• 20.6.2023

    Tekoäly-Drakea ja jäljitelmä-Oasista: ”Miten toimitaan, jos artisti ei ole itse osallistunut kappaleen tekoon, vaikka hän siinä selvästi esiintyykin?”

    Tekoälyllä tuotettu musiikki on aiheuttanut kevään aikana keskustelua. Esimerkiksi yksi AI:n ja puhesynteesin avulla tehdyistä suosioon nousseista kappaleista poistettiin suoratoistopalveluista. Tekoälymusiikki herättää kysymyksiä muun muassa tekijänoikeuksista, kirjoittaa Karri Miettinen kolumnissaan.

  • 15.2.2023

    Mikä meille riittää?

    Keskiluokka on määrittänyt Suomessa kuluttamisen normin. On oltava omakotitalo, kesämökki, kaksi autoa ja paljon muuta. Harva miettii, mitä kulutusjuhla ympäristölle aiheuttaa. Entä tulimmeko ajatelleeksi, että vaurastumisemme voi olla pois toisten ihmisten hyvinvoinnista, kysyy Anni Valtonen pääkirjoituksessaan.

  • 18.1.2023

    Saippuaooppera myy paremmin kuin politiikan avainkysymykset – Keniassakin

    Keniassa lehdistönvapaus on taattu perustuslaissa ja journalismi on vireää. Pinnan alta paljastuvat kuitenkin tutut ongelmat, kuten paine rahasta ja digitaalisuuden tuoma vaatimus nopeudesta, kirjoittaa Merja Määttänen kolumnissaan.

  • 13.10.2022

    ”Ihan turha on enää kenenkään sössöttää, ettei politiikka kuuluisi urheiluun”

    Politiikka on aina kuulunut urheiluun. Viime aikoina vallan mahtiareena on muuttunut tasa-arvoisemmaksi, mutta vielä herää kysymys: kenen keho näkyy ja miten, kirjoittaa Anni Valtonen.

  • 11.5.2022

    Anteeksi siat, apinat, lehmät, kanat ja lampaat

    ”Minähän en koiralta anteeksi pyydä!” julisti täti vierailulla. Mikä eläimeltä anteeksi pyytämisessä olisi ollut niin mahdotonta, pohtii Hanna Weselius. Hän ottaa riskin ja pyytää eläimiltä julkisesti anteeksi.

  • 28.2.2022

    ”Ryhmät, jotka asuvat keskuudessamme” – Kuka on kantasuomalainen?

    Kuka on suomalainen ja miten suomalaiseksi pääsee? On tärkeää, että jokainen hyväksytään kansalaiseksi, jos viranomaiset ovat jo kansalaisuuden myöntäneet, Wali Hashi kirjoittaa.