• 31.3.2015

    Oksettavaa meteliä

    Vellova raiskauskeskustelu saa Elina Hirvosen voimaan pahoin.

  • 31.3.2015

    Ilmastolaki hyväksyttiin

    Lain uskotaan edistävän ilmastopolitiikan avoimuutta ja suunnitelmallisuutta.

  • 23.3.2015

    Sinkkuilta museossa

    Museon sinkkuillassa järjestetään sokkotreffit lennosta sekä rakkausaiheisia opastuskierroksia.

  • 23.3.2015

    Rauha takaisin muotiin

    Rauhankasvatusinstituutti ry muovaa nuorista tulevaisuuden rauhantekijöitä.

  • 19.3.2015

    Unennäkijä

    Tiibetiläinen elokuvantekijä ja valokuvaaja Lharigtso asuu nykyisin Suomessa, mutta vain hyvin kevyesti.

  • 18.3.2015

    Vanhojen tie

    Suomen romanivanhukset ovat nähneet yhteiskunnan ja oman kulttuurinsa murroksen. Kiertolaisuus on jäänyt ja nyt jokaisella on lämmin koti. Moni kaipaa kuitenkin entisaikojen yhteisöllisyyttä.

  • 3.3.2015

    ”Emme luovuta!”

    Afrokampaajien lakko Pariisissa jatkuu kuudetta kuukautta.

  • 18.2.2015

    Meikäläisiä

    Islamin nimissä leviävää terrorismia ei voi torjua sulkemalla muslimit ulkopuolelle, vaan ottamalla heidät mukaan.

  • 17.2.2015

    Pitkä vaellus hiljaisuuteen

    Peltojen ja metsän syleilyssä Hämeessä on entinen kyläkoulu, jossa asuu pikkuruinen amerikkalainen zen-mestari.

  • 16.2.2015

    Olutta hyvällä omallatunnolla

    Voittoa tavoittelematon Fairbar avattiin viisi vuotta sitten, kun paikallinen kristillinen YMCA-järjestö halusi kokeilla jotain uutta ja erilaista.