Tuolit on asetettu ympyrään, mutta niillä ei istu ketään. Sen sijaan istuimille on aseteltu laukkuja, joiden omistajat istuvat lattialla piirissä. He jutustelevat rennosti ja hakevat välillä syötävää. Takana tauluissa poseeraavat parhaisiinsa pukeutuneet historian muistamat valkoiset naiset.

Olemme intersektionaalista ja antirasistista feminismiä edistävän Naisasialiitto Unionin perinteikkäissä tiloissa Bulevardilla. Lattialla istuvat Latinalaisen Amerikan feminismin ääntä Suomeen tuovat Otroas Feminismoas -ryhmän jäsenet. Kahdeksan naista on kokoontunut puhumaan tärkeästä asiasta: kollektiivin tulevaisuudesta.

Kuutisen vuotta koossa olleessa ryhmässä eletään uusia aikoja. Ensimmäisenä muuttui nimi. Kun ennen ryhmän nimi oli Red de Mujeres Finlandia, naisten verkosto, nyt feminismi kuuluu nimessä saakka.

”Halusimme, että jo ryhmän nimestä tulee selville, että olemme feministejä. Haluamme näyttää, että maailmassa on erilaisia tapoja tehdä feminismiä”, sanoo Rosamaría Bolom.

Aivan helppoa feminismin ottaminen ryhmän nimeen ei ollut. Latinalaisen Amerikan maissa feminismi -sanaan liittyy stigmaa, joka on saanut jopa osan sukupuolten tasa-arvoa edistävistä ihmisistä kaihtamaan sitä. Feminismi ja sen ajamat tavoitteet ovat kuitenkin valtavirtaistuneet viime vuosina.

Kollektiivin jäsen Eva Gallegos kertoo esimerkin. Vuonna 2018 Meksikossa järjestettiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustava mielenosoitus. Yllättäen paikalle tuli valtavasti ihmisiä.

”Lapsia ei normaalisti oteta mukaan mielenosoitukseen, sillä jos poliisi ja mielenosoittajat ottavat yhteen, kokemus voi olla ruma. Silti vuonna 2018 mielenosoitukseen osallistui perheitä, mummoja ja pappoja. Se näytti, että olemme saaneet tarpeeksemme.”

Yksi osoitus feminismin noususta on aktivistien ajama ja saavuttama aborttioikeuksien laajentuminen useassa Latinalaisen Amerikan maassa. Argentiinassa näin tapahtui 2020, Kolumbiassa ja Ecuadorissa 2022 ja Meksikossa 2023.

Silti tehtävää riittää. Sen osoittavat pelkästään Otroas Feminismoas -ryhmän jäsenten kokemukset.

Meillä on sanonta: mieluummin kuollut kuin jotain muuta. Hän on vain yksi monista kadonneista naisista.

Eva Gallegos, 34, ei saanut kävellä lapsena kadulla yksin. Eikä käydä yksin juhlissa taikka kaupassa. Hänen veljensä sen sijaan sai tehdä näitä kaikkia.

”Jos halusin mennä kauppaan, veljeni saattoi minut sinne. Vanhempani halusivat pitää minut turvassa, mutta tilanteen epäreiluus alkoi silti vaikuttaa minuun.”

Gallegosin perhe oli vanhoillinen, etenkin isä. Gallegosin isä opetti pojalleen, että tämä voi auttaa auton korjaamisessa mutta ei astua keittiöön. Tyttären tehtävä taas oli auttaa kotitöissä.

Kun Eva Gallegos kasvoi ja hänen kehonsa muuttui, miehet alkoivat kommentoida sitä kadulla.

”Jouduin miettimään, miten voin pukeutua. En voinut käyttää minihametta ja minulla piti olla aina mukana juoksuun soveltuvat kengät vaaratilanteiden varalta. Aloin pohtia, miksi yhteiskuntamme on oltava tällainen.”

Gallegos meni yliopistoon, jossa opiskeli teollista muotoilua. Opiskeluaikana hän alkoi myös tuntea kiinnostusta aktivismiin. Hän liittyi mielenosoituksiin ja otti osaa feministisen kollektiivin toimintaan.

