6.6.2012
Täydellinen valtio
Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuosi sitten. Vaikka turvallisuustilanne ei vielä ole vakaa, eteläsudanilaiset huokuvat intoa. Kolme Renkin kaupungissa asuvaa lasta kertoo, millainen olisi täydellinen kotimaa.
6.6.2012
Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuosi sitten. Vaikka turvallisuustilanne ei vielä ole vakaa, eteläsudanilaiset huokuvat intoa. Kolme Renkin kaupungissa asuvaa lasta kertoo, millainen olisi täydellinen kotimaa.
6.6.2012
Dakarin katukuvassa sekoittuvat Senegalin perinteiset wolof-, pular- ja serer-kulttuurit. Niitä maustavat viimeisimmät trendit Euroopan suurkaupungeista. Nuoret seuraavat netin muotiblogeja ja tekevät itse vaatteensa. Omia muotinimikkeitä valmistellaan huolella ja vaatteiden suosiota mitataan katukaupassa. Dakarilainen hipsteri kietaisee niskaansa baifal-kaavun. Auringolta suojaa virkattu pipo.
6.6.2012
Suomen suvesta kannattaa nauttia vesillä. Kokopäivän matkan höyrylaivalla voi tehdä esimerkiksi Tampereelta tai Savonlinnasta. Turun saaristossa taas pääsee kokeilemaan lauttoja, losseja ja yhteysaluksia.
6.6.2012
Työ Kuurojen liitossa avasi Pirkko Rytköselle tien maailmanlaajuiseen yhteisöön ja töihin Mosambikiin. Mutta vasta muutto pieneen pohjoissuomalaiseen kuntaan osoitti, kuinka vaikeaa porukkaan pääseminen voi olla.
6.6.2012
Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa köyhyyttä ja sosiaaliturvaa.
6.6.2012
Hikloch Ogola pohtii kolumnissaan Kiinan asemaa Afrikan kehityksessä.
6.6.2012
Anni Valtonen pohtii puhekuplassa Maailma kylässä -festivaalin vaikutusta.
6.6.2012
Mikrotyösektori on vain muutamia vuosia vanha, mutta sen uskotaan kasvavan rajusti lähitulevaisuudessa. Jo nyt kymmenet tuhannet työntekijät tekevät mikrotyötä kehitysmaissa.
6.6.2012
Tansania alkaa valmistaa albiinoille tarkoitettua auringonsuojavoidetta, kertoo East African Business Week -lehti.
6.6.2012
Osa Lontoon kesäolympialaisiin osallistuvista noin 3000 muslimista saattaa suorittaa osuutensa nälkäisenä ja janoisena.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.