2.2.2007
Kauhun ja arjen kuvia
Perun vuoristokylien elämää 1980-luvulla tuhonnut terrorismi jätti jälkensä tabloihin, alueen arjesta kertoviin kansantaidemaalauksiin.
12 / 2007
11 / 2007
10 / 2007
9 / 2007
8 / 2007
7 / 2007
6 / 2007
5 / 2007
4 / 2007
3 / 2007
2 / 2007
1 / 2007
2.2.2007
Perun vuoristokylien elämää 1980-luvulla tuhonnut terrorismi jätti jälkensä tabloihin, alueen arjesta kertoviin kansantaidemaalauksiin.
2.2.2007
Mitä yhdellä äänellä voi saada aikaan? Otetaan esimerkkitapaukseksi äänestäjä A. Hänellä on yksinkertaisuuden vuoksi vain yksi suuri haave: nostaa eduskunnan kehitysyhteistyömäärärahoja.
2.2.2007
Sambialaisen taiteilijan Benne Bandan kynä on terävä.
2.2.2007
Tansanialainen Stella Matutina on yhteiskuntakriittinen freelancer-toimittaja, joka on oppinut pärjäämään.
2.2.2007
Suomen kansalaisuuden saa vuosittain 3 000 maahanmuuttajaa. Millaista on äänestää ensi kertaa uuden kotimaan vaaleissa?
2.2.2007
Argentiinalaisen tehtaan ruokatauolla nautitaan oman maan lihasta.
2.2.2007
Onko kaikkien ihmisten samanarvoisuus sittenkään itsestäänselvää?
2.2.2007
2.2.2007
Eduskuntavaalit ovat monelle kansalaisjärjestölle näytön paikka. Järjestöt tekevät työtä sen eteen, että heidän ajamansa asia näkyisi paitsi vaalilupauksissa, myös vaalien jälkeen kirjoitettavassa hallitusohjelmassa.
2.1.2007
Intian Bollywood-elokuvateollisuus syöttää tuotteensa todellisille massamarkkinoille: menestyselokuvan katsojaluvut voivat kohota satoihin miljooniin. yhteiskunnan muuttuminen näkyy elokuvien aiheissa. perinteisten teemojen rinnalle ovat nousseet myös muun muassa avioliiton ulkopuoliset suhteet, homoseksuaalisuus ja ihmiskauppa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.