeusjärjestöjen erityinen huolenaihe on Rakhinen osavaltio, jota asuttavat vainotut rohingyat. Sinne edes suurimmat järjestöt eivät juurikaan pysty toimittamaan apua. Alueelta on raportoitu jopa epätoivoisten ihmisten itsemurhia.
Siviilien tilannetta pahentaa se, että konfliktin osapuolet, etenkin armeija, iskee myös siviilejä vastaan. Armeija polttaa kyliä, raiskaa ja tappaa siviilejä ja kohdistaa kyliin ilmaiskuja ja tykistötulta. Se myös kiduttaa pidätettyjä siviilejä. Rakhinessa siviilit ovat jääneet valtaväestöä edustavan kapinallisjärjestö Arakan Armyn ja armeijan välisten taisteluiden jalkoihin.
YK:n mukaan viime vuonna konfliktissa kuoli siviilejä enemmän kuin minään aiempana vuonna. Tänä vuonna määrä on yhä kasvanut.
Armeija yrittää pelon ja kaaoksen avulla kontrolloida konfliktia.
Armeijan siviileihin kohdistamien iskujen tarkoituksena on murtaa yhteisöjen tuki vastarintaliikkeelle, Vierula sanoo.
”Armeija yrittää pelon ja kaaoksen avulla kontrolloida konfliktia. Mitä enemmän vastarintaa on, sitä voimakkaammin armeija vastaa, ja kohteet ovat valitettavasti usein siviilejä.”
Hän on seurannut konfliktia pitkään, sillä Lähetysseura tukee Myanmarissa muun muassa Euro-Burma Officea. Viime aikoina rauhantyö on ollut enemmän erilaisten ryhmittymien välisten vuoropuhelun lisäämistä.
Ratkaisua ei kuitenkaan ole näköpiirissä, sillä monen yllätykseksi juntta on jäänyt konfliktissa alakynteen. BBC:n vuodenvaihteessa tekemän selvityksen mukaan sen hallussa on vain parikymmentä prosenttia maasta. Toisaalta myöskään vastarintaliikkeet eivät ole onnistuneet yhdistämään voimiaan niin hyvin, että ne olisivat voittaneet sotaa.
Uusin käänne konfliktissa on se, että juntta on ilmoittanut järjestävänsä vaalit joulu- ja tammikuussa.
Vaaleissa on kyse todennäköisesti sotilashallinnon näytöksestä: yrityksestä parantaa poliittista asemaansa ja hakea hyväksyntää naapurivaltioilta ja muulta kansainväliseltä yhteisöltä, Vierula arvioi. Hän pelkää, että vaalit vain kärjistävät väkivaltaa.
”Reiluja vaaleja näistä ei tule. Sotilashallinto pyrkii vaalien varjolla turvaamaan ja mahdollisesti laajentamaan hallintaansa eri alueilla, jotta vaalit voitaisiin järjestää mahdollisimman laajasti. Samaan aikaan osa vastarintaliikkeen ryhmistä on sanonut, etteivät ne salli vaaleja hallitsemillaan alueilla.”
Myanmar ei ole kansainväliselle yhteisölle prioriteetti, sillä maailmassa riittää muitakin ongelmia. Siksi tilanne uhkaa unohtua.
Esimerkiksi Kiina on viime aikoina lähentynyt Myanmarin kanssa ja Yhdysvallat poistanut osan sotilashallinnon sanktioista, vaikka se ei olekaan muuten muuttanut linjaansa.
”Pelkona on se, että jos tällaisia askeleita kertyy lisää, sotilashallinnon asema alkaa vähitellen kansainvälisesti normalisoitua”, Vierula toteaa.
Hän toivoo, että kansainvälinen yhteisö yrittäisi välttää sen ja pyrkisi varmistamaan humanitaarisen avun läpipääsyn vaikkapa epävirallisia reittejä rajanaapurien kautta.
”Kansalaisyhteiskuntaa pitäisi ehdottomasti tukea. On tärkeää varmistaa, että Myanmarissa olemassa olevat demokraattiset voimavarat pystytään jollakin tavalla säilyttämään.”