Artikkelikuva
Louhosalue on täynnä jännittäviä yksityiskohtia. Kiehtovaa ja vähän karmivaakin on se, että puunistutuspaikan alla luikertelee metrikaupalla lähes tutkimattomia veden valtaamia kaivoskäytäviä.  “Täällä vierailleet sukeltajat sanoivat, että tämä on yksi Suomen vaarallisimmista paikoista sukeltaa, koska kukaan ei tiedä mitä kaivoksesta löytyy”, Metka taide- ja kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Ville Lodders kertoo.

Lieksan historiallista kaivoskylää Mätäsvaaraa kehittää nyt monikulttuurinen porukka: “Myös maaseutu on hyvä paikka kotoutua”

Historiallinen Alvar Aallon suunnittelema Mätäsvaaran kylä on ehtinyt vuosien varrella rapistua. Nyt sitä kehitetään monipuolisella porukalla. Yhteen ovat löytäneet niin kyläläiset, taiteilijat kuin maahanmuuttajat. Maailman Kuvalehti vieraili Mätäsvaarassa ja sai nähdä, miten kylässä taistellaan rasismia ja autioitumista vastaan.

Lampi on kirkas ja tyyni. Siihen heijastuu maisema: pystysuora metrien korkuinen kallioseinä. Tuntuu kuin seisoisi kraatterin pohjassa, niin hyvin ihmisen tekemä syvä kuoppa sulautuu luontoon. 

Olemme Mätäsvaaran kaivoksella Lieksassa. Paikassa, jossa ei ole louhittu mitään toisen maailmansodan jälkeen. Tyhjänä se ei ole silti ollut vuosikymmeniin. Sitä on 90-luvulta lähtien käytetty kulttuuritoimintaan. 

Tänään louhokselle on kokoontunut joukko ihmisiä kuulemaan runoja ja istuttamaan puita. ViherVire -tapahtumassa järjestäjiä on suuri liuta: Metka taide- ja kulttuuriyhdistys, Maaseudun sivistysliitto, Joensuun seudun Mieli ry, Lieksan luonnonystävät ja Lieksan Somaliperheyhdistys, joka on kutsunut meidät paikalle. 

Lieksan Somaliperheyhdistys perustettiin kymmenisen vuotta sitten aikana, jolloin Lieksa oli tunnettu rasistisuudestaan. Yhdistys alkoi purkaa paikallisten asenteita perustamalla kaupungin keskustaan Metkatalon – tiedettävästi ainoan maahanmuuttajien omistaman kylätalon.

Yhdistys alkoi järjestää Metkatalossa kulttuuritoimintaa ja sitä kautta perustettiin rinnalle kaksi vuotta sitten Metka taide- ja kulttuuriyhdistys.

Nyt sisaryhdistykset ovat ottaneet kohteekseen Mätäsvaaran: tavoitteena on tehdä kylästä vireä, ja sellainen että myös maahanmuuttajat voisivat kokea sen omakseen.

Seisomme Mätäsvaaran lammen äärellä ja odottelemme tapahtuman alkua. Runoesityksen on tarkoitus alkaa kymmeneltä, mutta loppuen lopuksi ihan näin ei käy. Tämä siksi, että bussilastillinen lapsia ei ollut päässyt ajoissa perille. 

Päivän aikana saan huomata, ettei Pohjois-Karjalassa muutenkaan hötkyillä turhaan. 

Kun lapset vihdoin ovat tulleet ja asettuneet louhosteatterin penkeille, Inka Kivi aloittaa Eino Leinon runolla sellisti Ville Loddersin säestämänä. 

”Minä metsän polkuja kuljen, aatteissain, ja riemusta rintani paisuu, ja minä laulelen, laulelen vain.”

Mätäsvaaran louhos on täyttynyt vedellä ja näyttää nyt kuin lähes miltä tahansa lammelta.

