Kaikki alkoi vuonna 1931, kun Yala-joesta löytyi kultaa. Löytö käynnisti kultaryntäyksen, joka muutti Bushiangalan syrjäseudun elämän.
Bushiangala sijaitsee Keniassa, joka oli tuolloin Britannian siirtomaa. Viranomaiset ottivat nopeasti kaivostoiminnan hallintaansa. Brittiyhtiöt pyörittivät tuotantoa ja työllistivät myös paikallisia, mutta voitot valuivat muualle. Kun teollinen kaivostoiminta romahti 1950-luvulla, jäljelle jäi epävirallinen kaivostalous, joka jatkuu yhä.
Yli 70 vuoden ajan pienimuotoiset kullankaivajat, wachimba migodit, ovat työskennelleet esiintymillä. Malmia on kaivettu, murskattu ja huuhdottu sukupolvelta toiselle siirtynein menetelmin.
Josephine Liabule Mkhobi kasvoi kaivosten äärellä. Hän muistaa, kuinka ennen kullankaivajat erottivat kultaa veden ja vaskoolien avulla.
”Vanhempamme eivät koskaan käyttäneet elohopeaa. Sitä alettiin käyttää vasta joskus vuoden 2008 tienoilla”, Mkhobi sanoo.
Elohopean käyttö yleistyi nopeasti, koska se nopeuttaa kullan erottamista hiekasta ja kiviaineksesta. Samalla se saastuttaa ympäristöä.
Victorianjärven alueen vesilähteet ovat vähitellen muuttuneet yhä vaarallisemmiksi, kun elohopeapitoisuudet ovat nousseet jopa kymmenkertaisiksi ohjearvoihin verrattuna.
Kullankaivajat ja lähialueen asukkaat ovat jatkuvassa kosketuksessa erittäin myrkylliseen elohopeaan, joka päätyy lopulta Victorianjärven laajaan ekosysteemiin.
Kullankaivajille myrkyt ovat arkea. Timothy Mukoshi on työskennellyt Kakamegan kultakentillä 1990-luvulta lähtien ja toimii nykyisin alueen kaivososuuskuntien liiton puheenjohtajana.
Hän kertoo työtoverista, jonka muisti alkoi vähitellen pettää. Mies nosti rahaa pankista, mutta unohti, mihin oli sen laittanut. Kuten muutkin kullankaivajat, hän poltti elohopean ja kullan muodostamaa amalgaamiseosta erottaakseen siitä kullan. Prosessi vapauttaa myrkyllisiä höyryjä.
”Kun mies kuoli, ruumiinavauksessa hänen aivoistaan löytyi elohopeaa”, Mukoshi kertoo.
Vuosien ajan elohopean käytön riskejä ei alueella tunnistettu. Nyt Bushiangalassa etsitään vaihtoehtoja, joilla kultaa voidaan erottaa ilman elohopeaa.
Maailman ympäristörahaston rahoittama ja YK:n ympäristö- ja kehitysohjelman toteuttaman planetGOLD-hankkeen tavoitteena on vähentää elohopean käyttöä pienimuotoisessa kullankaivussa.
Ohjelma kehittää menetelmiä, joilla kultaa erotetaan ilman myrkyllisiä kemikaaleja. Se myös pyrkii parantamaan kaivajien rahoituksen saantia ja pääsyä virallisille markkinoille.
Ajatuksena on, että kun puhtaammat menetelmät ovat taloudellisesti kannattavia ja kullalle löytyy luotettavat ostajat, kaivajat siirtyvät niihin helpommin.
Keniassa hanke pureutuu elohopeaongelman juurisyyhyn, joka on epävirallinen kaivostoiminta. Tavoitteena on saada kaivajat virallisten osuuskuntien piiriin ja korvata myrkylliset menetelmät turvallisemmilla.
Kun meitä on sata naista ja kilo kultaa, ostajien on kuunneltava meitä.
Aluksi moni suhtautui osuuskuntiin epäillen.