Yliopiston ensimmäisinä vuosina Gallegosin hyvä ystävä katosi. Ystävä meni lomalle, eikä häntä ole sen jälkeen nähty. Vaikkei voida sanoa varmasti, mitä on tapahtunut, Gallegos pelkää pahinta.

”Meillä on sanonta: mieluummin kuollut kuin jotain muuta. Hän on vain yksi monista kadonneista naisista.”

Meksiko dekriminalisoi abortin koko maassa. Seksuaalisten kuvien levittäminen ilman kuvatun lupaa voi nyt johtaa vankilatuomioon Meksikossa.

Tällaiset uutiset saavat tuntemaan, että tilanne on mennyt maassa parempaan suuntaan.

Gallegos sanoo, että suuren huomion mediassa saaneet tapaukset saavat valtion reagoimaan. Muuten hän on skeptinen.

”Järjestöt ja aktivistit ovat paremmin järjestäytyneitä, mutta hallitus on mennyt osaltaan jopa huonompaan suuntaan.”

Yksi räikeimmistä naisiin kohdistuvista väkivallan muodoista on naismurha, englanniksi feminicide. Termi viittaa siihen, että nainen on tapettu sukupuolensa takia. Aktivistit ovat saaneet termin lakeihin saakka Meksikossa ja muissa Latinalaisen Amerikan maissa.

YK:n alaisen Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission (ECLAC) tilaston mukaan Latinalaisessa Amerikassa naisia murhataan määrällisesti eniten Brasiliassa, toiseksi eniten Meksikossa. Ihmisiä kohden eniten naismurhia on Hondurasissa, toisena Trinidad ja Tobagossa.

Vuonna 2022 ainakin 4050 naista tapettiin sukupuolensa takia Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla. Luvun arvioidaan olevan todellisuudessa suurempi.

”Olin yllättynyt, kun kuulin, ettei moni suomalainen ole kuullut feminicide-termiä. Teemme kollektiivina töitä sen eteen, että suomalaiset tietäisivät sukupuoleen perustuvasta väkivallasta Latinalaisessa Amerikassa.”

Olemme pääosin maahanmuuttajia ja siksi ulkopuolisia.

Myös Rosamaría Bolom, 46, on kotoisin Meksikosta. Hän on yksi kollektiivin perustajista ja
edelleen aktiivinen jäsen, vaikka onkin antanut soihtua eteenpäin uudemmille jäsenille.

”Perustimme ryhmän, sillä meillä oli tarve saada Latinalaisen Amerikan ongelmat näkyviksi Suomessa. Nyt otamme kantaa myös täällä ja muualla tapahtuviin asioihin”, Bolom sanoo.

Aluksi ryhmä keskittyi mielenosoituksiin ja niiden järjestämiseen. Nyt ryhmä tekee myös aktivismia taiteen kautta ja järjestää tapaamisia Naisasialiitto Unionin tiloissa. Tapaamisten tarkoitus on tarjota tila, jossa voi keskustella avoimesti feminismistä, patriarkaatista ja sen vastustamisesta sekä kokemuksista maahanmuuttajana, pääosin espanjan kielellä.

”Olemme pääosin maahanmuuttajia ja siksi ulkopuolisia. Tuomme myös tätä kautta oman erityisen näkemyksemme feminismiin Suomessa.”

Psykologina ja taiteilijana työskennellyt Rosamaría Bolom muutti Suomeen 2009 tavattuaan aviomiehensä. Hänelläkin kiinnostus feminismiä kohtaan lähti lapsuuden kokemuksista. Bolomin isoäiti oli hyvin konservatiivinen ja alkoi jo pienestä pitäen opettaa, miten olla ”hyvä” nainen. Bolomin äiti ei pakottanut häntä tähän rooliin, joten hän sai myös toisenlaisen näkökulman.

”Feminismi kumpuaa tasa-arvon puutteesta. Naiset eivät saa sitä, mikä heille kuuluu ja heillä on jatkuvasti riski joutua väkivallan uhriksi. Vastustan tätä. Siksi minusta on kasvanut feministi.”

