9.9.2026
Apuleikkaukset ajavat naisjärjestöt ahtaalle
Kriisimaissa työtä tekevät naisjärjestöt yrittävät sopeutua leikkauksiin tekemällä töitä palkatta, kertoo UN Women.
9.9.2026
Kriisimaissa työtä tekevät naisjärjestöt yrittävät sopeutua leikkauksiin tekemällä töitä palkatta, kertoo UN Women.
17.8.2026
Rikkaat maat, Yhdysvallat etunenässä, leikkasivat viime vuonna kehitysapua ennätyspaljon, eikä parannusta ole näköpiirissä. Miltä kansainvälinen apujärjestelmä näyttää vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua? Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen ja tutkija Liisa Laakso ennustavat.
27.5.2026
Jos Sudanin sotaa ei saada loppumaan, sudanilaisnuoret lähtevät Eurooppaan hakemaan turvaa, muistuttaa World Visionin Sudanin johtaja Simon Mane. Yli 20 vuotta avustustyötä tehnyt Mane ei ole nähnyt toista yhtä laajaa humanitaarista kriisiä.
22.5.2026
Yhdysvaltojen valtavat kehitysyhteistyöleikkaukset ovat jo valmiiksi heikentäneet itäisen Kongon terveydenhuoltoa. Ebolaepidemiaan herättiin aivan liian myöhään, sanoo lääkäri Roger Kabuya.
15.4.2026
Libanonin pääkaupunkiin on saapunut joukoittain Israelin pommituksia pakenevia ihmisiä. Toimittaja Rauli Virtanen vieraili telttaleirillä, jonne on paennut ihmisiä muun muassa Etelä-Libanonista. Maan viranomaisilla ei ole riittävästi resursseja avustustyöhön.
14.4.2026
Sudanissa on maailman pahin humanitaarinen kriisi. Tampereella asuva valokuvaaja Salih Basheer toivoo, ettei hänen kotimaataan unohdeta. Hänen tuore teoksensa The Return valottaa sotaa paenneiden kokemuksia.
7.4.2026
Gaza ja Ukraina dominoivat kriisiuutisotsikoita, koska yleisö on niistä kiinnostunut ja ne ovat geopoliittisesti tärkeitä, selviää tutkimuksesta. Mediahuomio saa myös lahjoittajien kukkaronnyörit auki. Samalla moni muu kriisi jää pimentoon.
2.9.2025
Yli neljä vuotta kestänyt sisällissota on saanut Myanmarissa aikaan kriisien solmun, jota ei aivan hetkessä avata. Suomen Lähetysseuran asiantuntija Johannes Vierula ja SPR:n maajohtaja Hannaleena Pölkki kertovat humanitaarisen tilanteen heikentymisestä.
8.5.2025
Yhdysvaltain lisäksi myös monet muut rikkaat maat nuijivat nyt apubudjettiaan. Se tarkoittaa lisää ahdinkoa köyhimmille, mutta kriisissä voi piillä myös muutoksen mahdollisuus.
31.3.2025
Koska auttaminen on monen uskonnon keskiössä, ovat monet avustusjärjestöt uskopohjaisia. Esimerkiksi kristityn tehtävä ei ole elää ensisijaisesti itseään varten, vaan toisten ihmisten vuoksi, sanoo Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka Hyvän Tekijät -podcastissa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.