Artikkelikuva
Kreikassa Egeanmerellä toimivan Aegean Boat Report -kansalaisjärjestön mukaan yli 25 000 ihmistä olisi pakkokäännytetty vuoden 2020 jälkeen.

Poikansa kuolemasta syytetty turvapaikanhakija vapautettiin syytteistä Kreikassa

Turvapaikanhakijoiden kohtelu on koventunut maassa vuodesta 2019 alkaen. Syytetyiksi joutuvat myös Kreikkaan rantautuvien veneiden kapteenit.

Syksyllä 2020, keskellä pimeää marraskuista yötä, kreikkalaisen Samos-saaren rantavesillä haaksirikkoutui vene, jonka kyydissä oli 24 matkustajaa. Suurin osa heistä selvisi pimeydestä huolimatta rantakallioille, mutta joukosta puuttui viisivuotias poika ja raskaana oleva nainen. Kansalaisjärjestö Aegean Boat Report oli saanut hälytyksen tapahtuneesta, samoin saaren merivartiosto. Kallioille pelastautuneet matkalaiset kertoivat myöhemmin, että kaksi merivartioston laivaa lähestyi rantaa, valonheittäjät rannalla suunnattuina, mutta poistui sen jälkeen paikalta.

Aamukuudelta rajavartioston partio lähti jalan etsimään eloonjääneitä. Puoli yhdeksältä aamulla pojan ruumis löytyi raskaana olevan naisen viereltä. Nainen oli tajuton, mutta elossa. Tuntia myöhemmin veneen muut hengissä selvinneet matkustajat löytyivät läheisiltä vuorilta. Joukossa oli pojan 25-vuotias isä. Iltapäivällä poliisi ilmoitti, että isä on pidätetty syytettynä poikansa hengen vaarantamisesta. Häntä uhkasi kymmenen vuoden vankeustuomio.

Kyse oli ensimmäisestä kerrasta Euroopassa, kun turvapaikanhakijaa syytettiin oman lapsensa kuolemasta sillä perusteella, että rajanylitys on tapahtunut hengenvaarallisissa olosuhteissa.

”Totuus on, ettei tällä afganistalaisella isällä ollut muuta tapaa hakea lapselleen turvallista tulevaisuutta kuin ylittää EU-raja laittomasti”, sanoo isää puolustava asianajaja Dimitris Choulis. ”Tässä tapauksessa isällä oli todistettavasti syitä hakea turvaa: hänelle myönnettiin turvapaikka kaksi kuukautta myöhemmin.”

Kreikan rajavartiostoa on syytetty useaan otteeseen pakkokäännytyksistä, joihin on liittynyt väkivaltaa sekä ihmishenkien vaarantamista.

Vanhemman syyttäminen lapsensa kuolemantuottamuksesta kuulostaa hurjalta, mutta sen voi nähdä myös Kreikan aina vain tiukentuneen turvapaikkapolitiikan loogisena jatkona. Choulis uskoo, että tässä tapauksessa isän syyttäminen oli ennen kaikkea tapa peitellä merivartioston omaa toimintaa. ”Yleensä kun saarelle rantautuu ihmisiä, merivartiosto pidättää heidät ja lähettää heidät samantien takaisin Turkin puolelle. Tällaista tapahtuu lähes päivittäin”, Samoksella asuva asianajaja sanoo.

Tällaiset pakkokäännytykset, joita nimitetään myös pushback-operaatioiksi, ovat lainvastaisia: jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa eikä käännytystä voida toimeenpanna ennen hakemuksen käsittelyä ja hylkäävää vastausta.

Yhä useammin käy niin, että kun turvapaikanhakijan perusoikeuksien noudattaminen jää retuperälle, syytetyksi joutuukin turvapaikanhakija itse.

Kreikan rajavartiostoa on syytetty useaan otteeseen pakkokäännytyksistä, joihin on liittynyt väkivaltaa sekä ihmishenkien vaarantamista, kun käännytettäviä on jätetty pelastusveneissä ajelehtimaan Turkin aluevesille. Egeanmerellä toimivan Aegean Boat Report -kansalaisjärjestön mukaan yli 25 000 ihmistä olisi pakkokäännytetty vuoden 2020 jälkeen. Syytettynä on ollut myös EU:n ulkorajoja valvova Frontex-virasto, joka on usean selvityksen mukaan todistanut operaatioita niihin puuttumatta ja kirjannut operaatioita virheellisesti Turkin aluevesillä tapahtuneiksi rajanylitysten estoiksi. Viime huhtikuussa Frontexin johtaja Fabrice Leggeri erosi tehtävästään Euroopan petoksentorjuntaviraston julkaistua oman raporttinsa asiasta. 

”Afgaani-isän tapauksessa pakkokäännytystä ei voitu enää toteuttaa, koska kansalaisjärjestöt olivat tietoisia haaksirikosta, samoin media”, sanoo Dimitris Choulis. ”Kaiken lisäksi oli näyttöä siitä, ettei merivartiosto ollut ryhtynyt pelastustoimiin haaksirikosta huolimatta. Siksi oli helpompi syyttää isää.”

