Artikkelikuva
Sosekeittoa voi tuunata helposti makunsa mukaan.

Juhli juureksia – mausteinen sosekeitto lämmittää ja hellii

Porkkanoista ja bataatista valmistettu sosekeitto on paitsi kauniin värinen, myös herkullinen ja täyteläinen.

Syksy on juuresten kulta-aikaa! Thaityylinen sosekeitto valmistuu sesongin parhaista raaka-aineksista ja lämmittää viileinä syyspäivinä.

Thaimaalainen ruokakulttuuri tunnetaan väreistä, runsaudesta ja monivivahteisuudesta. Olennaista on, että aterioilla kohtaavat harmoniassa suolaiset, makeat, kirpsakat ja voimakkaat maut.

Porkkanoista ja bataatista valmistettu sosekeitto on paitsi kauniin värinen, myös ennen kaikkea herkullinen yhdistelmä täyteläisyyttä. Thaimaalaiselle keittiölle ominainen punainen currytahna tuo keittoon hienoisen tulisen vivahteen.

Tuunausvaihtoehtoja on loputtomiin. Bataatin sijaan voi käyttää esimerkiksi myskikurpitsaa, ja jos pitää vähemmän kermaisesta koostumuksesta, voi kookosmaidon korvata kasvisliemikuutiolla maustetulla vedellä.

Thaimaalainen bataatti-porkkanakeitto

1 punasipuli

1 rkl rypsiöljyä

4 valkosipulinkynttä

Noin 3 cm:n pala tuoretta inkivääriä

1 suurehko bataatti

500 g porkkanoita

1 tlk kookosmaitoa

4 dl vettä

2 rkl punaista currytahnaa

2 rkl maapähkinävoita

1 lime

Koristeluun esimerkiksi tuoreita yrttejä, limen viipaleita ja chiliä.

Hienonna sipuli ja kuullota kattilassa öljytilkassa. Lisää muutaman minuutin jälkeen joukkoon paloiteltu valkosipuli ja raastettu inkivääri. Sekoita hyvin.

Kuori bataatti ja porkkanat ja kumoa kattilaan. Lisää sekaan kookosmaito, vesi, maapähkinävoi ja currytahna. Kiehauta ja anna sen jälkeen hautua matalalla lämmöllä noin 20 minuutin ajan.

Kun bataatti ja porkkanat ovat täysin pehmenneet, purista joukkoon limetin mehu ja surauta seos sosemaiseksi sauvasekoittimen avulla. Voit lisätä tässä vaiheessa sekaan lisää vettä, mikäli pidät juoksevammasta koostumuksesta.

Tarjoile lämpimänä esimerkiksi rapean leivän kera. Keitto säilyy jääkaapissa säilytettynä hyvänä noin viisi vuorokautta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!