• 24.10.2014

    Alkuperäiskansat yksissä kansissa

    Kirja avaa maailman alkuperäiskansojen oikeuksia, koulutusta, säädöksiä ja lakeja suhteessa heihin kohdistuviin ennakkoluuloihin.

  • 24.10.2014

    Raakoja riimejä

    Marie Kajava huomasi lukevansa Yahya Hassanin runoutta kevyesti räpäten.

  • 24.10.2014

    Utelias maailmankansalainen

    Toimittaja-kirjailija Auli Leskisen tie on vienyt Pohjois-Karjalasta Latinalaisen Amerikan kautta Espanjaan. ”Kotiseutu on rakas. Sieltä oli vaikea lähteä, mutta uteliaisuus maailmaa kohtaan vei voiton”, hän sanoo.

  • 24.10.2014

    Tarinoita pahvikansissa

    Mosambikin pääkaupungissa Maputossa kirjat ovat kalliita, mutta kirjallinen elämä vilkasta. Siitä kiitos kuuluu runoilevalle nuorisolle ja pahvikantisille kirjoille.

  • 17.10.2014

    Maksusitoumuksia shoppailuun

    Historiassa ei ole yhtään esimerkkiä siitä, että ennakkoluulojen lietsomisella jotakin ihmisryhmää kohtaan olisi hyviä seurauksia, Elina Hirvonen muistuttaa.

  • 16.10.2014

    Gaby Morenon viehko sointi

    Suomeen saapuva muusikko on ehtinyt keräämään ikäisekseen melko mittavan ansioluettelon.

  • 3.10.2014

    Lapsisiirtolaisten määrä kasvaa Meksikon rajalla

    Yli puolet rajan ylittävistä lapsista mainitsi syyksi köyhyyden ja mahdollisuuksien puutteen kotimaassaan.

  • 3.10.2014

    Raiskaukset yleisiä Alaskassa

    Alkuperäisasukkaisiin kuuluvat naiset joutuvat lähes kymmenen kertaa todennäköisemmin seksuaalisen hyökkäyksen kohteeksi kuin muut naiset.

  • 3.10.2014

    Rajojen raadollinen todellisuus

    ”Erot ihmisten liikkumisen kontrolloinnissa paljastavat rajojen raadollisen todellisuuden: rikkaiden maiden väliset rajat ovat suhteellisen avoimia, mutta niitä rajoja, jotka erottavat köyhiä ja rikkaita maita toisistaan, valvotaan tiukasti.”

  • 3.10.2014

    Mikä on maailman turvallisin maa?

    Maailman sotaisimmat, väkivaltaisimmat ja vaarallisimmat maat kuluttavat paljon palstatilaa. Miten on toisen ääripään laita? Mitkä ovat maailman rauhallisimmat ja turvallisimmat maat?