Kyse on turvapaikanhakijoihin kohdistuvasta järjestelmällisestä väkivallasta.

Toisin sanoen: tilanteessa, jossa turvapaikanhakijan perusoikeuksien noudattaminen jää retuperälle, syytetyksi joutuu turvapaikanhakija itse. Choulis puhuu pakolaisten kriminalisoinnista, joka on Kreikassa alkanut vuonna 2019 valtaan tulleen uuden hallituksen myötä. Lainsäädäntöä on tiukennettu, ja samoihin aikoihin alkoivat myös laittomat pakkokäännytykset.

”Kyse on turvapaikanhakijoihin kohdistuvasta järjestelmällisestä väkivallasta”, sanoo Choulis.

Esimerkiksi ihmissalakuljetuksesta voi nykyisen lainsäädännön mukaan saada Kreikassa kymmenen vuoden vankeustuomion, joka kerrotaan kuljetettujen matkustajien määrällä. Jos joukossa on kuolleita, tuomio kovenee entisestään. Käytännössä syytetyksi joutuu venettä ohjannut henkilö, joka yleensä on matkustaja siinä missä muutkin. Hänet on saatettu pakottaa ruoriin tai hän on voinut saada siitä vastineeksi ”alennusta” omaan matkaansa. Borderline Europe -kansalaisjärjestön mukaan Kreikassa olisi tällä hetkellä noin 2000 henkilöä vangittuna ihmissalakuljetuksesta.

Myös poikansa menettäneen isän tapauksessa syytetyksi joutui myös veneen kapteeni, 23-vuotias mies, hänkin Afganistanista. Miestä uhkasi 230 vuoden vankeustuomio sekä elinkautinen pojan kuoleman johdosta.

Toukokuisessa oikeudenkäynnissä Samoksen tuomioistuin tuomitsi veneen kapteenin vuoden ja viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistuksen. Samassa oikeudenkäynnissä afganistanilaisisä vapautettiin kaikista syytteistä.

Asianajaja Choulis sanoi osanneensa odottaa hyviä uutisia. ”Tunnen Samoksen tuomarit, tiedän että he ovat hyviä ihmisiä.”

Kreikan kovat tuomiot ovat poikkeuksellisia, mutta turvapaikanhakijoiden kriminalisointi koskee myös muita Euroopan maita.

Toisella saarella tuomio olisi voinut olla toinen. Pari viikkoa aikaisemmin Syros-saaren oikeus tuomitsi toista venettä ohjanneet kolme syyrialaismiestä 187 ja 126 vuoden vankeusrangaistuksiin ihmisalakuljetuksesta. Vuotta aikaisemmin Lesbos-saarella oikeus tuomitsi nuoren somalimiehen niin ikään 146 vuoden vankeusrangaistukseen. Tapaus on viety Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Asianajaja Choulis, joka puolustaa myös somalimiestä, kertoo hoitavansa tällä hetkellä kahtakymmentä vastaavaa tapausta.

Liikkuvuuden kriminalisointi heijastuu myös kolmansiin maihin. Esimerkiksi Niger on ottanut vuonna 2016 käyttöön ihmissalakuljetusta koskevan lain, joka tuomitsee siirtolaisten kuljettamisen.

Kreikan kovat tuomiot ovat poikkeuksellisia, mutta turvapaikanhakijoiden kriminalisointi koskee myös muita Euroopan maita. Venettä ohjanneet henkilöt joutuvat syytetyiksi ihmissalakuljetuksesta myös Italiassa ja Espanjassa. Jos matkalla on menehtynyt matkustajia, syyte tulee yleensä kuolemantuottamuksesta. Pakkokäännytyksiä on niin ikään todistetusti tapahtunut myös Unkarin ja Kroatian rajoilla.

Liikkuvuuden kriminalisointi heijastuu myös kolmansiin maihin. Esimerkiksi Niger on ottanut vuonna 2016 käyttöön ihmissalakuljetusta koskevan lain, joka tuomitsee siirtolaisten kuljettamisen Agadezin kaupungin pohjoispuolella. Agadez on ollut vuosikausia tärkeä lenkki matkalla Länsi-Afrikasta kohti Libyaa.

Marraskuussa 2020, vain pari viikkoa Samoksen haaksirikon jälkeen, senegalilainen isä joutui niin ikään syytetyksi 14-vuotiaan lapsensa tahattomasta kuolemantuottamuksesta. Isä oli maksanut pojan matkan Senegalin rannikolta kohti Kanarian saaria, mutta lapsi menehtyi matkalla. Mbourin tuomioistuin Senegalissa tuomitsi isän vuoden 2020 lopulla kuukauden vankeusrangaistukseen ja kahdeksi vuodeksi ehdonalaiseen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!