Artikkelikuva
Mikael Kojima seisoo pommituksissa tuhoutuneen, Irpin-joen ylittävän Romanov-sillan jäänteiden alapuolella.

Ukrainan talvi on kylmä ja karu – ystävysten avustuspaketit kulkevat yhä rekan kyydissä

Helsinkiläinen Mikael Kojima ja porvoolainen Oscar Rosqvist aloittivat Ukrainaan suuntautuvat avustusmatkat ensimmäisten joukossa kevättalvella 2022. Kaksikon auttamisenhalu ei ole hiipunut, vaan pikemminkin ammattimaistunut. Tärkeä yhteistyökumppani on Ukrainalaiset Suomessa -yhdistys.

Vapaaehtoisten suomalaisten tehdyistä omatoimisista avustusmatkoista nousi pienimuotoinen ilmiö Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Helsinkiläinen Mikael Kojima ja porvoolainen Oscar Rosqvist aloittivat omat avustusmatkansa ensimmäisten joukossa.

Kansainvälistä humanitaarista auttamistyötä tekevät järjestöt kehottivat ihmisiä kuitenkin pysymään Suomessa ja lahjoittamaan rahaa sen sijaan, että ihmiset lähtisivät paikan päälle auttamaan. Avustuksia kuljettaneet autot ruuhakauttivat raja-alueet ja polttoainepulan pelättiin pahenevan.

Kojima ja Rosqvist ovat kehoituksista huolimatta tehneet vapaaehtoista auttamistyötä koko tämän ajan, eikä auttamisenhalu ole hiipunut. Siinä missä yleinen kiinnostus Ukrainan sotaan on laskenut, kahden vuoden aikana Kojiman ja Rosqvistin toiminta on muuttunut ammattimaisemmaksi ja vuodesta 2023 he ovat toimineet avustusryhmänä nimeltä Finnish Humanitarian Mission. Finnish Humanitarian Missionin toiminnassa on mukana myös kihniöläinen Jasse Koskinen, joka toimii aktiivisesti Suomen päässä ja koordinoi lahjoituksia. Finnish Humanitarian Mission tekee tiivistä yhteistyötä Ukrainalaiset Suomessa -yhdistyksen kanssa.

Ukrainassa Kojimalla ja Rosqvistilla on yhteistyökumppaneita Irpinissä, Harkovassa, Mykolaivissa, Umanissa ja Ivano-Frankviskissä, joista avustustavarat toimitetaan eteenpäin. Viimeisin avustusreissu sijoittui marraskuulle, jolloin Ukrainaan lähti yli tuhat kiloa lahjoitustavaraa. Mukana oli muun muassa lastenvaatteita, ruokaa, vaippoja, sirpaleliivejä, metallinpaljastimia, aggregaatteja, aikuisten talvivaatteita, villasukkia, sidostarpeita, makuupusseja ja läppäreitä.

Avutusreissun ajankohta oli Kojimalle ja Rosqvistille erityisen tärkeä, sillä Ukrainan talvi on kylmä ja karu. Maailmanpankin mukaan joka neljäs ukrainalainen elää köyhyysrajan alapuolella, ja alustavien arvioiden mukaan pitkittynyt konflikti voi ajaa jopa yhdeksän kymmenestä ukrainalaista köyhyyteen.

Yhtenä motivaationa avustusreissuilleen Kojima ja Rosqvist nimeävät halunsa auttaa, ja toiveensa siitä, että muutkin auttaisivat – sodan ei soisi muuttuvan uudeksi normaaliksi.

