Artikkelikuva
Lähi-idän tutkija Joonas Maristo sanoo, että Iranin sortotoimet ovat olleet niin rajuja, että maan sisällä luottamus hallintoon on rapautunut.

Iranissa ovat vastakkain internetsukupolvi ja hengellinen diktaattori: ”Vallankumous on jo alkanut ihmisten mielissä”

Miksi naiset ovat olleet niin aktiivisia Iranin protesteissa? Kaatuuko pappisvalta uuteen vallankumoukseen? Lähi-idän tutkija Joonas Maristo avaa, mitä Iranissa oikein tapahtuu.

Irania ravistelevat protestit alkoivat viime syyskuussa kurdialueilta, kun 22-vuotias Mahsa Amini kuoli siveyspoliisin pahoinpitelyn seurauksena. Protestit levisivät isojen kaupunkien keskustoihin ja yliopistoille.

Vaikka opiskelijat ovat vahvasti mukana mielenosoituksissa, niissä on nähty myös hyvin nuoria, jopa teini-ikäisiä hallinnon vastustajia. Erilaiset vähemmistöryhmät ovat myös osoittaneet solidaarisuutta toisiaan kohtaan.

Mielenosoitukset ovat levinneet kaikkialle Iraniin ja jatkuvat edelleen, mutta niissä on alueellisia eroja. Esimerkiksi sunnienemmistöisessä Sistanp ja Balutšistanin läänissä on osoitettu mieltä perjantairukousten jälkeen moskeijoiden yhteydessä. Uskonoppineet ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja kritisoineet hallintoa sortotoimista. Shiialainen hallinto puolestaan perustellut voimatoimia separatismin tukahduttamisella.

Pääkaupungissa Teheranissa mielenosoituksia on ollut joka yö. Hallinto yrittää tukahduttaa niitä pelottelemalla: mielenosoittajia on tuomittu kuolemaan ja pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Miksi juuri naiset ovat olleet niin aktiivisia protesteissa?

Iranissa naisen asema on heikko lainsäädännön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Lisäksi huivipakko aiheuttaa turhautumista, koska ihmiset eivät halua, että pukeutumiseen puututaan. Siveyspoliisi vangitsi Mahsa Amini ilmeisesti siksi, että hän ei ollut pukeutunut riittävän peittävästi.

Huivipakko näyttäytyy meille lännessä merkityksellisenä, mutta Iranissa se on symboli, osa epätasa-arvoa.

Kaatuuko pappisvalta uuteen vallankumoukseen?

Veikkaan, että ei ainakaan helpolla. Tässä on kyse islamilaisen tasavallan ideologisesta henkiinjäämistaistelusta. Mutta korkein hengellinen auktoriteetti Ali Khamenei on käytännössä diktaattori. Hän on kutsunut mielenosoittajia pettureiksi, ja kehottanut poliisia puuttumaan kovin ottein.

Vastassa on internetsukupolvi, jolla ei ole henkilökohtaista kosketusta islamilaisen vallankumouksen kertomukseen. Media on täynnä propagandaa ja viholliskuvien luomista, vastakkainasettelua ja kuolemia ja katoamisia yritetään selitellä. Sortotoimet ovat olleet niin rajuja, että maan sisällä luottamus hallintoon on rapautunut.

Jos voi puhua vallankumouksesta, se on jo alkanut ihmisten mielissä.

KYSY MAAILMASTA! Lähetä kysymyksesi anni.valtonen@fingo.fi, me etsimme siihen vastauksen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!