1200 puuntaimea. Niin monta on tarkoitus kaivoksen läheisyyteen tapahtumassa istuttaa. Voisi ajatella, ettei keskelle metsää tarvitse istuttaa puita, mutta näin kuitenkin on. Louhoksen lähialue on nimittäin lähes puuton. 

Puut katosivat reilu kaksi vuotta sitten, kun alueen silloinen omistaja metsäyhtiö Tornator kaatoi ne. 

”Metsäyhtiön viestinnässä tapahtui virhe. Puiden hakkuu tapahtui yllättäen. Kukaan ei tiennyt hakkuista”, sanoo Metka kulttuuri- ja taideyhdistyksen vastavalittu puheenjohtaja Ville Lodders.  

Lodders ei ole ensimmäinen ihminen, joka on kertonut pari vuotta sitten tapahtuneesta. Usea paikallinen on aloittanut keskustelun kertomalla, kuinka puiden kaataminen kulttuurikohteena toimivasta louhoksesta oli heistä surullista. 

”Vaikka se oli talousmetsä, oli se maaginen. Puita kaadettiin liikaa.” 

Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen kuin voisi ajatella, Lodders huomauttaa. Metsää piti kaataa, jotta yhtiö sai rakennettua louhoksen ympärille turva-aidat. Ennen aitoja metsässä kävelevät marjanpoimijat olisivat epähuomiossaan voineet tippua louhokseen. Tai alueella sijaitsevaan 100 metriä syvään hissikuiluun, joka on pelkkä tyhjä aukko maassa. 

Mineraaleja ei kaivoksesta voida enää louhia – kaivoksen käytävät ovat veden valtaamat. Talousmetsäkään ei alueelle istutettavista taimista enää tule. Metsäyhtiö nimittäin myi alueen Metka kulttuuri- ja taideyhdistykselle.

Ihan jokainen järjestö ei voi sanoa omistavansa louhosta. Ja mitä kulttuuriyhdistys sellaisella tekisikään?  

Aika paljon kaikenlaista.  

Ensinnäkin suunnitteilla on kunnostaa louhoksen pohjalla sijaitseva teatterin lava. Louhoksessa sijaitsevaan maan päällä kulkevaan tunneliin on puolestaan tarkoitus tehdä valotaidetta. 

”Ja kun puut ovat kasvaneet, tänne voidaan tehdä metsätaidetta”, Lodders sanoo. 

On kuitenkin aloitettava uusien puiden istuttamisella. Ja siinä on omat hyötynsä. 

”Voimme nyt istuttaa tänne kaikenlaisia puita, ei pelkästään talousmetsään sopivia.” 

Varvara Abramova innostui puiden istuttamisesta. Aikaisemmin hän on hoitanut kotinsa puutarhaa.
Aaron Zörner on viihtynyt kesätöissä Lieksan Somaliperheyhdistyksen leirillä. Hän toivoo, että voisi tulevaisuudessa matkustella.

”Voi, onpa sulla voimaa”, kannustaa eläköitynyt metsäalan ammattilainen Vesa Kiiskinen 8-vuotiasta Varvara Abramovaa. 

”Siinä maa on vähän kuivaa, mutta on se parempi paikka kuin tuo aiempi tuossa… No nyt. Jes!”, Kiiskinen huudahtaa, kun Varvaran taimi menee putken läpi maahan. Tyttö katselee puun alkua hetken ja alkaa sitten istuttaa seuraavaa tainta. 

”Se oli ihan helppoa”, Varvara sanoo. 

Varvaran äiti Katja Abramova katselee hymyillen vieressä. Hänkin aikoo vielä istuttaa taimen. 

”Tulemme katsomaan tänne puita joka vuosi, jotta näemme niiden kasvavan.” 

Varvara Abramova on tapahtumassa osana Lieksan somaliperheyhdistyksen järjestämää kesäleiriä. Katja Abramova on ainoita vanhempia paikalla. Ohjaajista ei leirillä kuitenkaan ole pulaa. Mukana on niin alan opiskelijoita kuin lasten äidinkieltä puhuvia ohjaajia. 

