Artikkelikuva

Maailmanluokan klubilla 30.9. käsitellään uutta suomalaisuutta – Keskustelemassa: Fatim Diarra, Andrea Botero, Téri Zambrano ja Anni Valtonen

Syksyn klubilla keskustelemme Tekstin Talossa viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta suomalaisessa kulttuurissa. Miten monikulttuurisissa perheissä kasvaneiden uusien suomalaisten osallisuus näkyy yhteiskunnassamme? Keskustelua vetää toimittaja Ndéla Faye ja ilta huipentuu energisen Trio Indaban esitykseen.

Maailman Kuvalehden syyskuinen numero käsittelee historiaa. Syksyn Maailmanluokan klubi tuo aiheeseen vielä yhden uuden kulman: millaista on uusi suomalaisuus?

Luomme klubilla katsauksen viimeisten kymmenen vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen suomalaisessa kulttuurissa. Miten monikulttuurisissa perheissä kasvaneiden uusien suomalaisten osallisuus on näkynyt taiteessa, kultuurissa ja yhteiskunnassa ylipäätään? Miten aiheen käsitteleminen ja visualisoiminen esimerkiksi kirjallisuudessa ja teattereiden näyttämöillä on vaikuttanut täällä kasvaviin monikulttuurisiin nuoriin ja käsityksiin suomalaisuudesta?

Aiheesta keskustelevat kansanedustaja Fatim Diarra, monikulttuurisessa Kolibrí Festivaalissa vaikuttava Andrea Botero, POC-lukupiirin Téri Zambrano ja Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen. Keskustelua vetää toimittaja Ndéla Faye.

Illan artistina on valloittava ja energinen Trio Indaba, jossa esiintyvät muusikko Ayla Brinkmann (FIN/RSA), multi-instrumentalisti Kasheshi Makena (TZA/FIN) sekä tanssija ja DJ Pietari Kauppinen (FIN/ETH).

Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Kolibrí Festivaalin kanssa. Sydämellisesti tervetuloa!

Missä? Tekstin Talo, Lintulahdenkatu 3, 00530 Helsinki

Mitä? Maailmanluokan klubi teemana uusi suomalaisuus

Milloin? 30.9. klo 18.00-20.00

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja tila on esteetön. Klubilla on jaossa uutta lehteä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!