”Monet pelkäsivät liittyä osuuskuntiin. He luulivat menettävänsä rahansa tai joutuvansa tilanteisiin, joita eivät ymmärrä. Mutta kun hyödyt alkoivat hahmottua, yhä useammat liittyivät”, Bushiangalan naiskaivososuuskunnan puheenjohtaja Josephine Liabule Mkhobi sanoo.
Kakamegassa toimii nyt 24 rekisteröityä kaivososuuskuntaa eri kulta-alueilla. Niissä kaivajat saavat koulutusta, välineitä ja virallisen aseman.
Osuuskunnissa elohopea korvataan mekaanisilla menetelmillä. Kaivajat opettelevat käyttämään painovoimarikastimia ja ravistuspöytiä, jotka erottavat kullan ilman myrkyllistä kemikaalia.
Toimintaa koordinoi komitea, jossa ovat mukana viranomaiset, paikallishallinto ja kaivosyhteisöjen edustajat. Tavoitteena on siirtää vastuuta vähitellen paikalliselle tasolle, jotta työ jatkuu myös kansainvälisen tuen päättymisen jälkeen.
Hankkeessa käsitellään myös ympäristön ennallistamista ja kullankaivajia rohkaistaan kunnostamaan kaivettu maaperä louhinnan päätyttyä. Kakamegan naapurissa Vihigan piirikunnassa ympäristön ennallistamista johtavat naiset.
Josephine Liabule Mkhobille muutos tarkoittaa myös valtaa. Kun hajanaisista kaivoksista siirrytään järjestäytyneisiin osuuskuntiin, kullankaivajilla on enemmän voimaa markkinoilla.
”Kukaan ei kuuntele yksittäistä naista, jolla on gramma kultaa. Kun meitä on sata naista ja kilo kultaa, ostajien on kuunneltava meitä.”
Kakamegan piirikunnan ympäristöasioista vastaavan johtajan Anthony Munangan mukaan kyse on myös hallinnasta. Ilman järjestäytyneitä osuuskuntia kultatalous jää pitkälti katveeseen, eikä toimintaa voida valvoa.
Hänen osastonsa kartoittaa parhaillaan kaivosalueita eri puolilla piirikuntaa. Tavoitteena on siirtää kaivajat hajanaisista kuopista alueille, joilla lupamenettely ja ympäristövalvonta ovat mahdollisia.
”Näin kaivajat voivat toimia turvallisemmin ja laillisesti”, hän sanoo.
Kaivostoiminnan virallistaminen ja siirtyminen elohopeattomiin menetelmiin vaatii rahaa. Pankit suhtautuvat varauksella riskialttiiseen alaan, eikä kansainvälinen hankerahoitus kata koneita ja infrastruktuuria.
Taustalla ovat rakenteelliset ongelmat. Vuosien 2019–2023 kaivoslupien myöntämiskielto pysäytti virallistamisen kriittisessä vaiheessa, koska lainaa ei myönnetä ilman kaivoslupaa. Myös pankkien hitaat käsittelyprosessit jarruttavat investointeja.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa kaivajia on koulutettu ja osuuskuntia perustettu, mutta pääoma puuttuu.
28-vuotias äiti Merab Khamonya liittyi Bushiangalan osuuskuntaan vuonna 2024. Hän on osallistunut koulutuksiin ja tietää elohopean vaarat. Hän upottaa silti paljaat kätensä malmia ja elohopeaa sisältäviin altaisiin elättääkseen perheensä.
”Tuntuu kuin silmieni sisällä liikkuisi jotain. Tiedän, että se vahingoittaa minua. Näen sitä jopa vaatteissani, kun menen kotiin laittamaan ruokaa lapsilleni”, hän sanoo.
Khamonyalle lupaus elohopeattomista menetelmistä ei ole vielä toteutunut.
”Olemme valmiita muutokseen, mutta meillä ei ole muuta tapaa puhdistaa kultaa. Odotamme vain koneita.”