Kun puhutaan Latinalaisen Amerikan feminismistä, on paikallaan selittää, miten se eroaa Suomeen juurtuneesta feminismistä.

Yksi eroista on yhteisön rooli. Otroas Feminismoaksen jäsenet eivät kokoonnu yhteen vain siksi, että haluavat edistää tasa-arvoa, vaan siksi, että haluavat tehdä sitä osana yhteisöä.

”Yhteisö ja yhteys ovat osa kulttuuriamme. Suomi on hieno maa, mutta välillä täältä puuttuu yhteys, solidaarisuus ihmisten väliltä. Se, että välitettäisiin siitä, mitä kuuluu naapurille tai muille ihmisille ympärillä. Otroas Feminismoaksen tavoite on tarjota ihmisille yhteisö”, Bolom sanoo.

Eroa on myös siinä, miten feminismiä toteutetaan. Latinalaisessa Amerikassa sääntöjä ja lakeja rikotaan, jotta suuriin ongelmiin saadaan muutosta. Mielenosoituksissa on tavallista esimerkiksi tehdä graffiteja rakennuksiin. Mielenosoitukset voivat kestää kuukausia ja aktivistit voivat leiriytyä mielenosoituspaikalle.

Ryhmällä meni hetki opetella, mikä on Suomessa hyväksyttyä mielenosoittamista. Suomessa esimerkiksi kovan melun aiheuttamista ei ole katsottu kaikissa mielenosoituksissa hyvällä, Eva Gallegos kertoo.

”Maissamme on oltava äänekäs, jotta asiat muuttuvat. Mielenosoituksemme voivat tuntua karnevaaleilta. Osoitamme metelillä sen, ettemme hyväksy naisten tappamista. Metelillä näytämme sen riemun, että voimme taistella yhdessä.”

Kun taistelet ihmisoikeuksien puolesta, asetat kehosi alttiiksi vaaralle.

Latinalainen Amerikka on kolonialismin muovaamaa kielestä kulttuuriin. Kolonialismin vaikutuksia pyritään purkamaan erilaisissa dekolonialistisissa ryhmissä. Tärkeässä osassa se on esimerkiksi alkuperäiskansojen liikkeissä.

Dekolonialismi on esimerkiksi osa guatemalalaisen mayaxinca alkuperää olevan Lorena Cabnalin kehittämää acuerparnos-harjoitetta. Acuerparnosissa etsitään kollektiivista, yhteisöllistä, kehoa ja pyritään vapauttamaan naisten kehoista väkivallan ja riiston kokemuksia.

Ajatus on se, että naiskeholla ja kolonialismilla on yhteys. Samaan tapaan kuin alueita on vallattu ja riistetty, myös naisten keho on monessa maailman kolkassa vallattua aluetta, jota kohdellaan kaltoin.

Otroas Feminismoas on ollut mukana tuomassa acuerparnos-harjoitteen Suomeen. Ryhmä on järjestänyt myös muita työpajoja, joissa käsitellään kehollisia traumoja.

Viime vuonna ryhmään liittynyt chileläinen Jennifer Garrido, 39, fasilitoi yhden harjoitteista. Chilessä Garrido toimi toimintaterapeuttina, Suomessa hän tarjoaa neuvonta-apua.

”Kun taistelet ihmisoikeuksien puolesta, asetat kehosi alttiiksi vaaralle. Tämä luo kehoon jännitteen”, Garrido kertoo kehon ja aktivismin suhteesta.

Garrido kiinnostui aktivismista 2000-luvun alussa. Hän liittyi eläinoikeusliikkeeseen, joka oli vielä hyvin aluillaan Chilessä. Feminismistä hän kiinnostui joogan kautta. Hänellä oli joogastudio, jossa hän opetti naisen kehollisuuden, kuten kuukautiskierron, huomioivaa joogaa ja meditaatiota.

”Silloin en nähnyt toimintaani niin poliittisena kuin nyt.”

Garrido sanoo huomioivansa nykyään aikaisempaa enemmän myös naiseuden laajuuden, esimerkiksi transnaiset. Latinalaisen Amerikan feminismiin transnaiset ja heidän kokemuksensa ovat yleensä tervetulleita, vaikka olemassa on myös pieni vähemmistö, joka ei heitä hyväksy.

