4.5.2005
Levyarvostelut
Ripatti ruotii levyjä.
4.5.2005
Ripatti ruotii levyjä.
4.5.2005
Ilkka Lehdonmäki arvelee, että ei ole ilmaisia lounaita, vaikka ministeriöön saatiinkin uusi Eurooppa- ja maahanmuuttosalkku.
4.5.2005
Afganistanin vuorilla 1970-luvulta asti työskennellyt sankarilääkäri Leena Kaartinen palasi Suomeen joulukuussa. Läksiäisjuhlissa Kabulissa työtoverit ihmettelivät, miten hän jaksaa olla ilman haasteita. Lepäillä torkkupeiton alla eläkeläismuorina?
3.5.2005
Yhä uusin paikkoihin suuntautuva matkailu on globaali taakka. Vapaaehtoisturismi pyrkii tekemään toiminnasta paikallisella tasolla mahdollisimman kestävää ja eettistä.
3.5.2005
Keskikokoiseen suomalaiskaupunkiin mahtuu roppakaupalla järjestöjä ja vapaaehtoistoimintaa. Otetaan esimerkiksi vaikka Salo 25 000 asukkaan kaupungissa toimii liki 300 eri järjestöä.
3.5.2005
3.5.2005
Yksi juttu kaataa veneen vain harvoin, mutta negatiivisten juttujen vuo muokkaa takuuvarmasti kollektiivista tajuntaa, kirjoittaa Mika Railo.
3.5.2005
Vapaaehtoisesti yhteiseksi hyväksi tehtävä työ on usein pääroolissa, kun kehitysyhteistyöhankkeita suunnitellaan, kirjoittaa Pia Laine.
3.5.2005
Suomen parissakymmenessä maailmankaupassa tehdään vaativaa vapaaehtoistyötä. Kauppojen ilahduttava kasvu panee miettimään, kuinka pitkälle pärjätään vapaaehtoisvoimin ja milloin vapaaehtoistyö muuttuu ammattimaiseksi.
3.5.2005