Helena Soimakallio
Kestävän kehityksen johtaja, Teknologiateollisuus ry
”Teknologia on yksi pala, mutta ei koko palapeli”
Olen valitettavasti skeptinen sen suhteen, voiko teknologia pysäyttää ilmastonmuutoksen. Ilmastonmuutos on niin monen tekijän summa, ettei teknologia siihen yksin kykene. Teknologiasta voi olla kuitenkin iso apu.
Ensinnäkin sen avulla voidaan suoraan vähentää päästöjä. Toiseksi voimme kehittää teknologioita, jotka auttavat välillisesti, esimerkiksi mahdollistamalla kiertotalouden. Kolmas ja akuutein ovat teknologiat, jotka auttavat ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo monella tavalla.
Annan esimerkin. Teräs on yksi teollisuuden tärkeimmistä raaka-aineista. Nyt teollisuus on ottamassa käyttöön fossiilittoman teräksen. Fossiilittoman teräksen valmistukseen ei käytetä hiiltä vaan vetyä. Vetypelkistys on tunnettu yli sata vuotta. Fossiiliton teräs otetaan käyttöön vasta nyt, koska kolme asiaa tulivat yhteen: vetypelkistys on pystytty skaalaamaan tehtaille sopivaksi, hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen on tullut arvoksi ja tavoitteeksi ja fossiilittomaan teräkseen investointi on päästökaupan takia taloudellisesti kannattavaa. Fossiilittoman teräksen käyttöönotto heijastuu koko systeemiin ja muuttaa sitä.
Kestävän kehityksen toimintatapa on usein myös taloudellisesti parempi toimintatapa.
Jotkut voivat hairahtua ajattelemaan, että teknologia vapauttaa vastuusta. Kuitenkin se, että kehitetään päästöjä vähentäviä teknologioita, ei oikeuta teollisuutta olemaan toimimatta nyt. Tässä vaiheessa mukaan tulevat myös päättäjät ja asiakkaat. Päättäjien tehtävä on tehdä ilmastotavoitteet. Asiakkaiden tulee lähettää signaali, että he arvostavat ympäristöystävällisiä ratkaisuja.
Puhun usein siitä, että kestävän kehityksen toimintatapa on usein myös taloudellisesti parempi toimintatapa. Sillä säästetään energiaa ja raaka-ainekustannuksia sekä ehkäistään jätteiden syntyä. Olen huolestunut siitä, miten meille luodaan kulutustarpeita. Kuluttamisen hillitseminen ei kuitenkaan ole niinkään teknologinen, vaan kulttuurinen asia.
Vaikka teknologia tarjoaa paljon mahdollisuuksia, tarvitsemme myös asenteellista muutosta. Tarvitsemme esimerkiksi toimintatapojen, kulutustottumusten sekä järjestelmien, kuten talous- ja energiajärjestelmien, muutosta. Teknologia on yksi pala, mutta ei koko palapeli.
Hätkähdin positiivisesti yhdessä seminaarissa, kun yrityksen edustaja sanoi: paras hanke on ympäristön kannalta se, jota ei koskaan toteuteta. Meidän pitäisi miettiä tarkkaan, mitä lähdemme toteuttamaan.
Osma Naukkarinen
Päätoimittaja, Elonkehä -lehti
”Luontosuhteen korjaaminen ei tarkoita luopumista, vaan saamista”
EI ole näyttöä siitä, että teknologia ratkaisisi ilmastokriisin. Päinvastaista näyttöä sen sijaan on: Kaikesta uudesta teknologiasta ja uusiutuvan energian kehityksestä huolimatta hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2023 ennätykselliset.
Uskomus kertoo lähinnä toiveesta, että voisimme jatkaa nykyistä elämäntapaamme. Ongelma on ennen kaikkea kulutuskulttuurissa ja luontosuhteessamme. Näemme ihmisen muusta luonnosta erillisenä, arvokkaampana. Niin kauan kuin tämä on maailmankuvamme, teknologialla voidaan enintään lievittää ilmastonmuutosta suuntaamalla ylikulutuksesta aiheutuva tuho toisaalle.
Teknologia on osaltaan vahvistanut kuvitelmaa, että ihminen on luonnosta erillinen. Se on antanut ihmiselle suunnattomat voimat valjastaa luonto käyttöönsä. Samalla se on edistänyt harhaa, että talous voi kasvaa rajattomasti rajallisella planeetalla. Kun lähdemme ratkomaan ilmastonmuutosta teknisenä ongelmana, emme puutu juurisyihin. Näemme yhden ratkaistavan ongelman, esimerkiksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden, ja unohdamme ekokriisin kokonaiskuvan, johon kuuluu muun muassa luonnon monimuotoisuuden kato.
Elämä on niin arvokasta, että kaikki mahdollinen ekokriisin hillitsemiseksi kannattaa tehdä.
Tarvitsemme maailmankuvallista muutosta, joka johtaa talousjärjestelmän muutokseen. Usko teknologiaan on yksi keino ylläpitää systeemiä, jossa harvat rikastuvat monien ja ympäristön kustannuksella. Muutos vaatisi sen, että globaalisti vallassa olevat ymmärtävät, että tarvitsemme muutoksen ja alkavat systemaattisesti ajaa sitä. Ongelma on se, että he ovat ihmisiä, jotka hyötyvät riistosta.
Toinen reitti on se, että ihmiset alkavat toteuttaa syväekologista elämäntapaa paikallisissa yhteisöissä. Tämä tuskin vaikuttaisi laajemmin yhteiskunnassa. Tilanne on aika umpisolmussa. Luonnonvarojen käytön ja talouskasvun todellinen irtikytkentä ei ole tutkijoiden mukaan näköpiirissä.
Toisaalta elämä on niin arvokasta, että kaikki mahdollinen ekokriisin hillitsemiseksi kannattaa tehdä. Jos joku kokee kutsua aktivismiin, se voi olla hyvä väylä. Kulutustason pienentäminen on sekin tärkeää, vaikka ei näitä ongelmia yksilötasolla ratkaistakaan. Moraalisten periaatteidensa mukaisesti elämisestä saa voimaa. Luontosuhteen korjaaminen ei tarkoita luopumista, vaan saamista. Vaikka ekokriisin tunnistaminen ei tuo mukanaan iloisia tunteita, suhteen muodostaminen elämän perusedellytyksiin, kuten ruokaan ja veteen, voi tuoda hyvinvointia.