Puunistutuspaikalta poispäin kävelee lasten touhuja katseleva nuori mies. 

”Olen täällä kesätöissä”, 17-vuotias Aaron Zörner ilmoittaa. 

Saksasta alun perin kotoisin oleva Zörner muutti kolmevuotiaana Lieksaan. Välissä hän ehti asua perheineen myös Lappeenrannassa, mutta nyt taas Lieksassa. Lieksan lukiota käyvä Zörner kertoo, miten hän päätyi kesätöihin leirille. 

”Menin vaan ja kysyin, voinko tulla kesätöihin.” 

Lukion jälkeiset suunnitelmat eivät ole Zörnerille vielä selviä. Hän pohtii, että voisi ehkä lähteä Saksaan opiskelemaan, mutta ala ei ole vielä tiedossa. Ehkä tämän päivän jälkeen metsäala voisi olla vaihtoehto? Hän ei osaa vielä sanoa. 

Yksi kirkas unelma hänellä on. 

”Haluan tehdä maailmanympärysmatkan. Tai ainakin käydä kaikissa maanosissa!” 

Leirillä olo on tietynlainen maailmanympärysmatka, sillä paikalla on lapsia eri taustoista. Suurin osa tämän vuoden leiriläisistä on ukrainalaisia tai venäläisiä, mutta myös muutama somalilapsi on mukana, kertoo leiriä vetävä Lieksan Somaliperheyhdistyksen hankejohtaja Maria Victoria De la Cruz Molinari.  

De la Cruz Molinari on tyytyväinen päivään. Lapset ovat olleet reippaita ja istuttaneet puita innoissaan.  

”Sain heiltä lahjaksi kiviä ja kukkia”, De la Cruz Molinari avaa nyrkkinsä ja näyttää lahjukset. Sitten hän katselee eri suuntiin säntääviä leiriläisiä. 

”Hei, jutellaan myöhemmin. Nyt pitää katsoa lasten perään.” 

Pikku-Alvan ja koko Mätäsvaaran kylän tarina on kuin suoraan villistä lännestä. Kaivosta varten rakennettiin kylä, jonka talot itse Alvar Aalto suunnitteli.

”Tuossa toissa päivänä kahtelin meidän ruusupensasta, kun se liikkui ja mietin, että mikä se siellä on. Sitten näin, että se oli kettu! Se kahteli minnuun päin, ai että se oli kaunis”, kertoo lieksalainen Liisa Björnholm ja jatkaa tarinalla karhusta. 

”Niitä ei oo hetkeen näkynyt. Kerran yks jäi junan alle, ei se juna millään ehtinyt pysähtyä.” 

Istuskelemme Mätäsvaaran kylätalon Pikku-Alvan pihalla. Metka kulttuuri- ja taideyhdistyksen vuokraama talo on sympaattinen, mutta vaatii pientä pintaremonttia. Sitä vapaaehtoiset tekevätkin kesän ajan. Tarkoitus on ainakin maalata talo. 

Pikku-Alvan ja koko Mätäsvaaran kylän tarina on kuin suoraan villistä lännestä. Vuonna 1939 rakennetussa Mätäsvaaran kaivoksessa louhittiin molybdeeni–metallia, jota vietiin sodan aikana Saksan terästeollisuuden käyttöön. Kaivosta varten rakennettiin kylä, jonka talot itse Alvar Aalto suunnitteli. Myös Pikku-Alva on Aallon suunnittelema. Kylä oli aikanaan hyvin moderni. Siellä oli elokuvateatteri ja sinne vedettiin sähkötkin ennen muuta Lieksaa.

Kaivos suljettiin sodan jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta. Kun kyläläiset menettivät työt, kaikki heistä eivät pystyneet enää pitämään lapsistaan huolta. Niinpä kylällä toimi lastenkoti, jossa oli jopa sata lasta. 

Nykyään Alvar Aallon suunnitteleman puutalon saa kylältä alle 10 000 eurolla. Mätäsvaara on ehtinyt vuosia hiljalleen rappeutua, mutta nyt saatetaan olla käännekohdassa. Aktiivinen kylätoiminta on valttia: yksi maahanmuuttajaperhe on jo muuttanut kylälle. 