Mikael Kojima ajaa autoa määränpäänä Ukrainassa sijaitseva Irpin. Matka Helsingistä Irpiniin kestää noin kaksikymmentäneljä tuntia ilman pitkiä taukoja. Oscar Rosqvist toimii matkan toisena kuskina.
Matkalla Irpiniin, johon Kojima ja Rosqvist jättivät noin kuusistaa kiloa lahjoitustavaraa, pääasiassa lasten vaatteita. Lahjoitukset paikallisille jakaa Irpin Humane -järjestö. Irpin-joen ylittävä Romanovin silta tuhottiin sodan toisena päivänä, jotta venäläisten joukot eivät pääsisi etenemään. Joen yli evakuoitiin 40 000 paikallista asukasta. Sillan viereen rakennetaan uutta siltaa, joka valmistui käyttöön marraskuun
loppupuolella.
Valentina Start Help Kharkiv -järjestön pyörittämässä pakolaiskeskuksessa Harkovassa. Valentina jäi asunnottomaksi lokakuussa, koska hänen kotiinsa osui pommi. Hän on kiitollinen siitä, että on vielä elossa, mutta tuleva talvi huolestuttaa. Kojima ja Rosqvist toimittivat Harkovaan taskulamppuja, metallinpaljastimia, vaippoja, ruokaa ja vaatteita.
Start Help Kharkiv -järjestön pakolaiskeskuksessa Harkovassa. Ikkunat on suojattu mahdollisia pommituksia varten. Vaikka Harkovasta on lähtenyt pakolaisia pois, sinne myös saapuu maan sisäisiä pakolaisia. Start Help Kharkiv -järjestön mukaan viime aikoina erityisesti Bahmutista on saapunut ihmisiä Harkovaan. YK:n mukaan pelkästään Harkovassa yli 100 000 paikallista ihmistä on menettänyt kotinsa.
Oscar Rosqvist polttaa tupakkaa Harkovassa parvekkeella ulkonaliikkumiskiellon aikaan.
Rintamalla taistelevan Romanin aseet seinälle asetettuna. Roman on viikon mittaisella lomalla rintamalta, eikä tarvitse aseitaan sinä aikana. Roman tekee yhteistyötä järjestön kanssa, johon Kojima ja Rosqvist jättivät Irpiniin tarkoitetut lahjoituksensa. Roman kertoo, että aseet ovat yleistyneet ukrainalaisten keskuudessa. Venäjän hyökkäyksen jälkeen Ukrainassa astui voimaan laki, joka dekriminalisoi aseet sodan ajaksi ja sallii kaikkien siviilien kantaa asetta maansa puolustamiseksi.
Katie polttaa shishaa Mykolaivissa sijaitsevassa kahvilassa nimeltä Blue Raccoon. Blue Racoon tekee yhteistyötä järjestön kanssa, jolle Kojima ja Rosqvist toimittivat metallinpaljastimia, tietokoneita ja aggregaatin. Blue Raccoonin työntekijöillä on tiedossa, että venäläiset ovat merkinneet kahvilan sijainnin karttoihinsa sillä Blue Raccoon tekee yhteistyötä myös Ukrainan asevoimien kanssa.
Koira häkissä Umanissa Keski-Ukrainassa. Joidenkin arvioiden mukaan Ukrainassa on sodan jäljiltä noin puoli miljoonaa koditonta koiraa. Kojima ja Rosqvist toimittavat Ukrainaan myös koiranruokaa.
Bussi Ivano-Frankviksin kaupungissa on lähes täysi puolen päivän aikaan marraskuussa. Monet länsiukrainalaiset ovat palanneet koteihinsa ja lähes normaaliin elämäänsä. Kojima ja Rosqvist kertovat, että kaupunki oli lähes tyhjä vielä viime toukokuussa.
Kojima ja Rosqvist Ivano-Frankviksissä. Kaksikko halusi tavata ystävänsä Ivanin ja Ljuban, jotka he kyyditsivät Suomesta Ukrainaan viime toukokuussa. Ivan ja Ljuba asuivat Suomessa noin puolivuotta mutta halusivat takaisin kotiin, vaikka tulevasta talvesta voikin tulla vaikea. Viime talvena sähköä riitti vain muutamaksi tunniksi kerrallaan.
Ivan ja Mikael Kojima kommunikoivat google translatorin avulla. Yhteistä kieltä ei ole.
Melkein pimeä kerrostalo illalla Ivano-Frankiviksissä. Suuri osa kerrostalon asunnoista on tyhjillään, vaikka monet ovatkin palanneet koteihinsa. Osa asukkaista säästää sähköä. Kojima ja Rosqvist majoittuivat yhdessä kerrostalon asunnoista ennen pitkää kotimatkaansa kohti Helsinkiä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!