Artikkelikuva
Vapaa-ajattelijat, Humanistiliitto ja Prometheus-leirin tuki perustivat Pro-Seremoniat yli 25 vuotta sitten. Vapaa-ajattelijoiden hautajaispuhujapalvelu oli toiminut jo vuosikymmeniä, mutta tarjontaa kaivattiin myös iloisiin juhliin.

Uskonnottomille seremonioille on kysyntää

Juhliin kaivataan yhä seremonioita mutta monesti ilman uskontoa. Uskonnottomien seremoniapalveluiden kysyntä on kasvanut vuosien varrella, kertoo Laura Mäntysalo Pro-Seremonioista.

Elämän siirtymäriittien juhlistaminen järjestämällä seremonia on ollut osa ihmiskuntaa hyvin pitkään. Esimerkiksi häissä seremoniamestari kertoo parista ja hautajaisissa pidetään puhe menehtyneen elämästä.

Monessa kulttuurissa tehtävän on hoitanut uskonnollinen johtaja, kuten pappi. Kaikille uskonnollinen seremonia ei kuitenkaan tunnu luontevalta. Tällöin uskonnoton seremonia voi olla vaihtoehto.

Suomessa uskonnottomia seremoniapalveluita tarjoaa ainakin Pro-Seremoniat. Laura Mäntysalo kertoo, että yrityksen palveluita käyttävät juuri ihmiset, jotka haluavat omannäköisen tilaisuuden, mutta joille uskonnollinen seremonia tuntuu vieraalta.

Uskonnollinen seremonia ilman omaa vakaumusta voi joillekin tuntua myös loukkaavalta aidosti uskovia kohtaan, hän lisää.

”Jonkin verran asiakkaissa on myös kahden kulttuurin perheitä, joille kummankaan kulttuurin viitekehyksessä toimiminen ei tunnu toisesta luontevalta.”

Yhä enemmän on omatoimijuhlijoita, joille riittävät neuvot ja vinkit seremonian järjestämiseksi.

Uskonnottomien seremoniapalveluiden kysyntä on kasvanut vuosien varrella, Mäntysalo kertoo. Silti on edelleen ihmisiä, jotka ovat yllättyneitä, kun kuulevat palvelusta.

Yhä enemmän on myös omatoimijuhlijoita, joille riittävät neuvot ja vinkit seremonian järjestämiseksi. Näin on etenkin nimiäisissä.

Mäntysalo toimii itsekin puhujana. Hän tuntee onnistuvansa esimerkiksi silloin, kun joku hautajaisten saattoväestä kysyy, mistä hän tunsi vainajan, vaikka onkin laatinut ”sanallisen muotokuvan” omaisten haastattelun perusteella. Onnistumisen tunne tulee myös silloin, kun häntä pyydetään saman perheen juhliin uudelleen.

Vaikka seremonia ei ole juhlissa pakollinen, moni haluaa sen mukaan.

”Seremonia on tärkeä siirtymäriitti aikakaudesta toiseen, ja useimmat meistä kaipaavat tätä jaettua kokemusta.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!