Levyarvostelut

Ripatti ruotii levyjä.

Babylon Circus: Dances Of Resistance Akirira

Ranskalainen Babylon Circus antaa sitä, mitä bändin nimi lupaa: huikean hauskan, monipuolisen ja taidokkaan shown, jossa humaani sisältö saa vaivattomasti kommunikoivan muodon. Kappaleet seuraavat toisiaan kuin sirkusnumerot, ja ne myös esitetään akrobaattitaiteilijan virtuoosin notkeudella, joka on jo ilo sinänsä.

Kun albumin ensimmäiset äänet ovat Irakin sodan vastaisesta mielenosoituksesta Barcelonasta ja ensimmäinen kappale on vetävän taisteluhenkistä reggaeta, ainakin samoin ajatteleva kuuntelija on heti myyty. Jatko kuitenkin yllättää, ja pelkästään iloisesti. Verevän taisteluhenkistä reggaeta kuullaan lisääkin, mutta sen ohella vaikka mitä muuta, kantrista balkanilaistyyliseen vaskipuhallinrevitykseen, triphopista ranskalaiseen laulelmaan.

Alun toistakymmentä vuotta koossa ollut yhdeksänhenkinen yhtye liikkuu ihmeellisen varmasti kaikilla musiikillisilla alueillaan. Ote on hykerryttävästi yhtä aikaa arvostava ja ironinen: kun kuulee esimerkiksi kliseeksi kulahtaneen taisteluhuudahduksen, se ei tunnukaan varastamista lähentyvältä kierrättämiseltä, vaan kunnianosoitukselta ja samalla hyväntahtoiselta, myös kuulijansa älyä kunnioittavalta vitsiltä.

Pessi Levanto: Vuohi kaipaa Kalahariin Texicalli records

Tässäpä todellista maailmanmusiikkia: Marjatta Levannon kirjoittamat sanat vievät teema-albumin sankarin, siis vuohen, ympäri maapallon. Pianisti Pessi Levannon musiikki noukkii hilpeästi elementtejä tapahtumapaikoilta. Jazziksi tätä kai silti kutsutaan. Ja kutsutaan sitä varmaan myös lasten

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!