”Otatko te jäätelöä?”, joku tulee kysymään lapsilta. Minä ja vieressäni kattokoristetta tekevä leirinjohtaja De la Cruz Molinarikin otamme jäätelöt. 

Leirinjohtajalla on hetki aikaa hengähtää, sillä lapset taiteilevat Marke Martsolan ohjauksessa. Tai osa heistä taiteilee, toiset juoksevat ympäriinsä. 

”Leiriläisillä on luvassa vielä Reposuon luontoretki, Nurmeksen ratsutila ja taidepäivä Metkatalolla”, hän listaa. 

De la Cruz Molinari johtaa Lieksan Somaliperheyhdistyksen Verneri-hanketta. Hankkeen tarkoitus on tarjota vertaistukea, ohjausta ja neuvontaa maahanmuuttajille. Lisäksi hankkeessa tehdään kotouttamistyötä, jonka piiriin leirikin kuuluu. 

“Meillä on Metkatalolla hyötykasvipuutarha, jossa on kurkkua, kurpitsaa, sipulia ja auringonkukkia. Siellä on myös puutarhakahvila. Aikuisille on jalkapallojoukkue, jota pitää nigerialainen ammattijalkapalloilija”, De la Cruz Molinari listaa jälleen. 

Lapset taiteilivat puiden istutuksen jälkeen Pikku-Alvan pihalla.
Leirin vetäjä ja Lieksan Somaliperheyhdistyksen hankejohtaja Maria Victoria De la Cruz Molinari iloitsee siitä, että Lieksaan on muuttanut viime aikoina muitakin espanjankielisiä.

Argentiinasta kotoisin oleva De la Cruz Molinari on ollut töissä hankkeessa yli viisi vuotta.  Suomeen hän muutti suomalaisen miehensä perässä 2008. Pariskunta asui ensin Turussa ja Helsingissä, kunnes päätyi Lieksaan. 

De la Cruz Molinari on kotoisin Buenos Airesista, jonka metropolialueella asuu noin 15 miljoonaa ihmistä. Vähän yli 10 000 asukkaan Lieksa ei silti ollut hänelle järkytys. Nainen kertoo olleensa jo Argentiinassa “vähän hullu” ja eläneen jonkin aikaa Tulimaassa, aivan maan eteläkärjessä. Siellä on talvisin lunta eikä ihmisiäkään ihan hirveästi. 

“Kaupunki ei ole meidän perheemme juttu. Luonnossa voi tehdä niin paljon kaikkea. Me uimme, bongaamme lintuja, hiihdämme. Teemme kaikkea muuta paitsi metsästämme”, De la Cruz Molinari kertoo. 

Hankejohtaja kehuu Lieksaa luonnon lisäksi turvallisuudesta ja rauhallisuudesta. Hän kuitenkin tietää, ettei maaseutu sovi kaikille. 

“Jokainen meistä etsii paikkaansa maailmassa. Täällä ihmiset tulevat ja menevät.” 

Verneri-hanke on yksi yhdistyksen keinoista yrittää tavoittaa Suomen ulkopuolelta muuttaneita ihmisiä, jotka saattavat tarvita apua taikka yhteisöä. De la Cruz Molinari kertoo, että Lieksan Somaliperheyhdistyksen omistaman Lieksan keskustassa sijaitsevan Metkatalon vierailijat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa.

“Arvelisin, että Lieksassa asuu noin 500 maahanmuuttajaa, mutta se sinun pitää tarkistaa”,  De la Cruz Molinari tuumaa. Hän on arvauksessaan lähellä. Tilastokeskuksen 2023 datan mukaan Lieksassa asuu 608 ulkomailla syntynyttä. 

