Artikkelikuva
Vuonna 2020 Suomen turkiksia myytiin eniten Itä-Aasian markkinoille, selviää Fifurin tilastosta. Kuvassa Viima, pelastettu kettu eläinsuojelukeskus Tuulispäässä.

Suomi vie kettuja Aasiaan, kun naapurit lopettavat turkistarhauksen – Tuleeko Suomesta Euroopan suurin turkistarhausmaa?

Suomi oli 2020 Euroopan kolmanneksi suurin turkistuottajamaa. Pian Suomi voi olla Euroopan suurin, sillä ykkösmaa Tanska kielsi tarhauksen 2023 loppuun saakka ja toisen sijan ottanut Puola käsittelee turkistarhauksen kieltävää lakiesitystä. Monissa Euroopan maissa koronapandemia on kiihdyttänyt keskustelua turkistarhauksen lopettamisesta.

Turkiseläinten koronavirustapaukset ovat vauhdittaneet turkistarhauskieltoja Euroopassa.

Italiassa asetettiin 2021 alussa vuoden loppuun kestävä turkistarhauskielto koronan takia. Vuoden lopussa turkistarhaus päätettiin kieltää vakituisesti.

Tanskassa puolestaan kiellettiin minkkien kasvatus 2022 loppuun asti niin ikään minkkien sairastuttua koronaan. Tällöin tapettiin myös kaikki maan 17 miljoonaa tarhaminkkiä. Syksyllä 2021 kieltoa pidennettiin 2023 loppuun.

Turkistuotanto on maailmalla vähentynyt, mutta kysyntä on pysynyt ennallaan, etenkin Kiinan ja Venäjän suunnalla.

Turkistarhaus on kielletty viime vuosina monissa Euroopan maissa. Tarhauksen ovat siirtoajalla lopettamassa esimerkiksi Viro, Belgia ja Irlanti. Suomi ei kuitenkaan mene samaan suuntaan.

Helsingin Sanomat kirjoitti kesäkuussa 2021, että Suomessa turkistuotanto saattaa lisääntyä, jopa kaksinkertaistua, seuraavan viiden vuoden aikana. Turkistuotanto on maailmalla vähentynyt, mutta kysyntä on pysynyt ennallaan, etenkin Kiinan ja Venäjän suunnalla.

Suomessa turkiseläimiä on myös rokotettu koronan varalta. Minkkien koronarokotukset alkoivat vuoden 2021 loppupuolella.

Suomi oli 2020 Euroopan kolmanneksi suurin turkistuottajamaa. Pian Suomi voi olla Euroopan suurin turkistarhausmaa, sillä ykkösmaa Tanskalla menee pitkä aika ennen kuin turkistuotanto palautuu, mikäli se päätetään kiellon jälkeen elvyttää. Toisiksi suurin tuottajamaa Puola puolestaan käsittelee turkistarhauksen kieltävää lakiesitystä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!