Näkökulmat

  -henkilökuva

Saippuaooppera myy paremmin kuin politiikan avainkysymykset – Keniassakin

Keniassa lehdistönvapaus on taattu perustuslaissa ja journalismi on vireää. Pinnan alta paljastuvat kuitenkin tutut ongelmat, kuten paine rahasta ja digitaalisuuden tuoma vaatimus nopeudesta, kirjoittaa Merja Määttänen kolumnissaan.

Olen kuluttanut kenialaista mediaa nyt reilut puoli vuotta, aika ilahtuneena. Journalismi on vireää ja sitä on paljon. Lehdistönvapaus on taattu perustuslaissa ja pinnalta katsoen tuntuu, että mitä tahansa voi sanoa ja paljon sanotaan.

Se on ensivaikutelma. Ongelmat lymyävät pintaa syvemmällä.

Toisinaan otsikot kertovat ”Venäjän ja Naton” sodasta, ja etenkin sen seurauksista: inflaatiosta ja ruokakriisistä, jota pahentaa täällä katastrofaalinen kuivuus. Silti tähän asti suurin mediaspektaakkeli on heittämällä ollut elokuun presidentinvaalishow, ennakko- ja jälkinäytöksineen.

Mitä enemmän vaaliporeilua seurasin, sitä varmemmaksi kävi, että mediaa seuraamalla en pysty jäljittämään poliittisia avainkysymyksiä tai kärkiehdokkaiden linjaeroja. (Molemmat toki lupasivat poistaa korruption, köyhyyden ja muut ongelmat.)

Rahapaine syö journalismin laatua ja digitaalisuus kiihdyttää vaatimusta nopeuteen ja klikkikelpoisuuteen.

Sitten törmäsin artikkeliin, joka sanoitti tuntemukseni. African Centre for Media Excellence (ACME) perkasi 1932 vaaleihin liittyvää lehti-, tv ja radiojuttua ja laski, että vain 12 prosenttia sisälsi yhtään mitään politiikan sisällöistä.

Loppu oli ”ravijournalismia” – kahden kärkihevosen kisadraamaa. Ja kuten artikkelin kirjoittaja Clare Muhindo toteaa, tutkimus on jo kauan sitten osoittanut ravijournalismin yhteyden siihen, että ihmisten epäluottamus sekä politiikkaa että mediaa kohtaan syvenee.

Omistusrakenteilla ja mainosrahalla väännetään toimitusten kättä, kiteyttää tuttu nairobilainen journalisti, jonka oma työnantaja on yksi väännetyistä.

Monet mediatalot ovat omistuksien kautta vanhojen poliittisten hallitsijasukujen taskussa. Lisäksi mediajohtajilla on politiikkaan ja bisnekseen kietoutuvia kumppanuuksia, joiden kautta korruptio raamittaa sitä, mistä voi ja ei voi kirjoittaa.

Taloudellinen haavoittuvuus koskee journalisteja myös yksilötasolla. Palkka on vaatimaton ja monilla mediataloilla on vaikeuksia maksaa sitäkään säännöllisesti. Rahan tarjoaminen näkyvyydestä on ”normaalia” ja kun lasten koulumaksut ovat rästissä, kiusaus todellinen.

Presidentinvaalien tuloksessa riittää puitavaa. Jotain lohdullista siinä kuitenkin on, että poliittisten dynastioiden ulkopuolelta tullut William Ruto sai täpärän voittonsa, vaikka media oli liittolaisuuksien ja omistussuhteiden kautta valtaosin toiseksi tulleen Raila Odingan taskussa.

Kyllä, ravijournalismia ja lisäksi puhdasta saippuaoopperaa, vahvistivat toimittajatuttuni, kun kerroin lukemastani artikkelista.

Heidän mielestään syy on selvä: ravit ja saippuaooppera myyvät paremmin kuin vaikkapa maatalouden uudistustarpeet. Rahapaine syö journalismin laatua ja digitaalisuus kiihdyttää vaatimusta nopeuteen ja klikkikelpoisuuteen.

Ironista on, että heidän huolensa kuulostavat kovin, kovin tutuilta.

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden Kenian kirjeenvaihtaja

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!