3.5.2005
Aatteellista kauppaa
Suomen parissakymmenessä maailmankaupassa tehdään vaativaa vapaaehtoistyötä. Kauppojen ilahduttava kasvu panee miettimään, kuinka pitkälle pärjätään vapaaehtoisvoimin ja milloin vapaaehtoistyö muuttuu ammattimaiseksi.

Suomen jokaisesta niemestä ja notkosta löytyy väkeä, jonka vapaa-ajasta vapaaehtoistoiminta haukkaa isomman tai pienemmän osan. Seuraavilla sivuilla kahdeksan erilaista vapaaehtoista kertoo tarinansa.
3.5.2005
Tommy Lindgren on ehtinyt moneen mukaan. Aika harvalla 28-vuotiaalla on takanaan pitkä järjestöpesti, kolme levyä ja kolumnipalsta Hesarissa. Sattumalta.
3.5.2005
Kansainvälisen United Religions Initiative -järjestön keskusteluryhmissä kohtaavat eri uskontokuntien edustajat.
27.4.2005
Tiedätkö, mitä ovat vuosituhattavoitteet? Kyselytutkimuksessa vain 12 prosenttia EU-maiden kansalaisista vastasi myöntävästi.
27.4.2005
27.4.2005
On tilanteita, joissa merkillä on väliä. Jos kuluttajat valitsevat reiluja tuotteita, myös kauppiaat kiinnostuvat niistä, järkeilee Britannian Reilun kaupan edistämisyhdistyksen varatoiminnanjohtaja Ian Bretman.
27.4.2005
27.4.2005