Metkatalosta tietäisi kertoa lisää Lieksan Somaliperheyhdistyksessä työskennellyt, nykyään vapaaehtoisena toimiva, Anja Sarasoja. Häntä ei kuitenkaan Pikku-Alvalla näy ja kello lähestyy uhkaavasti lähtöaikaa. 

“Anja on jäänyt suustaan kiinni. Se on täällä tapana”, joku osaa valaista minua, etelästä kotoisin olevaa kaupunkilaista. 

Istuskelen hetken auringossa, kunnes on aika lähteä. Sarasojan auto kaartaa pihalle juuri ennen, kun kyytini lähtee kohti Joensuuta. 

Huikkaan pahoittelut siitä, että minun on lähdettävä ja ehdotan Sarasojalle, että puhumme Metkatalosta myöhemmin puhelimessa. Hän myöntyy ehdotukseeni.

Pikku-Alvassa häärivät naiset tulevat kysymään haluanko vielä matkalle kahvia, käyn hakemassa pahvimukiin päivän neljännen kupposen. Yritän lähteä ovesta ulos, mutta istun vielä hetkeksi pöydän ääreen, koska niin vaaditaan. 

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Riina_Pikku-Alva-768x1024.jpg
Leiriläiset lepäilevät Pikku-Alvassa.

Tapahtuma oli menestys, hehkuttaa Anja Sarasoja reilun viikon jälkeen puhelimessa. Puita kävi istuttamassa 120 ihmistä ja myönteistä palautetta tuli roppakaupalla, hän kertoo. 

”Ihmiset ovat iloisia, että metsä ennallistetaan. Paikalla kävi ihmisiä pääkaupunkiseudulta saakka. Osa heistä oli alun perin Lieksasta ja halusi istuttaa kaupunkiin oman puun!” 

Sarasoja kertoo, ettei ennallistaminen ollut ainoa tapahtuman tarkoitus. Tärkeänä osana ViherVirettä oli myös se, että yhdessä tekemisen kautta ihmiset voisivat tutustua toisiinsa: vanhat kyläläiset, uudet kyläläiset, Lieksan kulttuuri- ja luontotoimijat ja maahanmuuttajat eri puolilta kaupunkia.  

Tutustumista on tapahtunut puolin ja toisin jo Metkatalonkin kautta. Sarasoja kertoo, että talo ostettiin, koska se oli halvempaa kuin vuokraaminen. Rahoitusta varten ei tarvinnut ottaa lainaa: perinteinen kolehti riitti.

“Laitoimme hatun kiertämään ja kaikki yhdistyksen jäsenet laittoivat sinne kympin tai pari. Näin saimme oman talon.” 

Metkatalo perustettiin Lieksassa hankalaan aikaan. Paikkakunta oli alkanut saada jo valtakunnallisesti rasistisen maineen. Lieksan kaupunginhallituksessa oli avoimen rasistisia jäseniä ja maahanmuuttajiin, tai heiksi epäiltyihin, kohdistettiin väkivaltaa ja ilkivaltaa. Esimerkiksi autoja poltettiin. 

Sarasoja uskoo, että Metkatalo ja sen toiminta on muuttanut lieksalaisten suhtautumista Suomen ulkopuolelta muuttaneisiin ihmisiin. 

“Paikalliset ovat nähneet, että maahanmuuttajat ovat aktiivisesti kehittämässä kylätoimintaa. Ihmiset ovat päässeet kohtaamaan toisiaan. Maahanmuuttajilla on ihan samalla tavalla taitoa ja osaamista kuin valtaväestöllä ja se on tullut esiin.” 

“Tärkeää on juuri se, etteivät maahanmuuttajat ole yhdistyksessä kotouttamisen kohteita, vaan itse järjestämässä toimintaa”, Sarasoja täsmentää. 

Sarasojan mukaan rasistiset teot ovat kaupungissa vähentyneet. Häntä kuitenkin huolestuttaa rasistinen puhe ja teot ympäri Suomea. Puhelumme on pari päivää Oulussa tapahtuneen puukotuksen jälkeen, jonka motiivin poliisi on epäillyt olevan rasistinen. Tämä hyökkäys ei ollut edes ensimmäinen laatuaan, vaan jo toinen rasistinen puukotus Oulussa lyhyen ajan sisällä. 