Kehitys naisten oikeuksien suhteen voi mennä mihin tahansa suuntaan.

Latinalaisen Amerikan feminismi ei ole silti yksi ja sama; alue on moniääninen. Maiden sisäiset ongelmat voivat olla hyvinkin erilaisia. Silti Otroas Feminismoas on halunnut toimia yhtenä Latinalaisen Amerikan äänistä. Tätä puoltaa myös samanlainen kehitys feminismin saralla, kuten aborttilakien laajentumisesta nähdään.

Toisaalta kehitys naisten oikeuksien suhteen voi mennä mihin tahansa suuntaan, niin kuin on Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Garrido sanoo, että Chilessä kehitys on ollut hyvää, mutta naapurimaassa Argentiinassa on alettu konservatiivijohdon myötä tarkastella aborttilain tiukentamista.

Miten suhtautua oikeuksien puolesta taisteluun, kun niiden pysyvyys ei ole varmaa?

”Tällä hetkellä Suomessa on parempi tilanne kuin monissa maissa, mutta on hyvä muistaa, että täälläkin on taisteltu oikeuksien puolesta. Ja taistelua pitää jatkaa, jotta oikeuksia ei menetetä. Taistelu ei lopu ikinä”, Rosamaría Bolom sanoo.

Tarvitsemme kaikenlaisia ääniä tässä liikkeessä.

On kahdeksas maaliskuuta, kansainvälinen naistenpäivä. Otroas Feminismoas on kertomassa Latinalaisen Amerikan feminismistä kauppakeskus Redin yhteistilassa Olohuoneessa. Mukana tapahtumassa on myös monikulttuurinen PlusCollective ja Lähi-idän feminismiin keskittynyt Revolt, jotka kertovat, miltä feminismi näyttää eri puolilla maailmaa juuri nyt.

”Oletteko innoissanne?”, kysyn ryhmältä, kun näen heidät odottamassa vuoroaan lavan vieressä.

”Olo on aika ristiriitainen”, Paola Nieto vastaa.

Nieto astuu lavalle ja lukee koskettavan puheen espanjaksi ja suomeksi. Yksi sen kohdista menee näin: Eilen astuimme kadulle, tänään astuimme kadulle, huomenna astumme kadulle, koska kärsivällisyytemme on loppu.

Nieto ja yleisö liikuttuvat. Lavalla ovat myös Rosamaría Bolom ja Jennifer Garrido. Kolmikko vastaa juontajan Milla Heikkisen kysymyksiin. Myös Heikkinen on Otroas Feminismoaksen jäsen.

Heikkinen kysyy, miten ryhmä on löytänyt oman feministisen äänensä ja paikkansa Suomessa.

”Tarvitsemme kaikenlaisia ääniä tässä liikkeessä, mutta tämä ei aina toteudu”, Bolom sanoo ja Garrido jatkaa:

”Liike on aika etäinen. Ehkä siihen vaikuttaa kieli ja kulttuurierot, mutta on tärkeää olla yhteydessä kaikkien kanssa.”’

”Kyse on pluralismista. Siitä, miten voimme tehdä yhteistyötä ja luoda tilaa erilaisuudelle suomalaisessa feminismissä”, Paola Nieto päättää.

Turhautumisen voi kuulla kollektiivin jäsenten äänestä. Sitä korostaa se, mitä he kertoivat haastatteluissa toivovansa ryhmän tulevaisuudelta: päästä osaksi suomalaista feminismiä.

Tarkemmin sanottuna toivomukset kuuluivat näin:

Toivon, että voisimme tuoda yhteisön tärkeyttä suomalaiseen feminismiin.

Toivon, että voisimme tulla yhteen latinalaisamerikkalaisina ja kertoa suomalaisille maamme ongelmista.

Toivon, että teemme lisää yhteistyötä muiden feminististen ryhmien kanssa.

Toivon, että voisimme unelmoida suuresti ja jättää jälkemme suomalaiseen yhteiskuntaan.