12.6.2026
Uhanalaisia lepakoita vapautettiin luontoon Ukrainassa
Sota on vaikuttanut myös Ukrainan uhanalaisiin lepakoihin. Niitä hoidetaan kuntoutuskeskuksessa.
12.6.2026
Sota on vaikuttanut myös Ukrainan uhanalaisiin lepakoihin. Niitä hoidetaan kuntoutuskeskuksessa.
8.6.2026
Sota on aiheuttanut Ukrainaan mielenterveyskriisin. Ukrainan NMKY:n pääsihteeri Victoria Trofimova uskoo, että kaikki eivät silti tarvitse intensiivistä terapiaa. Yhteisökin voi parantaa.
26.3.2026
Venäjä värvää muiden maiden kansalaisia pystyäkseen jatkamaan sotaa Ukrainassa. Kenia on otollinen värväyspaikka, koska etenkin nuorten työttömyys on yleistä. Usein kyse on ihmiskaupasta.
16.12.2025
Saimaa-yhtyeen EP-julkaisua voi luonnehtia musiikilliseksi suurkuvaelmaksi ukrainalaisten kansanlaulujen pohjalta, kirjoittaa Mika Kauhanen.
8.9.2025
Vuoden eurooppalaisiksi valitut suomalais-ukrainalaiset Stasevskij'n sisarukset ovat tuoneet Ukrainan ääntä esiin kukin omalla tavallaan. ”Ukraina on monimutkainen ja vaikea maa, jossa on monia tasoja”, muistuttaa Lukas Stasevskij.
23.6.2025
Vammaisten tilanne on Ukrainassa nyt hankalampi kuin ennen sotaa. Rahoitus menee veteraanijärjestöille, jotka eivät ole kiinnostuneita tekemään yhteistyötä vammaisjärjestöjen kanssa. Siitä huolimatta ruohonjuuritason järjestöt jatkavat toimintaansa ja pyrkivät tarjoamaan tukeaan niille, jotka eivät pääse lähtemään maasta.
20.3.2025
Ukrainassa on pitkä naisjohtajien perinne, mutta Venäjän hyökkäyssota on tuonut heille uusia rooleja. Naisjohtajuus on luonnollinen reaktio, sanoo entinen kansanedustaja, järjestöalalla toimiva Hanna Hopko.
23.9.2024
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo kehottaa Suomea selventämään ihmisoikeuksiin liittyvää ulkopoliittista linjaansa.
20.9.2024
Romaniaktivisti Juliya Kondur on nähnyt kuinka romanien tilanne Ukrainassa on kehittynyt 90-luvulta tähän päivään. Moni asia on parantunut, mutta vielä on tehtävää. Ukrainan sota on tuonut mukanaan uusia haasteita.
16.9.2024
Ukrainan sota vaikuttaa Afrikan maihin yllättävillä tavoilla. Diplomaattisten jännitteiden kasvu Afrikassa on saanut asiantuntijat kysymään: voiko konflikti levitä myös Afrikan mantereelle?
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).