“Perinteisesti on nähty yhteys sen välillä, että kun poliitikot käyttävät kovaa kieltä, osa ottaa sen lupana toimia vihamielisesti. Kovan kielen vaikutus näkyy kentällä aika nopeasti. Tilannetta on seurattava.” 

Tapahtuman järjestäjät päivystivät Mätäsvaaran kaivoksen portilla ja ohjasivat ihmisiä louhokseen ja istutuspaikalle. Toinen vasemmalta on Anja Sarasoja.

Yhdistyksen jäsenet ovat vähentyneet alkuajoista, mutta Metkatalo ei ole menettänyt hehkuaan. Sarasoja kertoo, että se vetää edelleen joinain iltoina tuvan täyteen, lähemmäs 500 ihmistä.  

Tämä on varmasti talon remontoijille iloinen asia. Taloa kun rakennettiin usean vuoden ajan “somalialaisella sisulla”, niin kuin Sarasoja sen ilmaisee. 

Ja sisua tarvitaan myös Mätäsvaaran louhosteatterin ja kylätalon remonttiprojekteissa. Lähitulevaisuudessa Lieksan Somaliperheyhdisys keskittyykin yhdessä Metka kulttuuri- ja taideyhdistyksen kanssa juuri Mätäsvaaraan.

“Siellä riittää hommaa moneksi vuodeksi”, Sarasoja toteaa. 

Yhdistyksillä on Mätäsvaaran suhteen toiveita ja odotuksia. Sarasojan mielessä on erityisesti jo mainittu tavoite uusista asukkaista ja vireästä kylätoiminnasta.

“Uskon, että kun ihmiset huomaavat, että Mätäsvaarassa on tekemisen meininki, se houkuttelee lisää ihmisiä muuttamaan. Siellä on hyvät puitteet, ne pitää vain korjata ja laittaa”, hän sanoo. 

Sarasoja lisää, ettei kaikkien ole pakko asua kaupungissa, ja tämä koskee myös maahanmuuttajia. 

“Myös maaseutu on hyvä paikka kotoutua.” 

Ehkä Mätäsvaaran meininki on alkanut jo purra. Sarasoja paljastaa millaisen viestin hän sai kylään vähän aikaan sitten muuttaneelta maahanmuuttajaperheeltä. 

“Kymmenen minuuttia ennen kuin soitit, perhe lähetti meille viestiä, että hei, haluaisimme tulla mukaan teidän toimintaanne.” 

Metkaa kylätoimintaa Lieksassa

  • Lieksan Somaliperheyhdistys on 2013 perustettu järjestö, jonka tavoitteena on auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan, työllistää ja kouluttaa heitä sekä toimia siltana maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välillä.
  • Yhdistys pyrkii kitkemään rasismia Lieksassa ja laajemmin Suomessa tarjoamalla mahdollisuuksia kohtaamisiin.
  • Yhdistys tekee myös kehitysyhteistyötä Somaliassa.
  • Lieksan Somaliperheyhdistys osti ja kunnosti 2015 Lieksan keskustasta talon, jossa se järjestää toimintaa. Metka-kulttuurikylätalossa pidetään muun muassa taide-, jalkapallo- ja ruuanlaittokerhoja sekä kielikursseja.
  • Vuonna 2022 perustettiin Metka taide- ja kulttuuriyhdistys, jonka toiminnat olivat ennen Lieksan Somaliperheyhdistyksen alla. Tämä yhdistys keskittyy edistämään kulttuuritarjontaa Pohjois-Karjalan haja-asutusalueilla. Myös sen toiminnassa on vahvasti mukana monikulttuurisuus.
  • Lieksan Somaliperheyhdistyksen nettisivut.
  • Metka taide- ja kulttuuriyhdistyksen nettisivut.
Lieksan metkatalon edessä on seepran raidoilla somistettu piano.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!